Kuinka olla piittaamatta paskaakaan

Kirjoittaja: Sasha Vilenius

10 lokakuun, 2020

Lähdeteos: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan

Lähdeteoksen kirjoittaja: Mark Manson

Teoriapisteet: 2

Halu olla onnellisempi on kielteisiä

tunteita herättävä olotila.

Ikävän olon hyväksyminen on

myönteinen kokemus jo itsessään.

 

Mitä ajattelisit jos kertoisin sinulle että en juurikaan piittaa asioista jotka minun mielestäni eivät ole tärkeitä. Saattaisit ottaisit sen jonkunlaisena loukkauksena tai kokisit että olen erittäin välinpitämätön ja epämiellyttävä henkilö. Toki mielipiteesi muovaantuu sen mukaan miten tuon asiani sinulle esille. Kuitenkin asiani pääpiirre pysyy saman joten katsot minua varmasti ehkä hiukan kummastellen että mitä minä juuri oikein sanoin. Olen halunnut jo pitkään lukea tämän Mark Mansonin kirjan sillä jo itsessään kirjan aggressiivinen nimi herätti minussa kiinnostuksen. Olen itse jo ennen kirjan lukemista pyrkinyt ajattelutapaan että en juuri piittaisi paskaakaan. Tämä termi ”Älä piittaa paskaakaan” ei tarkoita välinpitämättömyyttä vaan sitä että välittää oikeista itselleen tärkeistä asioista.

 

Kirjaa lukiessani huomasin että se juurikin pyrkii opettamaan lukijaa harkitsemaan sitä mille antaa painoarvoa ajatuksissaan ja minkä jättää omaan arvoonsa. Tässä huomataan lauseen ”elämä on täynnä valintoja” merkitys. Kirja antaa myös esimerkin juuri valintojen teosta ja niiden vaikutuksesta tekemiseesi vertaamalla maratonin juoksua kahdelta eri kantilta. Ensimmäisessä esimerkissä joku painaa aseen ohimollesi ja uhkaa tappaa sinut ja perheesi jos et pysty juoksemaan 40 kilometriä alle viidessä tunnissa. Kuulostaa suhteellisen paskalta lähtökohdalta. Toisessa esimerkissä olet ilmoittautunut itse hyvillä mielin juoksemaan ensimmäistä maratoniasi ja pääset maaliin alle viidessä tunnissa perheesi ollessa sinua vastassa maalissa. Monelle elämän suurin kohokohta. Molemmissa esimerkeissä on sama juoksija, sama matka ja sama särky polttaa samoja jalkoja. Mutta kun olet saanut valita urakan itse vapaaehtoisesti, siitä tuleekin upea saavutus. Jos tällaiseen koitokseen joutuu väkisin vasten tahtoaan, tulee siitä elämäsi rankin ja pelottavin matka.

 

Juuri tämä vaikuttaa paljon siihen miten koemme tekemämme asiat, jos saamme itse päättää mit teemme on aika varma että teemme sen mielellämme. Pakotettuna harvemmin teemme asioita hymyssä suin. Tätä voi myös peilata jokaisen elämäntilanteeseen. Jos elämäntilanne tuntuu kurjalta se johtuu todennäköisesti ulkopuolelta tulevasta pakotteesta. Esimerkiksi elämääsi on tullut jokin hyvin haastava ongelma johon et voi vaikuttaa ja silloin syntyy uhrimentaliteetti joka saa sinut lannistumaan. Jos taas olet itse saanut valita haasteet elämääsi, saat niistä voimaa ja haluat edetä niitä kohti ja voittaa ne.

 

Muutos siihen että voisit olla piittaamatta paskaakaan, lähteekin juuri siitä mitä asioita valitsemme itsellemme tärkeiksi. Itse olenkin pyrkinyt olla piittaamatta asioista joihin en vain yksinkertaisesti voi vaikuttaa. Täytyy vain kohdata tosiasia että näin tämä nyt vain on ja olla murehtimatta siitä sen enempää. Aiemmin mietin tosi paljon mitä ihmiset ajattelevat minusta esimerkiksi vaatteideni tai muiden ulkoisten seikkojeni takia mutta onneksi opin siitä pois ja voin nyt todeta etten juuri piittaa paskaakaan jos et pitäisi uudesta paidastani. Olen huomannut että stressaan nykyään vähemmän juuri tästä syystä että voin seistä omana itsenäni enkä anna muiden mielipiteiden minulle mitättömiin asioihin pilata päivääni. Voin valita itse että minun päiväni voi olla hyvä.

You May Also Like…

Uusi neuvotteluvalta

Kirjan kirjottajat: Juhana Torkki ja Sami Miettinen | Refektio by Joel Tiainen | Teoriapisteet: 2 Johdanto Hyvät...

Hardcore zen

Jotain filosofisia tuulia ja ajattelun raikastuksia on hyvä kerätä matkan varrella taskuun, joten tämäkirja valikoitui...

Ensitreffit rahan kanssa

Minusta ei tullut kovamaineinen rahantekijä (ainakaan vielä), vaikka luinkin Jen Sinceron How to be a badass...

0 kommenttia

Lähetä kommentti