Kirsi Pihan kirja ”Konflikti päivässä” oli todella mukavaa kuunneltavaa. Se avasi paljon asioita ja toi niiden vaikeutta ja pahaa pienemmäksi. Koen, että itselläni on pelkoa konflikteihin, väärinymmärrykseen ja ylipäätään en halua olla epämiellyttävissä tilanteissa mukana. Joskus nämäkin on vain pakko kohdata. Haluanko kohdata ne hyvin vai vaivautua vain niistä?

Konfiktit

Konfliktit ovat erimielisyyksiä, kyseenalaistaminen, väärinymmärrys ja ihan vain epämieluisia asioita. Yleensä konflikteja syntyy huonosta kommunikaatiosta, väärinymmärryksestä, vastakkainasettelusta ja erimielisyyksistä. Henkilökohtaista kismaa voi syntyä ihmisten välille, joka johtaa omanlaiseen konfliktitilanteeseen. Yhdessä tekemisessä taas se mitä tehdään ja miten. Halutaan tehdä omasta näkökulmasta parhaalla tavalla, mutta kaikki ei tietenkään ajattele asioita samalla tavalla todellakaan. Päätösten teossa varsinkin. Konfliktit ei aina tarkoita pahaa. Se, että jos on asioita, joita ei haluta käsitellä jarruttaa suurimmaksi osaksi tekemistä. Konfliktien purku todennäköisesti tällaisessa tilanteessa auttaa asioiden ja informaation kulkua. Konfliktit kannattaa yleensä purkaa silloin kun tajuaa, että sellainen on esillä. Pahimmassa tapauksessa konfliktit, jos venyy ja kuluu aikaa, niin jättää pitkäaikaisen ajatuksen toisista ja sitä kautta tuhota ilmapiirin esimerkiksi työyhteisössä. Monia erilaisia tapoja on käsitellä konflikteja. Pitää löytää paras mahdollinen ratkaisu jokaiselle.

Omia kokemuksia

Devetan matka on ollut konfliktirikasta aikaa. On ollut konflikteja ihmisten kesken ja asioiden kesken. Viimeisimpänä voin esille nostaa meidän Kevätgaalan suunnittelun. Pohdiskelimme erilaisia aktiviteetteja ja toimintoja mitä tehdä siellä ja mitä ohjelama luvassa. No, kaikki toivoo omien halujen mukaan, mikä olisi omasta mielestä siistiä. Jotkut seurasivat sivusta ja antoivat lopussa äänensä. Osalla oli myös mielessä pohtia koko Akatemian näkökulman kautta. Mitä muut haluaisivat? Mikä olisi uutta? Mikä olisi kaikille kivaa? Pohdiskelimme useita eri vaihtoehtoja ja ei ollut selvää säveltä mikä olisi kelvannut kaikille. Jossain vaiheessa meillä oli tietty aktiviteetti mielessä missä jokainen Tiimiakatemian tiimi pääsee tekemään videon Kevätgaalaa varten, jotka siellä sitten esitettäisiin. Miten tämä tehdään? No siinä meillä oli erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä jaettiin. Jotkut yrittivät omilla toimillaan ottaa johtovastuun siitä mitä tehdään tässä palaverissa oman mielipiteensä kannalta. En usko, että se oli paras ratkaisu. Asioista ei puhuttu loppuun ja tunnelma alkoi kiristyä. Sitten kun uudestaan kahden eri toimintatavan väliltä haluttiin käydä mielipidekierros, että kumpi olisi sinun mielestäsi parempi, niin kaikki eivät olleet halukkaita vastaamaan. Mahdollisesti he kokivat, etteivät halua olla osana tätä tilannetta. Päätökseen ei päästy. Koin, että itse en jaksa tuota ja siirryin sivuun. Vältän konfliktia. Sivuutin sen täysin. Loppujen lopuksi nyt päätöksiä on tullut mitä tehdään, mutta en koe, että päätös on ollut edes puolen tiimin yhteinen. Siellä on yksilöinä tehty päätöksiä. En ole satavarma, koska jättäydyin suunnitteluryhmästä pois. Kumminkin suunnittelu on päässyt eteenpäin ja kiire olisi tullut jos päätöksiä ei olisi syntynyt. Mutta kumminkin, nyt taas jäi pientä haudottavaa epämiellyttävää tilannetta taakse, jota ei varmasti hetkeen nosteta ylös. Pitäisikö nyt kun se on tuore? Vai jälkikäteen? Ei nyt varmaan jälkiviisas kannata olla. En tiedä. Jätänkö vaan kaiken sanomatta? Ihan sama? En osaa sanoa. En uskalla tehdä tästä päätöstä yksin.

Toinen esimerkki tulee Levaeclothingin puolelta. En osaa sanoa, onko tämä täysin konfliktin pelkoa vai mitä. Ehkä enemmänkin vaan sitä etten tuonut omaa mielipidettä esille enkä tarpeeksi voimakkaasti, jos sitä jossain vaiheessa toivoin. Kolmas julkaisu erä ja sen kuvaukset. Muistaakseni annoin kuvaajalle valinnan, että tekee sillein kuin näkee parhaaksi ihan vain koska en minä tiedä, en osaa edes käyttää kameraa. Olisin halunnut tuoda esille omaa tyyliäni ja visioitani. Yritin niitä nostaa esille, mutta en täysin tiedä miten saada ne sanoiksi, koska vaan päässäni näen tietyn tyylin. Loppujen lopuksi kuvat olivat hyvät ja ne todellakin tuli käyttöön. Ne ovat parempia kuin itse saisin otettua. Mutta jälkikäteen jäi hieman vaivaamaan kuvien määrä, ja se tyyli. En seurannut missään vaiheessa mitä tapahtuu, millaisia kuvia tulee yms. Jälkikäteen tyyli ei vain ollut se mitä toivoin. Uskallanko antaa palautetta? Uskallanko sanoa tämän ääneen? En ole nostanut esille. En minäkään haluaisi neuvoja henkilöltä, joka ei osaa asiaa tehdä missä minä olen ammattilainen. Mutta pointti ei ole äskeinen kokonaan. Ihan vain perinteinen mitä voisi tehdä paremmin ja mitä ensi kerralla voisi toimia, jotta se olisi enemmän minua. Toiveita ja palautetta. Yleensä kaikki toivottaa nämä tervetulleeksi. Minusta tuntuu pahalta sanoa ne ääneen, koska en halua, että minut ymmärretään väärin. Olisin kiittämätön, en olisi tyytyväinen tai muuta vastaava. Vaikka yrittäisin hyväntahtoisesti antaa palautetta ja toiveita, niin tunnen huonoa omatuntoa siitä, koska se ei ole positiivista niin kuin ”kaikki meni hyvin”, ”paremmat kuin luulin” yms. Otin kirjan kuunteluun, jotta haen rohkeutta sanoa ääneen toiveita ja asioita. Myös että uskallan antaa palautetta. Yritän kehittyä näissä, koska enhän niiden kohdalla etene, jos en kokeile. Ja nämä alueet saattavat jossain hidastaa tekemistäni. Siitä lähden varmaan ensimmäisenä liikkeelle.