Hans Roslingin Faktojen maailmaa suositeltiin minulle luettavaksi useita kertoja ennen kuin sain sen valittua kuuntelulistani kärkeen. Suosittelut eivät ole olleet aivan puuta heinää, sillä pidin kirjasta kovasti, niin kuin suosittelijat tiesivätkin minun pitävän. Tässä vaiheessa herää ensimmäinen reflektoinnin paikka – pitäisiköhän vähän useamminkin oikeasti kuunnella muiden antamia kirjavinkkejä… Joka tapauksessa Faktojen maailma oli hyvin mielenkiintoinen kuuntelukokemus, sillä kirja saa sinut samaan aikaan tuntemaan itsesi todella tyhmäksi, mutta myös painottaa sitä, että pätevimmät asiantuntijatkin ovat aivan yhtä tyhmiä kanssasi.

Kirja starttaa 12 kohtaisella monivalintakyselyllä, jonka lukijat voivat tehdä ja jota Rosling on luennoidessaan eri paikoissa ja eri kohderyhmille. Vaikka kuinka älykkäille ja päteville tutkijoille Rosling on kyselyään kokeillut ovat tulokset lähes poikkeuksetta todella huonoja.

Tässä yksi kysymys kirjan kyselystä:

30-vuotiaat miehet ovat maailman mitassa katsoen käyneet keskimäärin 10 vuotta koulua. Miten pitkään samanikäiset naiset ovat käyneet koulua?
A. Yhdeksän vuotta
B. Kuusi vuotta
C. Kolme vuotta

Tässä, kuten lähes jokaisessa kyselyn kysymyksessä oikea vastaus on positiivisin näistä vastausvaihtoehdoista, eli A. yhdeksän vuotta. Kuitenkin vain todella harva kyselyyn vastaaja vastaa kysymykseen oikein, koska vastaajat luulevat tilanteen olevan huonompi. Kirjan väittämä kuuluukin, ”Asiat ovat paremmin kuin luulet”.

Faktojen maailma kertoo maailman tilasta yllättävän positiivisella sävyllä. Kirja painottaa sitä, kuinka ihmisten voimakkaan kriittiset uskomukset maailmantilanteen huonoudesta ovat suurilta osin hyvin vanhentuneita, eikä kehittynyttä tilannetta olla tarpeeksi huomioitu. Rosling antaa tästä myös valtavasti pyyhkeitä esimerkiksi WWF:n suuntaan. WWF on aikanaan markkinoinut aivan valtavasti eri uhanalaisten eläinlajien puolesta ja luonnon- ja eläinsuojelutyö onkin tuottanut tulosta paremmin kuin mitä ihmiset tietävät. Tästä Rosling kritisoi WWF:ää, sillä heidän markkinointiinsa hyödyllisempää voisi olla se, että he painottaisivat sitä, miten lahjoitukset ja työ on tuottanut tulosta ja tilanne on parantumaan päin sen sijaan, että tilanteen ongelmallisuutta painotetaan edelleen ja edelleen.

On ongelmallista, että monissa tapauksissa juuri esimerkiksi köyhyystilanteen tai vaikkapa naisten koulutuksen tilan kohentuminen ei oikein tavoita ihmisten tietoutta. Muutokset ovat aina sen verran pieniä ja vähittäisiä, etteivät ne herkästi riko uutiskynnystä. Tämän kaiken vuoksi ihmisten tietous tilanteesta alkaa väkisinkin vanhentumaan. Rosling puhuukin kirjassa siitä, kuinka ihmisten olisi ymmärrettävä, että yhteiskunnallinen tietous on sellaista, jota täytyy päivittää alituisesti. On eri asia opiskella fysiikkaa tai matematiikkaa, sillä niissä perusteet pysyvät ajan saatossa pitkälti samoina, kun taas yhteiskuntatieteissä viisi vuotta vanha tieto on jo hyvinkin vanhaa tietoa, puhumattakaan sitten vaikka kaksikymmentä vuotta vanhasta tiedosta. Tämä kolahti itselleni ja haluankin pitää mielessä ja lisätä jatkuvan uuden oppimisen lisäksi myös vanhojen tietojen päivittämisen omiin arvoihini, kun asiaa pohdittuani tajusin, että niin moni muukin tieto todellisuudessa vanhentuu yllättävän nopeasti ja jos ei vanhene, niin ainakin parempaa tietoa on jo tarjolla yllättävän nopeasti. Heijastin tätä ajatusta urheiluvalmentamiseen ja mieleeni nousi heti se kuinka paljon nuorena urheilijana tuli koettua ns. vanhanaikaista valmentamista, vaikka uusi valmentamisen aika olikin jo koittanut. Minun valmentajani olivat kuitenkin vielä ”vanhaa kansakuntaa” valmentajina, eivätkä olleet tarpeeksi päivittäneet tietojaan siitä, kuinka valmentamista olisi paras harjoittaa.

Rosling on viettänyt paljon aikaa hänen nimeämissään 1 tason maissa ja on oppinut ymmärtämään, etteivät ne tule elintasoltaan pysymään sellaisina ikuisesti. Rosling kävi vierailemassa kehittymättömämmän maan lääkäriopiskelijoiden luennolla, jolla analysoitiin Roslingin silmään selkeää kasvainta. Rosling päätti hetkessä, ettei halua nousta rehvastelemaan ja antoi opiskelijoille tilan yrittää. Hetken opiskelijoita kuunneltuaan, jotka kaikki kykenivät analysoimaan tapauksen täysin oikein Rosling ihmetteli, että hänellähän ei ole mitään lisättävää epäillen, että oli vahingossa eksynyt spesialistien luennolle. Rosling sai kuitenkin tietää, että näiden opiskelijoiden oppimateriaalit ovat merkittävästi laajemmat, kuin ruotsalaisten lääkäriopiskelijoiden ja nämä opiskelijat opiskelevat materiaalejaan kolme kertaa ruotsalaisia enemmän. Tämä oli herätys Roslingille siitä, että nämä ”kehittymättömämmät” maat eivät tule sellaisina pysymään.

Rosling kertoo kirjassaan muutenkin siitä, kuinka hän on luullut olevansa yksi valveutuneimmista länsimaalaisista Afrikan maiden kehityksen suhteen tajuten kuitenkin olevansa väärässä. Rosling oli Mosambikissa perheensä kanssa rannalla ison kaupungin läheisyydessä ja harmitteli paikalliselle ystävälleen sitä, ettei paikalliset lapset pääse vapaa-aikanaan sinne viettämään aikaa vaan joutuvat työskentelemään perheensä hyväksi. Rosling sanoi ystävälleen toivovansa ja uskovansa, että ajan saatossa tilanne tulee kehittymään siihen, että vapaa-ajan vietto rannalla tulee normalisoitumaan. Hänen paikallinen ystävänsä kuitenkin vain hymyili ja kertoi, että hän ei toivo sitä vaan hän toivoo, että paikalliset perheet pääsevät Eurooppaan nauttimaan turismista siellä. Tämä herätti Roslingia ajattelemaan asiaa taas uudelle tasolle ja herätteli myös itseäni todella paljon.

Kirja oli itselleni täynnä ”ahaa” -efektin nostattajia ja esseetä on siksi hyvin vaikeaa jäsennellä tekstiksi. Siksi olenkin käynyt saman kirjan lukeneiden kanssa paljon keskusteluja ja saanut siten paremmin ajatuksiani kasaan. Kirjan lopussa käydään läpi Roslingin mukaan maailman suurimpia uhkia ja niistä yksi oli globaali pandemia, jonka riskin Rosling näki valtavan suurena. Se ei ikääntynyt kovin positiivisesti, mutta kertoi erinomaisesti Roslingin valveutuneisuudesta. Rosling painotti pandemian varalle valmistautumisen ja WHO:n merkitystä, jotka ovat olleet hyvin lähellä meistä jokaisen elämää viimeisen vuoden ajan.

Tästä kirjasta kirjoittaminen ei loppuisi itselläni varmaan koskaan, sillä muistiinpanoni pursuaa erinäisiä käsiteltäviä asioita mm. juuri median vastuusta eri maailmantilanteista uutisoinnin suhteen ja sen vaikutuksesta ihmisten suhteellisuudentajuun, josta Rosling nosti esiin esimerkin siitä, että sikainfluenssasta aikanaan uutisoitiin niin paljon, että jokaisesta kuolemantapauksesta oli googlen mukaan kirjoitettu yli 8000 uutisartikkelia, vaikka tuberkuloosi tappoi paljon enemmän ihmisiä globaalisti. Lisäksi Rosling kirjoitti eri ”draamavaistoista”, kuten hätävaistosta ja sen hyväksikäyttämisestä esimerkiksi myynnissä ja markkinoinnissa, mutta käyn ennemmin aiheista keskustelua, kuin tuhlaan päiviäni tämän esseen parissa. Loppukaneettina on kuitenkin sanottava, etten voi muuta kuin suositella tätä kirjaa jokaiselle.