Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito
William Isaacsin Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito on kirja, jota minulle kehuttiin. Kirjan perusajatus kiteytyy neljään dialogin kulmakiveen: kuuntele, kunnioita, odota ja puhu suoraan. Avaan näitä reflektiossa lisää.
Isaacsin mielestä nykymaailmassa kyllä keskustellaan paljon ja tehdään päätöksiä, mutta dialogia ei juuri käydä. Dialogissa on päätöksenteon sijaan tarkoitus herättää oivalluksia ja järjestää jo tiedettyä uuteen järjestykseen. Isaacs kirjoitti uudet käyttäytymismallit.
Uudet käyttäytymismallit ovat kuuntele, kunnioita, odota ja puhu suoraan.
Kuuntelemisen taustalla vaikuttaa osallistumisen periaate, kunnioittamisen taustalla johdonmukaisuuden periaate, odottamisen taustalla tietoisuuden periaate ja suoran puheen taustalla ilmenemisen periaate. Dialogin osaaminen lähtee kuitenkin ensisijaisesti itsestä – siitä, että osaa kuunnella itseään ja puhua itsensä kanssa.
Kerron omasta kokemuksesta ja kehittymisestä näissä uusissa kehittymismalleissa Tiimiakatemian aikana.
Kuuntele
Olen itse ollut mielestäni aina hyvä kuuntelemaan dialogissa. Tykkään siitä itseasiassa todella paljon. Isaacsin mielestä kuuntelemme häiriöstä käsin. Eli kuulemme sen, minkä haluamme ja se vaikuttaa meidän ajatteluun. Teen tätä itse siinä jos en luota toiseen ihmiseen, niin ajattelen jo suoraan että en luota hänen puheeseensa ollenkaan. Myös Isaacsin mukaan ryhmässä tulee oppia havainnoimaan, miltä asiat näyttävät sekä omasta että muiden näkökulmasta. Tässä olen super hyvä. Tuntuu että teen tätä jatkuvasti.
Kunnioita
”Ympärillämme olevien ihmisten kunnioittava kohtelu tarkoittaa, että näemme heidän sisimmässään piilevät mahdollisuudet. — Mieti, mitä voit oppia häneltä.” Isac sanoo.
Minut on pienestä pitäen opetettu kunnioittamaan muita. Tämän olen myös oppinut todella monesta eri kirjasta ja elämänkerrasta. Tiimiakatemialla mielestäni tätä tehdään ehkä liian vähän. Ei osata kunnioittaa muita. Olemme tiiminä kehittyneet tässä todella paljon tämän kolmen vuoden aikana.
Odota
Odottaminen on Isaacsin mukaan oman tietämättömyyden tiedostamista. Odottamisen tapoina hän mainitsee paljastamisen eli sen, että näyttää mitä omassa tietoisuudessa on ja paljastaa pinnan alla olevat prosessit. Toisella tasolla odottaminen on uusien mahdollisuuksien luomista. Odottamista voi harjoittaa lykkäämällä varman mielipiteen muodostamista, kaivamalla esiin kysymyksiä, etsimällä välimaastoa, tekemällä kehyskokeiluja, ulkoistamalla ajattelua sekä kysy, mitä minulta on jäänyt huomaamatta ja miten ongelma toimii. Olen itse odottaja tyyppiä. Mielestäni on todella hyvä, että tiimistämme löytyy niitä jotka ei odottele ja herättää keskustelua todella paljon.
Puhu suoraan
Isaacs tarkoittaa suoraan puhumisella oman aidon itsensä ilmaisemista olipa tilanne mikä tahansa. Hänen mielestään on ensin opittava kuuntelemaan ja vaikenemaan, jotta voi oppia puhumaan suoraan. Hänen suoraan puhumiseensa liittyy vahvasti ajatus siitä, että yhtä tärkeää kuin se, mitä sanotaan, on myös se, mitä jätetään sanomatta. Minulla itselläni on vaikeuksia suoraan puhumisessa. Olen mielummin hiljaa kuin sanon tärkeän asian, joka voi loukata jotain tai aiheuttaa pahemmusta. Tässä tarvitsisin lisää treeniä vielä loppu akatemian aikana.
Lopuksi:
Tiimiakatemia kehittää kyllä yksilöä todella paljon tämän kolmen vuoden aikana. Kun lukee tämmöisiä kirjoja mistä pystyy samaistumaan moneen tekemiseen tiimiakatemian kautta on hieno nähdä kuinka täällä oppii paljon. On myös hieno nähdä kuinka paljon kaikki muut tiimiläiset kehittyy. Opittu kuuntelemaan toisia ja kunnioittamaan toisia. Tämä kantaa tulevaisuudessa pitkälle
0 kommenttia