Luin kirjan nimeltä ”Et taida kuunnella” (Kate Murphy), mikä herätti minussa valtavan määrän ajatuksia. Alkuun mietin, että miten ihmeessä kuuntelemisesta on saatu yli kahdensadansivun mittainen kirja kasaan. Kuunteluhan on niin yksinkertainen asia ja teemme sitä joka päivä jatkuvasti, kun olemme toisten ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Vai teemmekö sittenkään? Onko vain helppo esittää muille kuuntelevansa, ja oikeasti pohtia, mitä sitä söisi lounaaksi?

Olen pitänyt itseäni hyvänä kuuntelijana ja kirjasta löysinkin itseeni sopivia määritelmiä hyvästä kuuntelijasta. Siitä huolimatta tämä kyseinen opus avasi minulle aivan uudella tavalla kuuntelun tärkeyttä ja sainkin monia uusia hyviä näkökulmia tähän aiheeseen liittyen. Tärkeimpänä pointtina kirjasta nostaisin sen, että tarkkaavainen kuuntelija saa enemmän tietoa. Kun henkilölle tulee sellainen tunne, että häntä kuunnellaan, hän kertoo asiastaan avoimemmin ja ilmaisee sen selkeämmin. Tätä asiaa on helppo lähteä lähestymään päinvastaisesta suunnasta; kerrot esimerkiksi ystävällesi jotain sinulle tärkeää asiaa ja hän on kuuntelevinaan, mutta suurin osa keskittymisestä menee puhelimen selailuun. Huomaat tämän, jolloin alat karsimaan kertomuksestasi osia pois tai lakkaat kokonaan kertomasta asiaasi. Tämä on todella epäkunnioittavaa toista kohtaan ja valitettavasti minäkin olen syyllistynyt tähän. Nykyään kuitenkin pyrin pitämään mahdollisimman paljon näppini irti puhelimesta, kun olen muiden ihmisten seurassa.

Aloin pohtimaan kuuntelun merkitystä tietoisemmin ensimmäistä kertaa, kun työskentelin hierojayrittäjänä. Silloin huomasin, että kuuntelu on yksi hierojan tärkeimmistä taidoista. Kun maksava asiakas saapui hierontaani, pyrin antamaan kaiken huomioni häneen ja kuuntelin, mitä juuri tällä asiakkaalla oli mielessä.  Osa asiakkaista halusi keskustella niitä näitä, osa avasi omia huoliaan avoimesti minulle ja osa halusi olla hiljaisuudessa. Minulle oli täysin okei olla hiljaa vaikkapa koko hieronnan ajan, jos aistin asiakkaasta, ettei hän halunnut keskustella. Sain siitä kerran eräältä asiakkaaltani palautettakin, että on ihanaa, kun hieronnassani voi olla vain hiljaa ja rentoutua. Vastaavasti minulle oli myös täysin okei keskustella asiakkaideni kanssa niitä näitä ja osa kyselikin paljon esimerkiksi hierontaan liittyvistä teemoista. En myöskään kokenut mitenkään kiusalliseksi, kun osa asiakkaistani kertoi hyvinkin avoimesti omista asioistaan, vaan silloin kuuntelin ja myötäelin juuri sen asiakkaan huolia. Tietysti pidin mielessä myös omat rajani, enkä tehnyt itsestäni terapeuttia.  Koin tärkeäksi, että osasin lukea asiakkaitani ja sitä kautta pystyin tarjoamaan heille parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Olen sitä mieltä, että olen vahvimmillani kuuntelussa kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa. Silloin minun on helppo paneutua keskustelukumppanini asioihin ja kysellä häneltä täsmentäviä kysymyksiä. Kuuntelu ei ole vain sitä, että kuuntelee mitä sanottavaa toisella on. Se on sitä, että osaa tarttua oikeisiin asioihin ja esittää niihin tarkentavia kysymyksiä. Se on myös sitä, että osaa tulkita keskustelukumppaninsa kehonkieltä ja sanatonta viestintää. Koen, että kahdenkeskisissä keskusteluissa minun on helpompaa syventää keskustelua sekä olla läsnä juuri siinä hetkessä. Suurin osa ystävyyssuhteistani ovat perustuneet toisen aitoon kuunteluun ja mielenkiintoon toisen asioista. Luottamus lähtee mielestäni rakentumaan siitä, kun kokee tulevansa kuulluksi. Olen myös siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että minulla on tällaisia läheisiä ystävyyssuhteita, joissa tulen kuulluksi ja minun asioistani ollaan aidosti kiinnostuneita. Ystävyyssuhteissa kuuntelu on vastavuoroista ja sen täytyy olla tasapainossa.

Välillä huomaan keskustellessani ihmisten kanssa, että heillä on kova tarve puhua omista asioistaan ja kun he huomaavat minun kuuntelevan ja kyselevän, he innostuvat entisestään. Vastaavasti he eivät sitten esitä mitään mielenkiintoa minun asioitani kohtaan. Tällöin koen vaikeaksi lähteä kertomaan mitään omia asioitani, vaan kuuntelen toista. Olen melko huono puhumaan omista asioistani, ellei joku kysy minulta niistä suoraan ja näin tuo ilmi, että häntä kiinnostaa kuulla, mitä sanottavaa minulla on.

Sain valmentajaltani Tapulta hyvää palautetta syksyn keskustelussamme juuri kuuntelusta. Tapu kertoi, että vaikka saatan olla treeneissä verrattain paljonkin hiljaa, niin minusta huomaa, että kuuntelen ja työstän asioita mielessäni. Tämä pitää paikkaansa, sillä en yleensä ole se äänekkäin henkilö treeneissämme, mutta silti olen kyllä mukana ja kuuntelen tarkasti, mitä sanottavaa kullakin on. Olen melko harkitseva sanoissani ja tarvitsenkin yleensä hetken miettimisaikaa asioihin. Koen kuitenkin, että pystyn osallistumaan dialogiimme aina kun minulla on tuoda omia näkökulmiani esille.

Näen, että Heigassa kuuntelemisessa on vielä parantamisen varaa. Välillä tuntuu, että treeneissä toistellaan ihan liikaa samoja asioita ja herääkin kysymys, että onko kuunnellut ollenkaan mitä edelliset henkilöt ovat sanoneet, kun toistaa samoja asioita. Toki toistelu voi johtua myös muista syistä, kuten siitä, että ei siedetä hiljaisia hetkiä ja toistelulla pyritään pitämään keskustelua yllä. Kaikki eivät välttämättä myöskään koe tulevansa kuulluksi tiimissämme, sillä välillä saatamme sivuuttaa toisten sanomisia. Emme välttämättä osaa tarttua oikeisiin kohtiin ja tämä onkin tiimimme kehityskohta.

Näen asiassa kuitenkin myös kehitystä. Jos mietin Heigan alkutaipaletta, silloin toisten tietoista kuuntelemista ei ollut juuri lainkaan. Kaikki oli uutta ja suurin osa meistä oli innosta piukeita eikä maltettu kuunnella mitä sanottavaa muilla oli, vaan haluttiin tuoda oma näkemys saman tien esille. Olimme todella malttamattomia toisten puhuessa, mutta nykyään suurimmaksi osaksi kunnioitamme toisten puheenvuoroja emmekä enää niin usein puhu toistemme päälle. Olemme ottaneet jo pitkiä harppauksia eteenpäin ja kehitys jatkuu.