Kuuntelin kirjan Juu ei: Pieni kirja priorisoinnista, jonka on kirjoittanut Saku Tuominen. Tämä oli todella tiivis ja lyhyt ajatuksia herättävä opus.

Todella paljon motivoivaa ajatustapaa tuotiin kirjassa esille ja erilaisia näkökulmia eri asioille. Esimerkiksi lausahdus ”vai onko sittenkään”. Se ei toimi joka tilanteeseen, mutta sitä kannattaa käyttää, jotta voi katsoa asiaa eri perspektiivistä. Esimerkiksi minulla on nyt neljä eri asiaa tehtävänä tänään ja kauhea kiire vaivaa minua näitten takia. Ajatuksia tulee, että en jaksa tehdä ja liikaa vaivaa yms. Vai onko sittenkään. Vähän jos jää tuota edes pohtimaan niin saa mielen vähän rauhoittumaan kiireen tunnosta ja pysähtymään tilanteeseen. Nyt kun toisen kerran ajattelen niin ei mulla mikään kiire ole, minulla kestää maksimissaan neljä tuntia tehdä nämä asiat, joten eihän se ole paljon mitään. Nauroin hetken itsekseni, kun pohdin tämän päivän tekemisiä juuri tämän lausahduksen avulla.

Saku esitteli omaa tapaansa, miten hän priorisoi omaa arkeansa. On neljä kenttää, oikealla ylhäällä on kevyet isot asiat, alhaalla oikealla on kevyet pienet asiat, vasemmalla ylhäällä on raskaat isot asiat ja viimeisempänä vasemmalla alhaalla on raskaat pienet asiat. Tätä voi käyttää päivä, viikko tai vaikka kuukausi tasolla. Keräät kaikki asiat mitä pitäisi hoitaa aikamääreessä x tähän taulukkoon, ja sen jälkeen näet mitä lähtee tekemään ja mitä ei. Onko sinulla rutiinin omaisia tekemisiä, joista et oikein nauti enää tai et saa siitä oikein irti mitään? Mitä häviät, jos jätät sen pois ja otat jotain muuta tekemistä tilalle, josta saat irti jotain ja pidät siitä? Muutos pelottaa, mutta kumminkin olemme sitä mitä teemme.

Tämän tulen ottamaan itselleni käyttöön, mutta varmasti tulen sitä jotenkin muokkaamaan ajan saatossa itselleni kehittävämmäksi. Priorisoin asioitani joka päivä. Olen huono käyttämään kalenteria, mutta se on nyt kehityksen alla, joten en kauaa ole huono siinä enää. Kalenterin kanssa, kun käytän tätä nelikenttää priorisointi apunani, tulen varmasti tiputtamaan paljon eri pieniä tai isoja asioita pois arjestani, koska ne ei vie minua eteenpäin tai en näe tulosta sen vaivan takaa. En osaa vielä varmaksi sanoa, koska tämä nelikenttä tulee olemaan isona tukenani vai tuleeko olemaan. Pitää ensiksi harjoitella sitä.

Mitä kiire on? Miksi usealla meistä aina on kiire? Kiirettä on monenlaista. Itselläni kiire on aina kun tiedän että jotain pitäisi olla tehtynä ja aikaa alkaa olla vähän. Joskus aikaa on enemmän kuin tarpeeksi, mutta stressaan jo etukäteen ja se luo minulle kiireen tunteen. Toisilla kiire on siitä, että tekemistä on enemmän kuin aikaa tehdä ne. Kiire on tunne ja käsite.

Silloin kun ihminen on väsynyt, ärtynyt, stressaantunut tai todella kiireinen, niin päätöksiä ei silloin kannata tehdä. Olemme todella pinta-ajattelijoita arjen keskellä. Käytämme pääasiassa meidän tunneajatustamme nopeissa tilanteissa, ja silloin se usein on negatiivista. Ihmisen ensimmäiset ajatukset asiaan on tunnepohjaisia ja se syntyy sen reaktion kautta. Kannattaa siirtää ajatus myöhemmälle, mutta päättää koska sen aika on. Mahdollisesti illemmalla, kun pääsee kotiin rentoutumaan työstressin ja -sähellyksen jälkeen ja voi tarkastella omaa kalenteriaan ja miettiä asiaa paremmin. Tai jos et kerennyt asiasta kuulla enempää niin, sitten kun on rauhallisempi hetki niin soittaa kyseiselle henkilölle ja kysyä lisätietoja.

Yksi pointti, jonka nappasin hipoo samaa aihetta kuin UnFuck Yourself kirjassa, jonka luin aikaisemmin. Olen jostain muualtakin aiheeseen tutustunut ja olen todella kiinnostunut ihmisten tavoista suorittaa ja ajatella. Aihe siis on se, miten ihmiset pelkäävät muutosta ja pysyvät omalla mukavuusalueellansa. Suurin osa ihmisistä maailmassa tykkäävät olla omalla mukavuusalueellansa ja välttää asioita, joista ei tiedä kauheasti. ”Uuden pelko”. Jos ystävä kysyy sinua retkeilemään ja et ole moneen vuoteen käynyt tai vaikka ikinä niin, vastauksesi melko varmasti on ei. Jos ystäväsi kysyy sinua luistelemaan ja sinulla on tapana käydä luistelemassa, niin vastauksesi on joko ”joo koska” tai ”ei käy tänää käykö sulle huome” tai jotain vastaava. Se mihin olemme tottuneet tai mistä olemme kuulleet ja osaamme olla varmoja siitä niin miellämme tehdä sitä. Jos kävisin kysymässä ystäviltäni, että lähtevätkö kanssani Ruotsiin vai Tuvaluun, niin vastaus kaikilta on varmasti Ruotsiin, koska kukaan heistä on tuskin kuullut koko paikasta nimeltä Tuvalu. Ruotsi on tuttu ja turvallinen vaihtoehto noista kahdesta. Harva meistä on todella superseikkailuhenkinen, että vastaisi Tuvalu sen takia että ei tiedä siitä mitään.