Tämä oivallus Mark Mansonin kirjasta on kuin raitis tuulahdus mieleni ikkunasta. On helppoa luulla, että omat ongelmat ovat ainutlaatuisia ja maailma painaa nimenomaan minua alas. Kirjan sivuilla kuljetaan oivalluksesta toiseen. Pohdin, mihin suuntaan minun pitäisi omassa elämässäni liikkua, ja mitkä asiat ansaitsevat minun huomioni. Kirja pyrkii kyseenalaistamaan itseään ja omia valintojaan, ja nimenomaan niitä hetkiä, kun reagoi liian voimakkaasti epäolennaisiin asioihin.

Tässä kirjassa on se voima, että se paljastaa armotta, kuinka monesti käännämme katseemme ja energiamme kohti asioita, jotka eivät rakenna meitä tai elämäämme. Manson haastaa lukijan pohtimaan, onko se mitä annamme asioiden merkitä meille, todella merkityksellistä. Onko se, että saamme negatiivisen kommentin sosiaalisessa mediassa, tai huutelemme ja suutumme mielestämme ei niin fiksuun itänaapurin kaveriin jossain videopelissä, todella maailmanloppu?

Olen huomannut, että tämä kirja on kuin peili. Se heijastaa niitä osia itsestäni, joita välttelen, ne epämukavat totuudet, joita en haluaisi kohdata. Olen viime aikoina miettinyt paljon, miksi suutun turhista asioista ja annan niiden vaikuttaa minuun. Kun minua ei oikeasti pitäisi kiinnostaa paskaakaan. On helpompaa syyttää muita tai ulkoistaa omat epäonnistumiset ja negatiiviset tunteet. Mutta totuus on, että olen itse vastuussa reaktioistani, tunnetiloistani ja lopulta myös onnellisuudestani. Se on vain ymmärrettävä. Sen jälkeen niistä on otettava itse vastuu. ”Toisiaan syyttämällä satutat vain itseäsi”.

Kun mietin syksyn tavoitteitani, pohdin, miten usein olen antanut pienten, merkityksettömien asioiden varastaa energiani. Kuinka usein olen antanut sattumanvaraisen huonon päivän tai vastoinkäymisen määrittää itseäni ja tehdä päätöksiäni. Tämä kirja on antanut minulle työkalut tarkastella itseäni uudesta näkökulmasta, ottaa vastuun ja olla piittaamatta paskaakaan asioista, jotka eivät rakenna tai vie minua eteenpäin. Se on opettanut minulle, että valta on minulla ja voin itse valita, mihin reagoin ja mihin en. Ei ole asioita, jotka ”käyvät aina näin” minulle, on vain valintoja ja niiden seurauksia. Ja siinä on voimaa. Mark mansonin sanoin ”ainoat, jotka tekevät päätöksiä pelkätään tunteiden johdosta valintoja ovat 3 vuotiaat lapset ja koirat, sama sakki paskoo myös lattialle”.

Nykyajan yhteiskunta ajaa meitä kokoajan vain pinnallisempiin asioihin ja materiaaliseen kulttuuriin. Minä sekä sinä olet uhrina kokoajan. Kun itsellä onkin huono päivä niin nykyään kerkeät näkemään silmien räpäyksessä somesta, kuinka jollain sinun ikäisellä sovellus kehittäjällä miljonäärillä elämä loistaa ja rahaa on kuin roskaa. Ennen tilanteessa olisi tokaistu, että himputti eise nyt ihan lähtenyt mutta kohta voi yrittää uudestaan ja aloittaa puhtaalta pöydältä, koska ainoa mitä pystyimme tehdä oli verrata itseensä tai lähimmäisiin. Ennen ei tarvinnut verrata itseään muihin. Ennen ei myöskään ollut masennusta tai mielenterveys ongelmia lähellekään näin paljoa. Voiko kaikki kiinni siitä, että minulla nyt menee vain kaikki päin persettä ja elämä taistelee aina minua vastaan?

”Kaikella hyvällä on vastakohta”. Moni haluasi olla menestynyt liike henkilö, joka pyörittelee bisnestä sun toista. Moni kuitenkin haluasi paljon vapaa-aikaa ja vain rentoutua. Tässä tavoitteessa on jo itsestään ongelma. Kun tavoitteet ja mittarit tulevat ulkopuolelta ne ovat rajallisia. Kuinka moni on ollut hetken todella iloinen saadessaan uuden puhelimen? Sitten ilo loppuukin ja tuntuu siltä, että olisin minä nyt sillä vanhallakin pärjännyt. Tämä on sama asia, kun haluat olla erittäin rikas, omistaa unelmien asunnon, veneen tai vetää kännit joka viikonloppu. Ongelma tässä on se, että jokainen uusi pullo, jokainen uusi euro tuo aina vain vähemmän. Unelmien koti varmasti toisi paljon iloa mutta, mitä sitten… Haluat kuitenkin uudemman ja hienomman kodin. Materialistiset tavoitteet ovat aina muiden vaikutuksen alaisena ja siksi rajallisia. Ne eivät voi tuottaa loputonta onnellisuutta. Nopeaa lohtua kylläkin. Arvot sekä prosessi luontaiset tavoitteet ovatkin parhaita mittareita, koska voit aina kehittyä siinä. Et ikinä ole valmis ja sen takia sinun täytyy aina kehittyä.

Mansonin ajatus onkin, ettei elämässä ole kyse siitä kuinka paljon positiivisa kokemuksia meillä on? Vaan siitä millaisia negatiivisia kokemuksia olemme valmiita kestämään?. Jokainen tavoite ja unelma sisältävät vastakohdan, kivun, joka täytyy olla valmiina kestämään. Keskeistä onkin olla keskittymättä siihen mitä haluamme, vaan siihen mitä olemme valmiita kestämään tavoitteen eteen. Vertaa tätä fyysiseen kipu kynnykseen havainnoidakseni. Jos unelmasi on voittaa vapaa ottelun maailman mestaruus täytyy sinun ottaa turpaasi ja käydä lääkärillä 100 kertoja ennen sitä. Jos sinulla on matala kipu kynnys voi tavoite olla liian suuri kivuiltaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ”kipu kynnyksesi” kestäisi paremmin jossain toisessa lajissa. Jos joku on keskivertoa parempi jossain, syynä on se, että hän on epäonnistunut siinä muita useammin, miksi sitten pelkäämme epäonnistumista, voiko syynä olla se, että sinut on aina palkittu vain onnistumisesta? Lopettaakseni tähän ajatukseen haluan, että mietit voisitko taistelusi paremmin?