Olen miettinyt paljon elämäni aikana sitä, mitä luovuus oikeasti on. Lapsena ajattelin sen olevan erilaisten leikkien ja tekemisen keksimistä tylsyyden päästessä yllättämään. Koulussa se tuntui olevan taideaineissa pärjäämistä. Aikuisena ensimmäisenä mieleen tulee erinäiset kotitalouden DIY-ratkaisut. Tiimiakatemialla ollessa luovuutta miettiessä tule ensimmäisenä mieleen synnytykset, uuden luominen sekä Helena.

Lapsena keksin aina itselleni tekemistä, pystyin leikkimään yksin tunteja. Tuntui kuitenkin siltä, että koulun alkaessa sitä luovuutta ei enää nähty. Olin umpisurkea taideaineissa, kuvaamataito = kauheaa, rättikässä = en enää ikinä tule ompelemaan mitään, puukässä = ihan ok, mutta sahausjälki aika karseaa. Jopa minun kirjoitukseni on epäsiistiä. Sitten kun kasvaa noissa aineissa lahjakkaiden tyyppien kanssa yhdeksän vuotta, niin kai vähemmästäkin luulee olevansa huono luovuudessa. Lukiossa onneksi havahduin ongelmanratkaisutaidostani ja siitä onkin kasvanut suurimpia vahvuuksiani. En vain ole liiemmin ajatellut sen olevan luovuutta. Ympäristötekniikan opintojeni aikana kehitin oman lajittelujärjestelmän pieniin keittiöihin, sen suunnittelu meni niinkin pitkälle, että järjestelmästä on 3D-mallinnokset ja mallisuoja.

Tiedostan kuitenkin erittäin hyvin ongelmani luovuuden kanssa. Jotkut näkymättömät köydet pitävät minua maanpinnalla, enkä kykene antamaan ideoilleni siipiä, jalat kyllä. Luova ajatteluni rajoittuukin hyvin maanläheiseen, enkä kykene muodostamaan pilvilinnamaisia älyttömyyksiä.

Mitä keinoja minulla sitten on niiden siipien muodostamiseen? Tätä lähdin selvittämään Juha T. Hakalan kirjasta Luova laiskuus.

Tuore maailma

Ensimmäisenä olisi hyvä hakeutua tilanteisiin, joista et tiedä mitään. Ihminen on luovimmillaan silloin, kun ei tiedä entuudestaan asiasta mitään. Jos en tiedä, mikä minua voi rajoittaa, niin silloin ei lähde ensimmäisenä ajattelemaan kaikkia esteitä. Vaihda siis ympäristöä, mene tuoreeseen maailmaan. Tiimiakatemialla varsinkin synnytykset harjoittavat tämmöistä, jos siis ei aihetta etukäteen tunne.

Näe ongelma

Luovuudessa ongelmanratkaisuakin tärkeämpää on ongelmien tunnistaminen. Pystyykö arjen asioissa tunnistamaan ongelmia, vaikka ei olisikaan aktiivisesti tapahtunut sitä näkyvää ja elämään vaikuttavaa ongelmaa. Vaikka kuulostaa hieman oudolta, että tulisi kaivamalla kaivaa lisää ongelmia maailmaan, niin onhan se vahvuus, jos pystyy tunnistamaan ongelmia, joita muut eivät näe.

Alussa tarvitaan paljon ideoita

Ongelman löydyttäessä ensimmäinen askel kaikkien mahdollisten ideoiden heittely. Tyhjä paperi, keskelle aiheen otsikko ja kaikki asiat mitä mieleen tulee, ympärille. Iida esittely meille synnytyksessä LÄN:iltä opitun ideoimismallin, jossa ensin 20 minuuttia heiteltiin villeimpiä ideoita ilmoille, seuraavat 20 minuuttia tuodaan ideoita maanläheisimmiksi ja viimeisellä 20 minuutilla valitaan parhaat ja jalostetaan niitä. Tämän aikana huomasin, kuinka rajoittunutta omakin ajatteluni on.

Vaihda näkökulmaa

Oman ajatusmallin kääntäminen voi olla hyvinkin vaikeaa, mutta luovuudessa se voi kantaa hedelmää. Mitäpä jos kerrankin ajattelisin asioista samalla innolla kuin Wiljami ja Iida. Jos joskus yrittäisin puuttuia asioihin Bedan kaltaisella tarmolla. Jos ajattelisin pelkästään posin kautta kuten Late. Todennäköisesti se veisi minut johonkin uuteen asiaan, mikä voisi luoda jotain ihan minulle uutta. VTL-roolissa on ollut erittäin mielenkiintoista huomata, miten erilailla ajattelee asioista pinkkujen kohdalla verrattuna omaan tiimiin. Ajatusmaailmani kiteytyy ehkä jotenkin näin: Harry Potter elokuvia lainaten ”Tee mikä on oikein, älä mikä on helpoin”.

Tukeva ympäristö

Luovuutta tukee myös ympäristö. Valkoinen ja alaston avotoimisto ei varmastikaan sytytä kaikista kirkkaimpia tähtiä, mutta huonekasvit, puupinnat ja vähän väriä voi tehdä jo helpotusta. Itse olen ainakin huomannut, että ollessani ongelman äärellä, niin kävely ulkona luonnossa on tuonut minulle moneen ongelmaan ratkaisut. Tärkeää on siis tunnistaa itseä luovuudessa motivoivat elementit ympäristössään, jotta luovuuskin pääsee kukkimaan.

Aika

Ei hoppu ole hyväksi, eikä kiire kunniaksi. Vanha sanontakin sen jo sanoo, että hitaasti hyvä tulee. Luovassa työssä nopeus ei valttia. Mitä enemmän aikaa on käytettävänä, niin sitä luovempiin toteutuksiin päästään

Rajoittuneisuuden kahleet ovat semmoiset, joista minun on ajan kanssa päästävä irti. Maailma muuttuu liiankin nopeasti, eikä eilen toiminut menetelmä välttämättä enää huomenna ole relevantti. Jokaisen meistä pitäisi siis pystyä olemaan edes vähän luova. Muuten tulee jäämään eiliseen, kun muut ovat jo ensi viikossa.