Johtavien ajatuksien essee

Kirjoittaja: Nella Manninen

23 marraskuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Joululoma loppuu ja pääsemme tiimimme kanssa ensimmäistä kertaa kunnolla Tiimiakatemialle. Aloitamme ensimmäiset treenimme ja käy ilmi, että tiimimme huokuu energiaa, haluamme saada hommat nopeasti käyntiin. Pian onkin aika valita tärkeät tiimiroolit. Leaderin, asiakkuuspäälikön, markkinointipäälikön ja talousvastaavan paikat ovat avoinna. Olen päättänyt, että en halua vielä vastuuta näistä rooleista. Saamme sopuisasti valittua kuka ottaa minkäkin roolin kengät jalkaansa ja lähdemme tallustamaan eteenpäin.

 

Parin kuukauden jälkeen tiimissämme tapahtuu muutoksia, ensin vaihtuu markkinointipäälikön paikka ja nyt auki on talousvastaavan rooli. Katsomme dialogi ympyrässä toinen toisiamme, kukaan ei ole valmis kyseiseen rooliin. Totta puhuessani talousvastaavan rooli pelottaa minua. Sanoisin, että se on heti leaderin jälkeen vastuullisin ja tärkein rooli. Taloushallinnon juuri rimaa hipoen suorittaneena ja uusinnan kokeneena en koe millään tasolla olevani tarpeeksi kyvykäs ottamaan vastaan niin isoja saappaita. Kuluu muutama päivä ja kukaan ei vieläkään ole valmis tarttumaan roolin. Vihdoin tajuan, että olemme täällä oppimassa. Miten Tiimiakatemiassa opetellaan tekemään asioita? Vastaus on ilmiselvä. Tiimiakatemiassa opitaan tekemällä. Mikä olisi parempi tapa oppia talousvastaavan rooli kuin ryhtymällä siihen. Tässä sitä nyt ollaan Kaukan Talousvastaavana.

 

Minulla ei ole hirveästi kokemusta johtamisesta. Välillä tuntuu, etten osaa vaatia ihmisiltä tarpeeksi ja on vaikeaa sanoa toiselle, miten haluan, että asiat tehdään.  Haluan ottaa vastuuta ja olla avuksi. Haluan olla avoin ja jakaa kaiken tiedon mitä saan. On tärkeää laittaa luvut esille koko tiimiä varten, jotta jokainen tietää missä mennään. Tilanteen tullen haluan myös oppia potkimaan ihmisiä eteenpäin. Jos joku näyttää jäävän jälkeen tai ei pääse yhteisesti asetettuun tavoitteeseen. On tärkeä selvittää syy ja sitten tiiminä auttaa toinen toisiamme eteenpäin. Haluan olla kannustava johtaja, joka saa koko tiimin motivoitumaan ja työskentelemään yhteistä tavoitetta kohti. Tiimimme valitsi käppi kassan, vaikka aluksi olinkin sitä vastaan haluan tehdä töitä sen eteen, että se toimisi. Olemme puhuneet tästä paljon tiimimme kanssa, että kun päätöksiä tehdään niin sen jälkeen, kun asiasta on päätetty kaikki puhaltavat yhteen hiileen, olit alussa samaa mieltä tai et.

 

 

Arvot vaikuttavat siihen, miten me johdamme

 

Ihmissuheet

 

Perhetaustamme ja suhteet kavereihin ja muihin ympärillämme eläviin ihmisiin vaikuttavat kaikkeen mitä teemme. Jokaisen ihmisen kasvuun vaikuttaa perheen kasvatustapa sekä ympäristö, jossa kasvamme. Nämä asiat muokkaavat meitä ja vaikuttavat siihen, kuinka ajattelemme ja toimimme. Tiimin kesken suhteemme toisiimme vaikuttaa paljon siihen, kuinka tiiminä toimimme. Mitä paremmin tunnemme toisemme ja suhtaudumme toisiimme, sitä paremmin työmme toimii tiiminä. Myös asiakas suhteet ovat hyvin tärkeitä. Uskon siihen, että jokainen tässä maailmassa on saman arvoinen ja sen takia jokaista pitää kohdella tasa-arvoisesti.

 

Tiimiyrittäjyys

 

Tiimiakatemialla teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että meistä jokaisesta tulisi parempia tiimiyrittäjiä päivä päivältä. Käymme treeneissä ja teemme projekteja yhdessä. Annamme toisillemme palautetta ja työnnämme toisiamme eteenpäin.

 

Rohkeat kokeilut ja jatkuva uuden synnyttäminen

 

Tiimiakatemialla tunnen oppivani joka päivä jotain uutta. Saan myös kokeilla asioita, joita en pystyisi muualla näin vapaasti kokeilemaan. Tyhjästä isojen projektien laatiminen vaatii tietynlaista rohkeutta ja uskoa siihen mitä tekee. Ennakkoluulot pois ja tekemään!

 

Tekemällä oppiminen

 

Teoriat todeksi. Kokeilemalla ja toteuttamalla ideoita oppii parhaiten. Entä sitten, jos epäonnistuu? Siitä vasta oppiinkin! Vapaus tekemiseen tuo tietenkin myös vastuuta. Asiakkaiden kontaktointi ja projektien toteuttaminen on huikea mahdollisuus sukeltaa oikeitten yrittäjien arkeen. Tällaisia taitoja ei opita koulun penkillä istumalla vaan tekemällä.

 

Matkustaminen

 

Matkustaminen avartaa ja opettaa toisten maiden kulttuureista. Business maailmassa on tärkeä taito osata tulkita muita kulttuureita ja kuinka erilaisiin asioihin reagoidaan eri tavalla eri maissa. Kansainvälisten verkostojen kasvattaminen on huikea etu. Jokaisessa maassa on jotain mitä he tekevät paremmin kuin muut. Oppimisen mahdollisuudet ovat valtavat, kun uskallamme kurottaa hieman kauemmaksi.

 

Arvoja täydentävät periaatteet

 

Yksilön vastuu

 

Vaikka olemmekin tiimi jokaisen pitää silti kantaa oma kortensa kekoon. ”Tiimi on yhtä heikko, kun sen heikoin lenkki”. Tätä saa kuulla usein ja syystäkin se on täysin totta. Tiiminä emme esimerkiksi voi saada täysiä pisteitä sprinteistä, jos jokainen ei suorita omaa osuuttaan. Emme myöskään saa täpityksiä tehtyä, jos jokainen ei ole suorittanut tehtäviä, joita täpän suorittaminen vaatii. On helppo tuudittautua siihen, että aina joku muu soittaa puhelun, sopii tapaamisen tai neuvottelee hyvän diilin ja tuo tiimille rahaa. Ratkaisuna siihen, että jokainen suorittaa oman osansa olemme luoneet mittareita, joiden avulla pidämme kirjaa jokaisen tiimiläisen kirjapisteistä, asiakaskäynneistä, pidämme myös kirjaa työtunneista, projekteista sekä jaamme yhteisen kalenterin, jonka avulla kaikki näkevät mitä muiden päiviin sisältyy. Itsensä johtaminen on tärkeä taito, jota jokainen tiimiakatemialainen pääsee harjoittelemaan aktiivisesti.

 

 

Oppiminen

 

Tiimiakatemiassa opimme tekemällä ja jakamalla tietoa muiden tiilimäisten sekä muiden tiimien kanssa sekä luemme kirjoja. Avoimuus keskuudessamme on tärkeää ja siitä muistuttamisen vastuu on meillä kaikilla. Kaikilla on vastuu omasta oppimisesta ja tekemisestä, mutta se on paljon helpompaa, kun tiimi on tukena. Tällä hetkellä suurin haasteeni on opetalla talousvastaavan hommia. Onneksi minulla on paljon auttavia käsiä sekä tiimin tuki. Oppiminen on jatkuvaa ja joka päivä koen oppivani jotain uutta. Tässä ympäristössä uuden oppiminen on väistämätöntä ja se tekee tiimiakatemiasta niin mahtavan!

 

Perintö

 

Perinnön jättäminen on tärkeää. Meillä on iso vaikutus valta siihen mitä haluamme jättää seuraaville tiimiyrittäjille. Itse toivon, että pystyisin vielä paremmin nostamaan yhteisöllisyyttä esille ja lisätä yhteisiä tapahtumia ja käytäntöjä akatemialle. Toivon myös, että pystymme taas nostamaan maailmanympärys matkan kaikkien tiimien yhteiseksi viralliseksi tavoitteeksi sillä matkustaminen avartaa ja antaa niin paljon.

 

Kymmenen ohjetta tiimiyrittäjälle

 

 

  1. Tee aloite, uskalla etsiä ohjeita

Välillä tuntuu haastavalle ja jopa vähän jännittävälle tehdä ensi askel projektin aloittamista varten. Puhelun soittaminen jännittää, mutta kun se on ohi ja tapaaminen on sovittu niin päällimmäiseksi nousee onnistumisen fiilis.

 

  1. Opi hallitsemaan kaaosta

Tiimiakatemialla kaaosta riittää ja välillä sitä on todella vaikea hallita. Tärkeää on tehdä suunnitelma. Seuraavaksi on hyvä päättää projektille johtaja eli projektipäälikkö, joka ottaa päällimmäisen vastuun ja organisoi muille työtehtävät ja tarvittavat vastuu alueet. Työtehtävien jako selkeyttää projektin etenemistä ja töiden teosta tulee mukavaa.

 

  1. Saat tehdä virheitä

Tämä on yksi tärkeimmistä neuvoista, ellei tärkein. On tärkeää muistaa, että virheitä sattuu, mutta niistä myös yleensä oppii eniten. Jos pelkää virheitä ei uskalla yrittää mitään isoa ja silloin myös isoimmat saavutukset jäävät saavuttamat.

 

  1. Kohdista energiasi ratkaisuihin, älä ongelmiin

On helppo jäädä pohtimaan ongelmia ja murehtimaan. Sen sijaan paljon tehokkaampaa on pyytää tiimi apuun ja keksiä ratkaisu.

 

  1. Tee parhaasi ja aseta tavoitteesi korkealle

On helppoa asettaa tavoitteet tasolle, jolle jo tiedät yltäväsi. Kun siirrät tavoitteesi korkeamme, joudut myös näkemään enemmän vaivaa, mutta matkalla opit uutta ja lopputulos on paljon suurempi.

 

  1. Näe mahdollisuuksia, älä esteitä

Positiivinen asenne vie pitkälle. Vaikka kaikki ei aina tunnu menevän suunnitelman mukaan muista, että aina on jokin keino, jolla asia ratkeaa. Ei pidä lannistua liian helposti. Jos kaikki sujuisi aina suunnitelman mukaan emme oppisi mitään uutta. Työn tuloskin tuntuu palkitsevammalle, kun olemme joutuneet tekemään enemmän töitä sen eteen.

 

  1. Uskalla kokeilla ja olla oma itsesi

Olemme tiimimme kanssa vasta tutustumisvaiheessa. Olemme puhuneet paljon siitä, että kukaan ei pysty esittämään seuraavaa kolmea vuotta jotain mitä ei oikeasti ole. On paljon helpompaa olla heti sellainen, kun on. Kaikki ihmiset ovat ihania sellaisinaan, kun ovat. Erilaisuus on vahvuus. Jos me kaikki olisimme samanlaisia, haluaisimme tehdä samoja asioita ja ajattelisimme kaikesta saman lailla, kuka silloin haastaisi meidän näkökulmamme tai esittäisi tavan, jolla hommat saataisiin nopeammin ja tehokkaammin tehtyä?

 

  1. Hymyile, nauti ja heittäydy

Varmasti jokainen meidän tiimistämme tietää, että hymyily ei ole minulle vaikeaa. Tämä on oikeasti mielestäni tärkeää pitää nauttia kaikista mahdollisuuksista mitä maailmaa heittää eteesi. Kieltämättä kun joka aamu saa tulla työskentelemään niin huipun tiimin pariin kuin mikä meillä on, niin vaikeata se olisi olla hymyilemättä.

 

  1. Ole nöyrä ja luo menestyksesi aina uudelleen

Nöyränä oleminen ei ole aina helppoa. Jonain päivinä tuntuu, että olen hyvin nöyrä ja toisinaan tuntuu, että vielä on paljon parantamisen varaa. Menestyksen uudelleen luominen on tärkeää. Vain, koska yksi projekteista onnistui täydellisesti ja tuotti paljon voittoa ei tarkoita, että kaikki tulevat projektisi olisivat virheettömiä ja tuottoisia. Nauti onnitumista ja lähde sitten nöyränä kohti uutta seikkailua.

 

  1. Kunnioita kanssaihmisiä ja hyödynnä Tiimiakatemian sisältä löytyvä kokemus ja tieto

Tiimiakatemia on täynnä ihmisiä, jolla on jo paljon enemmän kokemusta asioista ja projekteista kuin minulla tai tiimillämme. Kaikki ovat olleet valmiita auttamaan ja muutenkin yhteisömme yrittää olla mahdollisimman avoin, jotta kaikki mahdollinen oppi ja tieto leviäisi ympärillämme mahdollisimman pitkälle.

 

 

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti