Aki Hintsan Voittamisen Anatomia kertoo nimensäkin mukaisesti siitä, kuinka pärjätä kovassa kilpailussa, oli kyse sitten kilpajuoksusta, formuloista tai bisnesmaailmasta. Kirjan tärkeimpiä teemoja ovat muun muassa terveys ja hyvinvointi sekä sisäisen motivaation löytäminen. Kirja oli mielenkiintoinen, koska itseäni kiinnostaa huippu-urheilijoiden harjoittelu ja elämäntavat ja kaikki siihen liittyvä. Kirja sopii kaikille, koska terveys on tai ainakin pitäisi mielestäni olla ensimmäisiä prioriteetteja jokaisen ihmisen päivittäisissä elämässä. Hyvinvointi on pohja kaikelle mitä ikinä tavoittelitkaan ja mahdollistaa jaksamisen pitkällä tähtäimellä. Hintsa on päässyt käyttämään metodejaan lajinsa huippujen kanssa ja on pesunkestävä ammattilainen. Kirja on sopiva tasapaino viihdyttäviä tarinoita urheilun korkeimmalta huipulta ja arkisia vinkkejä siihen, kuinka jokainen meistä voisi parantaa elämäntapojaan askel kerrallaan.
Kirjan alussa kerrotaan Hintsan matkasta Afrikkaan tekemään lähetyslääkärin töitä. Hänelle lääkärinä oli tärkeintä kaikkien apua tarvitsevien auttaminen, vaikka se F1-maailmassa ei kaikille lopulta sopinut. Hintsa esimerkiksi auttoi pitkään vastustajatallin Lewis Hamiltonia ennen kuin hänen oma tallinsa otti asian puheeksi. Hänen ammattitaitoaan siis arvostettiin monessa eri paikassa ja kaikki halusivat häneltä apua. Hintsan periaate olikin kaikenlaisten ihmisten kanssa se, että hänen tehtävänsä on ennaltaehkäistä sairauksia, eikä vain odottaa oireita ja tehdä diagnoosi vasta silloin. Hintsa otti asiakkaista aina perinpohjaisesti selvää ennen kuin kertoi ohjeensa heille. Tämä tarkoitti kaikkea fyysisestä toimintakyvystä aina ajatuksiin ja arvoihin asti.
Kirjassa Hintsa kertoo havaintonsa siitä, kuinka näkee esimerkiksi Etiopialaisten juoksijoiden menestyksen salaisuutena mielentilan ennen muita tekijöitä. Etiopialaiset juoksijat elävät 100% vain juoksemiselle, kun taas länsimaisilla urheilijoilla on liikaa urheilua haittaavia tekijöitä ja kiusauksia. Länsimailla on kaikki uusin teknologia ja maailman parhaat huoltotiimit, mutta menestystä ei tule. Sveitsiläiset juoksijat harjoittelevat maailman korkeimmissa oloissa, mutta sekään ei tuo heille menestystä. Etiopialaisille harjoitukset olivat aina sosiaalinen tapahtuma eikä se ollut koskaan pakon omaista. Samaa pitäisi mielestäni tavoitella myös Tiimiakatemialla. Pitkällä tähtäimellä parhaat tulokset tehdään niin, että kaikki nauttivat tekemisestä. Toki aina ei voi eikä pidäkään olla hauskaa, jotta tehokkuus säilyy ja ei mukavat asiat saadaan hoidettua alta.
Kirjassa painotetaan sitä, kuinka hyvinvointi on vahva pohja menestykselle. Hintsan sanoin ”korttitalon päälle on turha rakentaa tiiliskivillä”. Tätä ohjenuoraa pitäisi meidän kaikkien noudattaa. Töissä tehokkuus lisääntyy ja vapaa-ajallakin jää energiaa harrastaa, kun jaksaa pitää itsestään huolta. Ainakin itselläni terveys menee monen asian edelle, vaikka joskus nukkumisesta ja monipuolisesta ruuasta tuleekin lipsuttua. Passiivisuus ja huono ruokavalio johtaa nopeasti väsymyksen kierteeseen varsinkin Suomen pitkän pimeän talven aikana. Urheilu, lepo ja ruokavalio tukevat toisiaan ja ilman kunnon lepoa myös urheilusta ja terveellisestä ruuasta on vaikea pitää kiinni. Väsyneenä kroppa haluaa kaikkea muutakin kuin tarvitsemaansa. Itse olen saanut melko hyvin pidettyä kiinni näistä kolmesta, mutta kasviksia voisin lisätä ja unen laatua parantaa menemällä aiemmin nukkumaan ja käyttämällä puhelinta vähemmän iltaisin. Liikkuvuuteen ja venyttelyyn voisi myös käyttää enemmän aikaa, koska olo ei aina ole kovin vetreä. Myös veden juontini on liian usein vähäistä, mikä näkyy väsymyksenä, vaikka unta olisi tullut aivan tarpeeksi.
Hintsa painotti kirjassa paljon myös sitä, kuinka arvojen pohjalta tehdyt päätökset lisäävät onnellisuutta, vaikka se vaatisikin epämukavuusalueelle menemistä. Hintsan arvoihin kuului muiden auttaminen osaamistaan hyödyntäen ja siksi hän auttoi myös kilpailevan tiimin ajajia. Hän usein alleviivasi sitä, että on juuri lääkäri, eikä hän kilpaile itse ketään vastaan. Tämä teki Hintsan onnelliseksi. Hän myös lähti Afrikkaan auttamaan ja kouluttamaan ihmisiä, vaikka hänelle olisi ollut töitä valmiissa ja toimivassa ympäristössä Euroopassa. Kirja oli itselleni hyvä niin sanottu ”reality check” omien elämäntapojeni kanssa. Elän kyllä melko terveellisesti, mutta joidenkin asioiden tärkeyttä olen vähätellyt. Esimerkiksi istuminen, liikkuvuus, uni ja prosessoidut valmisruuat ovat asioita, mihin toivottavasti kiinnitän tulevaisuudessa enemmän huomiota. Henkisellä puolella olen aina ollut tietoinen siitä, mikä minulle toimii ja mikä ei. Olen aina pitänyt hyvää huolta sosiaalisista suhteistani ja olen myös löytänyt helposti itselleni oikeat ystävät. Perheeni kanssa olen myös aina ollut läheinen. Tiedän myös, että päivittäisen terveyttä edistävät rutiinit ovat minulle tärkeitä ja urheilu auttaa jaksamaan arjessa.
0 kommenttia