Olen itse aina tiedostanut ja päässyt kokemaankin, ettei johtaminen aina ole helppoa. Johtamisen haastavuus vaihtelee hyvinkin paljon siitä, minkälaisia tilanteita tulee eteen, sekä millaisia ihmisiä sinulla on ympärilläsi. Johtajuus onkin mielestäni joukkuelaji, jossa tarvitaan jokaista tiimin henkilöä. Mutta mitä tulee puhtaasti yhden henkilön johtamiseen, on se hyvin haastava, monipuolinen ja samaan aikaan erittäin mielenkiintoinen asia. Kirjaa lukiessa kyllä tunsi pieniä ”helpotuksen” tunteita, kun huomasi, kuinka vaihtelevaa johtamisroolissa oleminen oikeasti on sekä miten haastaviin tilanteisiin johtaja oikeasti joutuu. Samaan aikaan se antoi hyvin näkökulmaa siitä, että missään ei ole täydellistä ja valmista johtajaa.

Paradoksaalinen johtajuus

Johtajuus ei ole yksi ainut selkeästi selitettävä asia. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan hemmetin monimutkaista. Sinun pitää osata näyttää tietä ilman, että näytät sitä. Luot muille tilaa menestyä, rajaamalla sitä. Se on huutamista, mutta hyvin hiljaa.

Johtamisessa pitää asettua hyvin paljon erilaisiin näkökulmiin ja tilanteisiin. Sinun täytyy osata lähes jokaisessa tilanteessa pyrkiä miettimään asiaa kahdesta vastakkaisesta näkökulmasta. Ideoita ja mielipiteitä asioihin tulee todella paljon jokaisesta suunnasta ja samaan aikaan johtajan täytyy osata ajatella selkeästi näiden kaikkien ideoiden keskellä ja saada tehtyä päätöksiä. Päätöksien tulisi vielä olla sellaisia, mikä auttaa tiimiä menemään parhaiten eteenpäin. Tämä onkin yksi isoin ja mielenkiintoisin haaste johtamisessa.

Johtaminen on epäonnistumista

Jokainen johtotehtävissä ollut on varmasti kokenut epäonnistumista ja sitä pitääkin osata sietää, sillä se on johtajuudessa jatkuvaa. Johtaja saa jatkuvasti kokea epäonnistumista, sillä olkoot päätökset minkälaisia tahansa, aina joku on erimieltä, kuinka päätös olisi pitänyt tehdä eri tavalla. Tämän asian kanssa pitää siis vain oppia elämään. Helpommin sanottu kuin tehty, varsinkaan jos pyrkii liikaa miettimään, mitä muut asioista ajattelevat.

Johtajat elävät epävarmuuden ja jatkuvan kehityksen kanssa, jotka ovat sujut epätäydellisyyden kanssa. He kokeilevat uutta, epäonnistuvat, korjaavat virheet ja jatkavat eteenpäin. Tämän jälkeen on oltava valmis epäonnistumaan uudestaan.

Johtaja, jolla on hyvä sietokyky kohdata epäonnistumisia, pärjää varmasti parhaiten. Tässäkin tulee mielestäni suureen rooliin se, miten muu työyhteisö yhdessä kohtaa ja reagoi epäonnistumisiin ja onnistumisiin. Kaatuuko kaikki yhden henkilön niskaan vai osataanko yhteisössä puida asiat hyvin läpi ja ymmärtää, että tätä tehdään yhdessä.

Johtaminen on onnistumista

Johtajan täytyy onnistua ja saada aikaiseksi asioita. Se, että vain yrittää tehdä asioita, ei riitä. Milloin sitten tietää, että on onnistunut johtajana? Siihen onkin hankalaa vastata selkeästi. Johtajuuden onnistumisen mittareissa yleensä katsotaan liian tarkkaan vaikkapa numeroita, kuinka yritys on menestynyt taloudellisesti. Itse en näe, että taloudellinen puoli on johtajan tai vaikkapa talouspäällikön onnistumisen mittari, vaan sitä pitää osata katsoa monesta eri näkökulmasta. Varsinkin taloudellista menestystä on aivan järjetöntä miettiä yhden ihmisen työpanoksesta vaan se pohjautuu kaikkien tekemisestä. Onnistumista pitääkin mielestäni katsoa isommassa kuvassa ja mihin suuntaan yritys/tiimi on mennyt. Kuinka sitä on johdettu yhdessä kaikkien kanssa. Monet asiat voivat olla sellaisia, joita jokainen tiimissä oleva ei välttämättä huomaa siinä hetkessä, vaan vasta myöhemmin. Työ tai päätös mikä on tehty tänään, voi kantaa hedelmää vasta vuoden päästä, jolloin se tullaan huomaamaan.

Halusin keväällä, että tiimimme ottaa rauhassa lähes kaikkien yhteisten toimintamallien rakentamisessa. Osa varmaankin olisi halunnut, että lähtisimme tykittämään hirveätä vauhtia kaikkea mahdollista. Itselleni tuli erittäin hyvä olo, kun juttelin erään tiimiläisemme kanssa ja hän sanoi, että nyt syksyllä kyllä huomaa, kuinka hyvä oli, ettemme lähteneet ns. mopolla moottoritielle, vaan otimme kevään rauhassa. Meillä on asiat tällä hetkellä suhteellisen hyvin ja jos olisimme lähteneet vastakkaisella tavalla liikenteeseen, olisi tilanteemme todennäköisesti hyvin erilainen.

Johtajuus on nopeaa

Kirjassa puhuttiin, kuinka joskus ihmiset olettavat, että johtajuus on sitä, jossa tehdään massiivisia suunnitelmia ja strategioita. Jotain, jossa johtaja on kaiken yläpuolella. Koen, ettei meidän tiimimme ole älyttömien strategioiden ja suunnitelmien tarpeessa, sillä meidän matkamme on vielä suhteellisen alussa. Perusasiat on hyvä saada ensin kuntoon, ennen kuin ruvetaan miettimään suurempia asioita. Tämä ei tietenkään pois lue sitä, etteikö niitä kuitenkin olisi hyvä jo miettiä. Myös syksyn tiimoilta LC on vienyt ison siivun meidän arjestamme, jolloin ylimääräinen säätäminen on mielestäni ollut hyvä jättää minimiin.

”Varsin usein johtajuus on välitöntä ja arkista toimintaa, jossa toimitaan silloin, kun johtajuutta tarvitaan.”

Kirjassa oli hyvä maininta erään suuren yrityksen arvostetun johtajan mietteistä, jossa häneltä oli kysytty kysymys, ”Mikä on hänen paras ominaisuutensa johtajana?”

Hän vastasi, ”Minä toimin heti kun voin. Hän kertoi oppineensa, että päätökset olivat vähemmän tärkeitä kuin se, että laittaa itsensä likoon juuri niissä pienissä hetkissä, kun ihmiset olettavat, että joku toimii.”

Tuo on mielestäni hieno näkemys. Tosin hänen tilanteessaan yrityksen peruspilarit ovat varmasti hiottu viimeisen päälle sekä hänellä on hyvin toimiva yhteisö ympärillään, jolloin hänen ei tarvitse olla joka paikassa tekemässä päätöksiä, vaan vastuu on jakautunut muidenkin ihmisten kesken.

Johtajuus on muuttunut vuosien varrella

Vuosikausia sitten, johtajuus on varmasti ollut helpompaa. Maailma on ollut yksinkertaisempaa ja tasaisempaa, jolloin päätökset on ollut helppo tehdä ja johtajan rooli on ollut vain sanoa, tee näin ja näin ja homma on lähtenyt toimimaan. Armeijan maailmassa tuo vanhanajan johtamistyyli sopii paremmin kuin hyvin nykypäivänäkin, mutta ei enää muualla. Nykymaailmassa äkillisesti muuttuvat tilanteet tuovat jatkuvasti uusia tilanteita, joihin pitää reagoida niin johtajana kuin alaisena nopeasti, mutta silti pyrkiä tehdä päätökset järkevästi. Nykypäivänä kaikkien oma-aloitteellisuus sekä vastuu ovat kasvaneet, jolloin myös alaisten pitää olla itsestään ohjautuvampia.

Oma huomio sivusta seuranneena

Työhistoriani aikana pääsin sivusta seuraamaan hyvin, kuinka eri tavalla esihenkilö sekä työyhteisö voi vaikuttaa esimiestyöhön sekä työn sujuvuuteen. Tästä yrityksestä löytyi kaksi eri rakennusta, kaksi eri työporukkaa, kaksi eri esimiestä. Toinen näistä työyhteisöistä oli erittäin hyvin itsestään ohjautuvaa ja kaikki puhuivat, kuinka rauhallista ja mukavaa heillä on töissä. Samoin monet puhuivat, kuinka helppoa heidän esimiehellään on tehdä töitä, kun ei tarvitse tehdä mitään. Varsinkin muut esimiehet puhuivat, kuinka helppo työ hänellä oli. Toinen puoli taas oli lähestulkoon vastakohta tästä ”paremmasta” rakennuksesta. Esimiehen tehtävä ei todellakaan ollut helppoa.

Miten nuo kaksi saman yrityksen työpistettä pystyivätkään olemaan niin erilaisia?

Muutaman huomion sivusta seuraamalla siitä sai tehtyä. Tässä paremmin sujuvassa työpisteessä esimies oli ensinnäkin panostanut rekrytointiin niin, että oli valinnut sinne sopivampia henkilöitä, jonka lisäksi siellä perehdytys oli myös tehty hyvin. Työntekijät saivat vapautta toteuttaa itse asioita, kunhan työt eli lopputulos oli se, mitä oli sovittu. Näin ollen esimiehen tehtävä oli huomattavasti helpompaa verrattuna toiseen paikkaan, sillä hänen ei tarvinnut tehdä muuta, kuin seurata ja auttaa alaisiaan, jos tarve vaati. Työntekijät arvostivat esimiestä ja hän työntekijöitään.

Uskon noiden muutaman ”pienen” mutta ison asian vaikuttavan siihen, että näillä kahdella paikalla oli niinkin suuri ero.

Olen itse aina pitänyt siitä ajatuksesta, että pienet asiat ratkaisevat. Olenkin aina halunnut miettiä niin pieniä kuin suurempiakin asioita ja uskonut, että kun pienet asiat saa kehitettyä hyvälle perustasolle, alkaa suurempi kokonaisuus asettua ja mennä sujuvammin eteenpäin. Tätä olemmekin koko tiiminä tehneet viime keväästä lähtien ja pikkuhiljaa tietyt toimintamallit alkavat löytää paikkojaan, vaikkakin olemme mielestäni vielä lähtösuoralla yhteisen matkamme aikana. Haluankin nyt loppuvuoteen mennessä luoda tiimimme kanssa ”peruskivet” sille mallille, että seuraavan vuosi on mahdollisimman helppo startata.