Alkemisti on maailman mainetta niittäneen brasilialaisen kirjailija Paulo Coelhon tunnetuin ja jopa ennätyskirjoihin yltänyt klassikkoteos, joka kertoo unelmista ja niiden tavoittelemisesta. Unelmien siivittämä polku, jolla nuori päähenkilö Santiago niitä tavoittelee, on syvällinen, filosofinen ja jopa hengellinen matka. Kirja on kuin valtava aforismi kansien välissä, jonka paino on inhimillisen vision valtavassa tärkeydessä. Sen suosio pohjaa sen yleisluontoiseen samaistuttavuuteen. Riippumatta lukijan sijainnista, taustasta tai elämänkatsomuksesta voi jokainen varmasti löytää edes pientä kosketuspintaa kirjasta, kunhan ei kyynisesti torppaa avaria ajatuksia ympäripyöreinä vaan vilpittömästi katsoo kirjan kiehtovaa kertomusta. Vaikkei tapahtumat ole sidottuna tiettyyn aikaan, on vanhanaikaisuuden vivahteita runsaasti. Sijainnit sijoittuvat maan päälle, mutta mystiset miljööt, syvälliset mietteet ja suuri symbolismi tuovat teokselle taianomaista tunnelmaa.

Polkuaan kulkevan ja elämän polkuaan hahmottavan Santiagon matka mantereelta toiselle muodostuu kohtaamisista. Oma tulkintani on, että Coelho on pyrkinyt luomaan erilaisia arkkityypin kaltaisia hahmoja. Hahmojen suhde tarinaan on ainakin omasta mielestäni tulkittavissa hahmojen virheiden ja / tai viisauksien tuomina opetuksina Santiagolle ja sitä kautta myös kirjan lukijoille. Ensimmäinen kohtaaminen on unien tulkitsijan kanssa, joka kertoo Santiagolle alitajuisten merkkien seuraamisesta, mutta toisaalta vie hänen rahansa viekkaasti. Seuraava kohtaaminen on vanhan ja viisaan tietäjän, vanhan kuninkaan kanssa. Kirjan vanhan kuninkaan Melkisedekin nimi juontaa Raamatusta. Kirjan teemoissa kuvastuukin, ainakin rivien välistä tulkittuna Coelhon katolinen tausta, josta hän nuoruusvuosinaan erkani, mutta myöhemmin palasi takaisin sen pariin. Vanha ja viisas kuningas johdattaa Santiagon elämän tielle etsimään aarrettaan.

Elämän tieltään Santiago löytää uusia kohtaamisia, jotka antavat arvokkaita oppeja hänelle. Rakkaudesta nuori mies oppii, että aito rakkaus odottaa haihtumatta eikä sen eteen tarvitse urhata ”kohtaloaan” eli sisäistä visiotaan. Tavatessaan itse Alkemistin nuori kulkija löytää syvällisimpiin kysymyksiin ja yhteyden universaaliin ”Maailman sieluun” keskustellen allegorisesti luonnonvoimien kanssa. Tämän tulkitsen sisäisenä mietiskelynä, jota stimuloi elämää mullistavat tapahtumat sekä myötä – ja vastoinkäymiset. ”Alkemia syntyi siksi, että jokainen etsisi ja löytäisi aarteensa ja pyrkisi sen jälkeen paremmaksi kuin entisessä elämässään”. Santiago on valistunut ja valaistunut reitillään, mutta luonnon voimien ja Maailman kielen löydettyään hän tulkintani mukaan tulee uskoon ja löytää syvemmän opetuksen.

Ennusmerkkejä on kaikkialla, eikä niillä näennäisesti ole merkityksellisyyttä. Maailman luonnonvoimat ja asuttajat eivät tiedä olemassaolonsa tarkoitusta, mutta niiden luoja, jonka poika löysi tietää suunnan. Tullessaan uskoon ja luottaessaan kulkevan suunnan isommalle voimalle, Santiago saavutti sisäisen rauhan. Aarretta etsiessään Santiago kohtaa vielä useita symbolisia opetuksia, mutta en suinkaan halua spoilata miten sen löytämisen suhteen kävi. Kiteytän kuitenkin, että tulkintani mukaan aito aarre on Santiagon sisällä, hänen kulkemassa matkassaan, joka muodosti naivista pojasta aikuisen ja kypsän miehen. Aito arvo piilee opeissa, jotka löytyivät kuljetun matkan varrelta. Tiimiakatemian johtavien ajatusten sanoin ”On mentävä kauas nähdäkseen lähelle”. Ei ihme, että Partanen antoi YPK:ssa täydet kolme tähteä tälle teokselle. On myös huomionarvoista, että teos on merkitty yrittäjän parhaiden kirjojen ydinkirjojen alle eli ”= Näiden kirjojen sisältö ja ideat ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat jatkuvasti Tiimiakatemian teorian ja menetelmien kehittämiseen.”

Loppuun kiteytän vielä omia ajatuksia teoksesta. Teos oli kiehtova sukellus kulttuurillisesti merkittävään klassikkoon. Minulla oli omat ennakkoluuloni siitä, ja jonkinlainen pintapuolinen käsitys mitä se tulisi sisältämään. Se kuitenkin yllätti positiivisesti eikä ollut pelkästään täynnä latteita aforismeja. Paulo Coelhon tapa kirjoittaa on nerokas jo siltä mittarilta, että se on ollut reilut kymmenen vuotta sitten yksittäisen kirjailijan käännetyin yksittäinen teos. Tartuin teokseen pitkälti sen vuoksi, että sillä on ollut niin suurta vaikutusta, mutten välttämättä olisi ollenkaan löytänyt sitä ilman sen kasvattamaa suosiota. Kirjan kerronta oli rikasta ja vangitsevaa, mutta siihen verhoillut ja alla piilevät itsehoidolliset opit ja filosofiset mietteet kulkivat oman tulkintani läpi pitkälti pintatasolla. En juurikaan löytänyt kirjasta omaa maailmaani mullistavia opettavia kolahduksia, miellyttävästä lukukokemuksesta huolimatta.  Osaksi tämä voi johtua objektiivisista seikoista ja osa subjektiivisen tulkintani vajavaisuuksista. Näen kuitenkin kirjan valtavan potentiaalin ja ymmärrän sen, että sen muut lukijat ja sen tulevat hypoteettiset lukijat voivat löytää sen sivuilta voimaa unelmansa seuraamiseen ja visionsa muodostamiseen.