Olet ulkona lenkillä ja eteesi tulee iso lätäkkö. ”Pystyn kyllä hyppäämään noin pitkälle”, ajattelet. Sitten mieleesi tulee toinen ajatus: ”Ehkä ei kuitenkaan, saatan kaatua. Mutta tuossa vieressä on kaatunut puu, jonka kautta pystyn kulkemaan.” Tästä päänsisäisestä keskustelusta on kyse Daniel Kahnemanin kirjassa Thinking fast and slow. Koko kirjan ydin juontaa juurensa sen nimeen. Sinulla on kahdenlaista ajattelua: nopeaa ja hidasta. 

Kirjaa voisi lähteä tutkimaan vaikka mitä kautta, mutta koska valitsin sen luovuustreeniemme kirjaksi, pohdin sitä luovuuden näkökulmasta. Luovuuden saa kukkimaan järjestelmä 1. Se luo ideoita miettimättä sen syvemmälle, miten idea käytännön tasolla toimisi. Järjestelmä 2 sen sijaan viimeistelee idean. Tätä olemme harjoitelleet paljon myös ideasynnytyksissämme. Koen, että tässä meidän tulisi vielä harjoittaa järjestelmä 1:stä. Lähdemme liian turvalliselta pohjalta miettimään ideoitamme ja tämän vuoksi emme olekaan mielestäni saaneet luotua mitään vau-elämystä antavaa synnytystä. Vaikka järjestelmä 1 keksimät ideat ei välttämättä olisikaan toteuttamiskelpoisia, voi niiden pohjalta aina syntyä toimivia konsepteja.
Meillä oli juuri yhteistreenit Bluumin kanssa mökillä ja aiheena oli sielläkin luovuus. Saimme lappuja, joissa oli paikkoja sekä teemoja. Niiden pohjalta oli tarkoitus lähteä rakentamaan realistisia projekti-ideoita. Siinä huomasi hyvin juuri tämän edellä mainitun. Ensin heittelimme kaikenlaisia ideoita, mitä lapuista syntyi. Tämän jälkeen kokosimme niitä sen pohjalta, mitä esteitä näille ideoille oikeasti on. Lopulta jäljelle muovautui loogisia kokonaisuuksia.

Olen huomannut, että myös oma henkilökohtainen luovuuteni on viime vuosien varrella kärsinyt paljon ja uskon sen johtuva älylaitteista ja kiireellisestä arjesta. En anna itselleni enää aikaa miettiä luovasti. Tähän haluaisin muutoksen. Haluaisin jatkossa ottaa enemmän aikaa sille, että istun alas ja vain mietiskelen asioita ja ehkä sitä kautta keksisinkin enemmän jotain uutta.
Haluaisin myös kirjoittaa enemmän omia mietteitäni ylös. Ennen Tiimiakatemiaa kirjoitin todella paljon, mutta nyt kirjoittamisesta on tullut suorittamista – lähinnä reflektioiden vuoksi –, enkä ole koko Tiimiakatemian aikana panostanut yhteenkään reflektiooni aidosti. Ja se harmittaa minua paljon, sillä niiden avulla pystyy syventämään oppimaansa niin paljon tehokkaammin. Kaiken muun akatemiatouhuilun joukossa niille tuntuu löytyvän kuitenkin liian vähän aikaa ja motivaatiota. 
Ehkä voisin keksiä tähän jonkinlaisen tavan, miten saisin itseni inspiroitua taas kirjoittamaan, sillä en haluaisi nähdä sitä pakkopullana. Selvästikään kirjoittaminen akatemian tiloissa ei toimi, eikä aina kotonakaan. Tämänkin esseen kirjoittamisen aikana olen mm. nähnyt tarpeelliseksi alkaa kesken kaiken siivoamaan asuntoa, juurruttamaan uusia pistokkaita ja selaamaan TikTokia… Listaa voisin jatkaa jonkin aikaa. Pointtina se, että tutussa ympäristössä löydän häiriöntekijöitä kyllä loputtomiin. Ajatukseni ovat myös luovempia uudessa ympäristössä. Seuraavassa esseessäni voisinkin kokeilla, että menisin esimerkiksi puistonpenkille tai kahvilaan ensin kirjoittamaan muistiinpanot kirjasta, jonka jälkeen tulisin kotiin kirjoittamaan esseen puhtaaksi. 

Mielestäni oli outoa, miten paljon järjestelmä 1:stä kritisoitiin kirjassa ja siitä puhuttiin lähinnä harhaanjohtavana ja virheellisenä. Eihän kukaan meistä keksisi mitään uutta, jos kaikki pohdittaisiin teoreettisesti. Koen molempien järjestelmien olevan erittäin tärkeitä, mutta luovuuden näkökulmasta haluan nostaa arvostusta nopealle ajattelulle. Järjestelmä 1:lle tyypillistä on nimittäin myös emotionaalinen ajattelu eli tunteet. Itse yhdistän tunteet varsinkin taiteelliseen luovuuteen vahvasti. Yhtäkään laulua, maalausta tai elokuvaa ei olisi tehty ilman tunteellista ajattelua. Tai ainakaan niitä ei olisi tehty hyvin. 

Innostuin taas todella, kun puoli vahingossa nappasin taas paljon psykologiaa sisältävän kirjan. Olen huomannut, että niissä keskittymiseni on parhaimmillaan, sillä teema kiinnostaa minua paljon. En olisi ehkä muuten lähtenyt miettimään kirjaa luovuuden pohjalta, joten oli hauska saada erilaista näkökulmaa lukemiseen. Ehkä luen kirjan joskus uudestaan ja mietin sitä toiselta kantilta.
Kirjassa kannustettiin oman ajattelun hidastamiseen, eli käytännössä siihen, että järjestelmä 2:stä käytettäisiin enemmän. Itse olen eri mieltä. Uskon kyllä siihen, että nyky-yhteiskunnassa ajattelua tulisi hidastaa, sillä se on todella poukkoilevaa sekä katkonaista. Haluaisin kuitenkin, että vaikka ajattelua hidastettaisiin, käytettäisiin silti nopeaa ajattelua varsinkin luovuuden apukeinona yhä enemmän.