Carol S. Dweckin kirja Menestymisen psykologia kertoo nimensä mukaisesti menestymisestä psykologian keinoin. Dweck on amerikkalainen psykologi ja tutkija. Loppujen lopuksi menestymisen psykologiassa ei ole kyse mistään ”rakettitieteestä” vaan, kyse on ajattelustamme. Dwek painottaa, että jos haluamme olla menestyneitä, on meidän omaksuttava kasvun asenne eli omaamme niin sanotun muuttuvan asenteen itsessämme. Tiivistettynä tämä tarkoittaa sitä, että näemme ympärillämme enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia tai epäonnistumisia. Ei ole mielestäni turhaan sanottu, että luomme ajattelullamme oman todellisuutemme. Elämme sellaisten asioiden ympärillä ja sellaisessa maailmassa, jonka itse luomme ajatuksillamme. En väitä kuitenkaan, että olisin sitä mieltä, että ihminen voisi tehdä elämästään yhtä juhlaa oman ajattelun voimin, koska se ei tietenkään ole mahdollista, ikävätkin tunteet ja ajatukset kuuluvat elämään. Dweckin mukaan meillä kaikilla ihmisillä onkin suuri vastuu nimittäin se, että tunnistamme oman ajattelumme vaikutukset itseemme ja ympäristöömme. Tämä on mielestäni erittäin oleellinen asia niin omassa hyvinvoinnissa kuin kaikessa vuorovaikutuksessa, koska ajattelumme voi helposti heijastaa sitä, miten käyttäydymme. Dweck korostaakin sitä, että tämän päivän muskelit sijaitsevat aivoissa, sillä nykyaikana yksilöiden ja organisaatioiden kehittyminen vaativat jatkuvasti enemmän aivotyötä. Tämä ei ole mikään ihme, koska nykyaikana maailma elää jatkuvasti murroksessa ja monesti asioihin vaaditaan nopeaa reagointia.

Usein saatamme ajatella, että vain tietynlaiset ihmiset voivat menestyä tässä maailmassa. Saatamme verrata itseämme omasta mielestämme menestyneisiin ihmisiin ja todeta helposti itsessämme olevan vain puutteita. Kun Dweck avaa onnistumisen anatomiaa ja menestyksen psykologiaa niin siinä toistuu sama kaava. Menestymisen erot eivät perustu ainoastaan synnynnäiseen lahjakkuuteen. Kovaa työtä tekevät ja oppimisesta nauttivat yksilöt ja yhteisöt nousevat parhaaseen potentiaaliinsa. Lahjakkuus tietyssä asiassa on vain yksi tekijä menestymisen saralla. Kaikista merkittävintä on kuitenkin oma mindsettimme eli mitä asenteita ja uskomuksia meillä on. Dweck painottaa, että kaiken muutoksen lähtökohta on uskomusmaailma ja ihmiskäsitys, jossa ominaisuudet ja älykkyys ovat kehitettävissä olevia piirteitä. Koen, että lahjakkuus auttaa meitä löytämään omia mielenkiinnon kohteita ja tekemään itsellemme mielekkäitä asioita. Jos vaikka ajattelen omia urheiluharrastuksia, joita itselläni on ollut elämäni varrella, ovat monet olleet sellaisia, joissa olen kokenut olevani hyvä. Lahjakkuus liikunnan suhteen on ohjannut ja saanut itseni kokeilemaan erilaisia lajeja ja ylipäänsä tykkäämään liikkumisesta muodossa tai toisessa. Samalla ne ovat tarjonneet rutkasti kehittymisen ja oppimisen mahdollisuuksia. Samalla tavalla, mitä lahjakkuus niin älykkyyskin saattaa helposti saada meidät ajattelemaan, että se on meihin sisäänrakennettu ominaisuus, jota meillä joko on tai ei ole. On mielestäni hyvä huomioida myös se, että älykkyys voi ilmetä tosi monella eri tapaa. Se voi liittyä vaikkapa luovuuteen, musikaalisuuteen tai vuorovaikuttamisen taitoihin.

Dweck korostaa paljon myös perfektionismia ja sen kautta ilmeneviä haasteita ajattelussamme. Se on myös hänen tutkimuksissaan ilmennyt yhdeksi suurimmaksi haasteeksi organisaatioissa, joissa pyritään oppimaan ja kehittymään ketterästi. Hän korostaakin, että muuttumattomuuden asenteen omaavat henkilöt haluavat usein olla virheettömiä ja näyttäytyä ulospäin hyviltä. Muuttumattomuuden asenteen omaksuvat henkilöt kokevat suorituksen olevan älykkyyden ja lahjakkuuden mittari. Tällaisten ihmisten kohdalla näkee helposti myös alisuoriutumista, koska he pelkäävät epäonnistumista. Palaute koetaan myös hyökkäävänä ja se otetaan hyvin henkilökohtaisena. Tämän asenteen omaaville ihmisille maine on kaikki kaikessa eivätkä he halua ottaa pienintäkään riskiä, että sen menettäisi. Kasvun asenteen eli muuttuvan asenteen henkilöillä tämä on päinvastoin ja se mahdollistaa menestyksen myös tulevaisuudessa. Virheiden tekemiseen ja rohkeuteen olisi hyvä kiinnittää huomiota työpaikoilla, koska muuten emme pysy maailman menossa mukana. Olen hyvin paljon samaa mieltä siitä, että perfektionismi on ennemmin este kuin kehittymisen mahdollisuus niin ihmisen henkilökohtaisessa elämässä kuin sitten organisaatioissakin.

Ajattelen, että perfektionismi voi olla osittain myös persoonallisuuden piirre eli toiset ovat siihen alttiimpia kuin toiset. Joillekin riittää, että saa työn tehdyksi, mutta jotkut taas saattavat syynätä töitään pitkäänkin täydellisyyden nimissä. Itse huomaan, jos olen tavoitellut täydellisyyttä, että se on myös hyvin raskasta ja kuormittavaa. Jos koko ajan miettii, kuinka saisi tehtyä jonkun asian paremmin, on se loputon suo. Lopulta se vie myös tuhottoman paljon aikaa. Koen, että täydellisyys on sellainen asia, jota tuskin onkaan olemassa. Oppiminen ja sitä kautta kehittyminen auttavat meitä pääsemään eteenpäin kohti tavoitteitamme. Oppimisen prosessiin kuuluu myös virheet ja erehdykset ja se on pitkällä aikavälillä hyvin kehittävää, koska ilman virheitä on mahdotonta tai ainakin hyvin vaikeaa kehittyä paremmaksi. Jos siis haluat oppia ja kehittyä niin uskalla tehdä virheitä ja ottaa riskejä. Mitä tulee organisaatioihin niin ei ihme, että perfektionismi luo haasteita. Oppiminen, ketterä kehittyminen ja perfektionismi eivät mahdu samaan lauseeseen. Maailma muuttuu jatkuvasti, joten on mielestäni selvää, että asioita ei voi loputtomiin tehdä niin kuin ennenkin. Jos organisaatiossa kehotetaan täydellisyyteen ja virheitä ei katsota hyvällä, voi se pahimmillaan tukahduttaa esimerkiksi luovuuden, mikä on monessa työssä tärkeää. Tämäkin korostuu eri aloilla hieman eri tavoin, koska esimerkiksi terveydenhuoltoalalla ei voi yhtäkkiä päättää testata jotain uutta mielestään hyvää toimintatapaa, vaan asiat on tehtävä niin kuin ne on opetettu.

Asenteisiin ja ajattelutapoihin liittyen Dweck teki nuorena tutkijana mielenkiintoisen havainnon koululaisista. Hän halusi selvittää, miten ihmiset selviävät epäonnistumisista ja päätti tutkia, miten koululaiset tarttuvat vaikeisiin ongelmiin. Dweck antoi heille tehtäviä ja ensimmäiset niistä olivat melko helppoja, loppua kohden tehtävät vaikeutuivat. Hän päätti seurata, millaisia strategioita lapset valitsisivat tehtävien ratkomiseen. Ennakko-oletuksena hänellä oli, että ihminen joko selviää epäonnistumista tai ei. Lapset olivat kuitenkin rakastaneet epäonnistumista. Selvisi myös, että koululaiset tiesivät, että inhimillisiä ominaisuuksia, kuten älyllisiä taitoja voi kehittää, jos on valmis ponnistelemaan ja näkemään vaivaa. Lapsista tuli koko ajan fiksumpia eikä epäonnistumiset lannistaneet heitä. He ajattelivat oppivansa eivätkä ajatelleet asioiden menevän pieleen. Dweck oli ajatellut ennen tätä, että inhimilliset ominaisuudet ovat kiveen hakattuja. Ihminen joko on tai ei ole fiksu ja jos epäonnistuu, on se merkki siitä, että ihminen ei ole fiksu. Jos pärjää hyvin, menestyy ja välttää virheitä. Koen, että pienillä lapsilla on luontaisesti innostusta oppimiseen, koska lapset ovat monesti hyvin uteliaita ja kokeilunhaluisia. Jossain kohtaa huomaa, että innostus asioita kohtaan heikkenee ja lapset muuttuvat epävarmemmiksi.

Dweck lähti selvittämään, miksi sitten ihmiset poikkeavat toisistaan. Miksi jotkut ihmiset ovat fiksumpia kuin toiset? Onko taustalla kenties joku syy, mikä muokkaa ihmisistä erilaisia? Asiantuntijat jakautuivat tämän asian suhteen kahteen eri leiriin. Toiset korostivat, että erot perustuvat fyysisiin ominaisuuksiin (geenit), kun taas toiset olivat sitä mieltä, että taustat, kokemukset, koulutuksen ja oppimistapojen eroavaisuudet selittäisivät ihmiset väliset erot älykkyydessä. Suurin osa asiantuntijoista on kuitenkin sitä mieltä, että asia ei ole joko tai. Dweckin 20 vuoden ajan tekemä tutkimus on osoittanut, että ihmisen itsestään omaksuma näkemys vaikuttaa oleellisesti tapaan, jolla hän elää. Tämä saattaa jopa ratkaista sen, tuleeko ihmisestä se, joka haluaa olla.  Miten sitten tällainen uskomus voi vaikuttaa ihmisen psykologiaan ja sen seurauksena koko elämän? Dweck korostaa, että jos uskoo omien kykyjensä olevan kiveen hakattuja, syntyy tarve todistaa niiden olemassaolo, tästä on kyse muuttumattomasta asenteesta. Kasvun asenteessa keskeistä kuitenkin on, että perusominaisuuksia voidaan kehittää harjoittelemalla. Jokaisella on siis mahdollisuus muuttua ja kasvaa kokemuksen ja ahkeruuden avulla. Muuttumaton asenne pysäyttää elämänjanoisen oppimisen.

Tämä reflektion tarkoituksena oli käsitellä menestymisen psykologiaa muuttuvan ja muuttumattomuuden asenteen kautta. Selvää on, että muuttuvalla eli kasvun asenteella on paljon enemmän positiivisia vaikutuksia kuin muuttumattomalla asenteella. Kasvun asenteella on mahdollista saavuttaa ihmisen oma paras potentiaali. Perfektionismi haittaa kasvun asennetta, koska virheettömyydelle annetaan paljon painoarvoa. On mielenkiintoista, että kasvaessamme, meistä tulee koko ajan enemmän epävarmoja. Emme ole enää aikuistuessamme niin uteliaita ja valmiita ottamaan haasteita vastaan, saatikka nauttimaan niistä. Aikuistuessa moni asia ei kuitenkaan pysy sellaisena, mitä ne lapsena on ollut. Aikuisena esimerkiksi erilaiset elämänvelvoitteet saattavat osaltaan vaikuttaa uteliaisuuden ja jatkuvan oppimisen heikentymiseen, ne saattavat viedä elämässä paljonkin voimavaroja. Inhimilliset taidot, kuten älykkyys ei ole ennalta määrättyä vaan siinä pystyy halutessaan kehittymään. On totta, että geeneillämme sekä taustallamme, koulutuksellamme ja oppimistavoilla on jonkin verran vaikutusta siihen, kuinka älykkäitä olemme. Ajattelenkin, että geenit ja muut ulkoiset tekijät määräävät vain sen, mistä lähdemme liikkeelle. Kasvun asenteella omaa älykkyyttä voi kuka tahansa lähteä kehittämään geeneistä tai taustasta riippumatta. Joillekin tämä luonnollisesti voi tuottaa enemmän työtä, kuin toisille. Lahjakkuus tietyssä asiassa voi auttaa myös meitä menestymään jossain tietyssä asiassa, mutta sekään ei menestyksen kannalta ole määräävää.

Mitä vien käytäntöön? Haluan pitää yllä jatkuvaa oppimisen intoani. Olenkin mielissäni siitä, että pääsen ensi vuonna aloittamaan tiimimme talouspäällikkönä. Taloudella johtaminen ei ole itselleni kaikista tutuinta ja siksi päätinkin hakea kyseiseen tehtävään, jotta voin oppia. Opettelemista tietenkin riittää ja matkan varrelle sattuu varmasti haastaviakin hetkiä, mutta opettelemalla tulen koko ajan paremmaksi.