Korkeintaan vähän väsynyt on ollut kirjalistallani jo pitkään. Olen aloittanutkin kirjan kuuntelemisen moneen otteeseen mutta vasta nyt kuuntelin sen loppuun asti. Vaikka kirja piti sisällään raskaita aiheita kuten burnoutkulttuurin, suorituskeskeisyyden, täydellisyyden tavoittelun ja riittämättömyyden tunteita niin kirjassa silti pysyi lempeys ja huumori mukana.

Tuntuu, että nykynuorilta ja aikuisen aluilta odotetaan todella paljon ja he uupuvat vain nuorempana ja nuorempana. Sosiaalisessa mediassa ihmiset näkee paljon huippu suorituksia ympäri maailmaa ja sitten ajatellaan, että olenko huono kun en pysty samaan. Verrataan omia taitoja ja menestystä toisiin. Paine onnistua on äärimmäisen iso. Uupumukseen vaikuttaa varmasti myös nyky-yhteiskunnan suorituskeskeisyys, jatkuva tavoitteiden asettamien, vaatimukset ja aikataulu, lepoajan puute ja epävarmuus omasta taloudellisesta tilanteesta. Itse ainakin koen, että nämä asiat vaikuttavat isosti omaan uupumiseen. 

Tuntuu, että olen itse ollut enemmän tai vähemmän uupunut jo monta vuotta. Ennen akatemiaa uupumuksen syy oli se, että tein itselle vääriä asioita. Lukion jälkeen menin töihin ja vaikka työ oli ihan mieluisaa niin tiesin aina, että kahvilatyöntekijä ei ole minun unelma-ammatti ja se olisi vain hetkellistä. Varsinkin sen työn loppu aikoina kun pohdin paljon, että mitä seuraavaksi niin tunsin oloni aika uupuneeksi. Tämän jälkeen kun siirryin akatemialle niin uupumus seurasi perässä vaikka samalla oli innostunut ja motivoitunut olo. Tekeminen oli pinkku vuoden alussa todella sekavaa ja epätietoisuuden sietämistä piti harjoitella. Onhan se uuvuttavaa miettiä, että mitä tapahtuu seuraavaksi ja mistä saan mitkäkin tiedot ja taidot. Ehkä siinä oli ideana se, että yrittäjänä teet lähtökohtaisesti kaiken itse niin aloimme harjoittelemaan sitä. Muutenkin akatemia eroaa perinteisestä koulusta ja opetusmenetelmästä niin paljon niin sekin aluksi hieman uuvutti ennen kun sai vähän paremman otteen tekemiseen.  

Aloitin työt akatemian ohella viime vuoden toukokuussa eli akatemian toisella vuodella. Voin sanoa, että ei ole ollut helppoa tasapainottaa työt, akatemia ja vapaa-aika. En kuitenkaan missään vaiheessa ole miettinyt töiden lopettamista. Vaikka tämä kolmen kombo on vaikea tasapainottaa ja kokonaisuus itsessään on uuvuttava niin työpaikka on minulle rentoutumisen paikka tietyllä tavalla. Akatemialla arki on välillä aika hektistä ja itse on vastuussa kaikesta suunnittelusta toteutukseen asti. Kaikki minun projektit on vielä sellaisia joihin tarvitsee luovuutta aika paljon. Korujen suunnittelu ja tekeminen sekä sosiaalisen median tekeminen yritykselle on mukavaa mutta ne ei toteudu ilman luovuutta. Luovuus on myös sellainen asia, että se tulee harvoin pakottamalla eli se voi olla aika kuluttavaa etsiä sitä jatkuvasti. Palkkatyöni on taas niin vastakohta tälle. Olen siellä vain rivityöläinen ja tiedän mitä teen ja miten sen teen. Suoritan vaan menemään ja ei tarvitse miettiä sen kummemmin mitään. Saa siis aivot narikassa tehdä töitä mikä on kiva vastapaino akatemian arjelle. Toisaalta olen huomannut, että koska tämän kaiken yhdistelmä on uuvuttava niin palautuminen on huonontunut aika paljon. Tarvitsen enemmän aikaa palautumiseen ja aina sitä aikaa ei ole. Kokonaisia vapaapäiviä ei ole kuin välttämättä yksi viikossa ja kukaan ei palaudu täysin viikon temmellyksistä yhdessä päivässä. Välillä ei edes ole kokonaisia vapaapäiviä viikossa ollenkaan. Huomaan, että kesän jäljiltä uupumus on vahvasti läsnä ja olisi ihanaa pitää joku kuukauden loma. Tätä vaihtoehtoa kun ei ole niin on vain puserrettava eteenpäin. Kesällä kun oli kaksi työtä ja opinnäytetyön kirjoittamista samaan aikaan niin se oli todella huono kombo. Vapaa-aikakin kun pitää jotenkin mahduttaa kalenteriin. Varsinkin raskaan kevään jälkeen kun energiataso oli muutenkin valmiiksi vajaa. Tästä ainakin viisaampana se, ettei näin jatkossa montaa asiaa samaan aikaan paletille.

Kirjasta heräsi myös ajatus minkä olen myös aikaisemminkin älynnyt mutta unohtanut kaiken kiireen ja uupumuksen keskellä. Useasti huomaan ajattelevani, että lykkään onnellisuuttani. Tällä tarkoitan sitä, että olen onnellisempi ja energisempi ja kaiken puolin parempi ihminen kun joku tietty asia on ohitse. Esimerkiksi kun opinnäytetyöni on purkissa niin sitten voin kaiken puolin paremmin. On toisaalta aika hölmöä ajatella näin. Miksi en yrittäisi löytää jokaisesta päivästä jotain hyvää, edes jonkun pienen asian. ”Romantisoida arkea” niin kuin somessakin on paljon näkynyt trendivideoita juuri tähän aiheeseen liittyen. Odotan myös hetkeä kun koen olevani tylsistynyt koska silloin tiedän, että energiatasoni on taas täynnä ja jaksan aidosti tehdä jotain muutakin vapaa-ajalla kuin vain maata sohvalla ja katsoa ohjelmia.