Suorittajan on osattava sanoa ei, myös itselleen ja erityisesti itselleen. Tie uupumukseen voi alkaa hyvinkin monesta eri tekijästä. Minulla se alkoi omasta innostuksestani liian montaa eri asiaa kohtaan. En ole varma, mitä haluan tulevaisuudessani tehdä, joten pyrin kokeilemalla etsimään sitä omaa juttuani. Tämän takia lähden mukaan kokeilemaan kaikkea, mistä edes vähänkin innostun. Niin kuin kirjassa sanotaan, innostuminen on ihanaa, mutta sillä on myös varjopuoli. Innostus saattaa sokaista. Innostuja ei tajua ajoissa vaaran merkkejä, joita hänen mielensä tai kehonsa lähettää. Hän vain jaksaa, jaksaa ja jaksaa, kunnes ei yhtäkkiä enää jaksakaan. Tämän lauseen kuultuani, tunnistin siitä hyvin nopeasti itseni. Viime aikoina olen huomannut, että energiatasoni ovat hyvin ailahtelevia. Yhdessä hetkessä olen intoa täynnä, jaksan ja jaksan, kunnes yhtäkkinen kamala väsymys iskee, enkä enää jaksakaan. Aikaisemmin minua niin kovasti innostaneet asiat alkavat tuntumaan painostavilta velvollisuuksilta ja päivät muuttuvat pelkäksi suorittamiseksi. Välillä innostus omiin mielenkiinnonkohteisiin palaa, mutta väsymyksen yllättäessä se katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.  

Kirjailija kertoo, että jokainen viikko ja jokainen päivä alkoivat hädässä. Hän veti päivittäin asioita yli to do listalta peläten yllättäviä lisätöitä. To do listalta ei kuitenkaan ehtinyt yliviivaamaan niin montaa asiaa, kuin oli aikomus. Asiat alkoivat kasaantumaan ja kirjailija yritti vain pysyä pinnalla. Velvollisuusvyöryn alla hengästys valtasi keuhkot. Mikään muu ei pitänyt häntä kasassa kuin ajatus siitä, että kohta helpottaa. Tämä kuvasti hyvin omia fiiliksiäni viimeisen kahden kuukauden osalta. Tiimiakatemian alku oli minulle hyvin raskasta aikaa, sillä en ollut ehtinyt lepäämään kesällä juuri ollenkaan. Ainoa asia mikä sai minut jaksamaan, oli syysloman odotus. Kun syysloma vihdoin koitti, olinkin sopinut siihen jo uuden projektin myymälän avajaiset ja sen seurauksena olin syyslomaviikolta kuusi päivää töissä.  

Varsinkin Tiimiakatemian kaltaisessa ympäristössä suorittajapersoonien on osattava sanoa ei. Akatemialla hommaa riittää ja sen takia on hyvin helppo buukata kalenteri täyteen sanomalla kaikkeen kyllä. Osittain arkeen myös kuuluu se, että tiimiyrittäjällä on monta rautaa tulessa. Opintojen tueksi meidän on luettava kirjoja ja kirjoitettava niistä reflektioita. Siinä samalla omia mielenkiinnon projekteja haluaisi viedä eteenpäin ja tehdä rohkeita kokeiluja. Tiimin kassaan pitäisi tuoda rahaa erilaisten projektien ja hanttihommien kautta, ja näiden kaikkien lisäksi tulisi käydä vielä asiakastapaamisilla. Itselläni on tullut tämän kaiken päälle vielä tiimiliiderin vastuut ja velvollisuudet. Kun on vaan niin paljon tehtävää, se ei yksinkertaisesti mahdu yhteen päivään. Asiat siirtyvät. Pian huomaa, että aikaa työtehtäville on alkanut leikkaamaan jo omasta vapaa-ajasta ja omilta harrastuksilta. Asiaa ei yhtään helpota se, että myös vapaa-ajalla mieli jää helposti kiinni kiireiseen arkeen ja tekemättömiin työtehtäviin. Yksin ollessa niiltä ei tunnu saavan rauhaa ja mieli on kokoaikaisessa työmoodissa. Lopputuloksena tästä ihminen palaa loppuun.  

Ratkaisuna tähän aloitin joukkueharrastuksen, cheerleadingin. Tämä on osoittautunut hyvinkin toimivaksi keinoksi sisällyttää hieman vapaa-aikaa oman suorittavan arjen keskelle. Kolme kertaa viikossa raahaan itseni treeneihin, sillä velvollisuuden tunne saapua paikalle ajaa minut lähtemään, vaikka oma motivaatio olisi siinä hetkessä alhaista. Noin tiiviissä joukkuelajissa yhden henkilön poissaolo vaikuttaa kolmen muun ihmisen tekemiseen, mikä vaikuttaa taas koko joukkueeseen ja sen tekemiseen. Paikalle on siis pakko ilmestyä muidenkin kuin oman itsensä takia. Laji vaatii kokoaikaista läsnäoloa ja keskittymistä. Pian huomaan, etten ole ajatellut viimeiseen kahteen tuntiin mitään töihin liittyvää, päivän sosiaaliset kanssakäymiset eivät ole pelkästään kytköksissä tiimiakatemiaan ja huomaan mieleni keventyneen.  

Nykykulttuurissa väsymyksestä on tullut jo aika oletusarvoista. Silti kiirettä ja stressiä on nykyään vaikea tunnistaa. Siksi kiireen keskellä olisi hyvä pysähtyä miettimään, mistä kokoaikainen kiire johtuu. Miksi otan itselleni näin paljon hommaa? Hyvin usein syynä on jatkuva halu parantaa ja kehittää, upgradeta. Ihmisen luontainen halu kehittyä, saada jotain uutta, muuta, seuraavaa, ajaa hänet tähän. Kun enemmän ja paremman haluaminen valtaa ajatukset, kannattaa pysähtyä hetkeksi ja syventyä faktojen äärelle. Olisi hyvä tarkastella, mikä nykyisessä tilanteessa on hyvin, mikä huonosti. Onko uuden tavoittelemiselle oikeaa tarvetta?  

Kirjassa kerrotaan, että Innalla itsensä rakastamisen tunne sai muutoksen aikaan. Se auttoi vapautumaan riittämättömyyden tunteesta, joka oli aiheuttanut jatkuvan suorittamisen tarpeen. Tämä sai minut miettimään, mistä todella kokoaikaisessa kiireessä ja suorituskeskeisyydessä on kyse. Keneen yritän tehdä vaikutuksen? Hyvin todennäköisesti suorituskeskeisyys johtuu perfektionismin kulttuurista, mikä aiheuttaa tietynlaisen jatkumon. Nykymaailmassa tunnutaan ylläpitävän kiiltokuvakulttuuria, perfektionismia. Kaikki haluaisivat olla jotakin enemmän, tuoda sen täydellisen minän esille, mutta sellaista ei ole. Kukaan ei voi olla täydellinen. Silti ihmiset pyrkivät tuomaan ulosannissaan sen ”täydellisen minän” esille. Tämän seurauksena muut ympärillä olevat ihmiset saattavat alkaa kokemaan riittämättömyyden tunnetta. Tätä he yrittävät kompensoida erilaisilla saavutuksilla. Saavutuksien eteen tarvitaan suorituksia ja suorituksille tarvitaan aikaa. Niinpä ihmisten pyrkiessä täydellisyyteen, he täyttävät omat kalenterinsa erinäisillä suoruksiin liittyvillä toimenpiteillä. Arki muuttuu kiireessä suorittamiseksi. Omien onnistumisten nauttimiselle jää vähemmän ja vähemmän aikaa. Seurauksena ihminen väsyy, mutta väsymys koetaan jotenkin nolona ja sitä yritetään peitellä. Väsymyksen tunne ja jaksamattomuus saattavat aiheuttaa lisää riittämättömyyden tunnetta ja näin ihminen hukkuu suorituskeskeisyyden oravanpyörään.  

Toinen perfektionismin ja kiiltokuvakulttuurin varjopuoli on se, että kokoaikainen esittäminen ja itsensä peittely estää kohtaamasta toisia ihmisiä aidosti. Lisäksi se kuluttaa, väsyttää ja saa meidät käyttämään energiaamme aivan turhaan. Aitous on vaikeaa ja pelottavaa, varsinkin omien epäkohtien näyttäminen avoimesti, mutta turhaan peittelemme ja käytämme voimavarojamme kulissien rakentamiseen ja kiiltokuvan ylläpitämiseen. Jokaisesta meistä löytyy epäkohtia. Perfektionismi on älytöntä, sillä todellisuudessa kukaan ei pysty siihen. Perfektionismi vie kauemmas toisista ja itsestä ja se karkottaa aidon yhteyden.  

Tiimiakatemialla meidän tulisi olla avoimia ja rakentaa tiiviimpää yhteyttä toisiimme. Tämä kuitenkin taistelee vahvasti sen kanssa, että akatemialla tunnutaan pitävän kiiltokuvamaista esikuvaa yllä. Epäonnistumisista puhutaan harvoin ja välillä tuntuu, että niitä yritetään jopa piilottaa. Tiimit maalaavat toisilleen kultareunustettuja kuvia omasta arjestaan ja tiimin aina sujuvasta yhteistyöstä, vaikka todellisuudessa kaikki tiimit käyvät pääpiirteittäin samat kehitysvaiheet ja ongelmakohdat läpi. Lisäksi tiimiyrittäjät tuntuvat pitävän roolia yllä siitä, että he ehtivät ja jaksavat, vaikka tiedämme, että yhteisössämme vallitsee vahva suorituskeskeisyyden kulttuuri. Ihmiset väsyvät ja palavat loppuun. Silti harva puhuu omasta jaksamisestaan tai pikemminkin jaksamattomuudestaan. Ulospäin näyttää siltä, että suurimmalla osalla työn ja vapaa-ajan tasapainotus onnistuu ongelmitta ja tämä luo ulkoista painetta muille. Omasta jaksamisesta puhuminen on hyvin pintapuolista ja akatemialla muistutellaan hyvinkin usein siitä, että älkää tehkö liikaa, luopukaa ylimääräisestä ja älkää polttako itseänne loppuun. Keskusteluissa ei painoteta riittävästi väsymyksen ja uupumuksen merkkejä ja niiden tunnistamista eikä viestinnästä välity, kuinka vakava asia oikeasti on kyseessä. Olen kamppaillut koko syksyn oman jaksamiseni kanssa ja suorituskeskeisyys on omalla tavalla hallinnut arkeani. Ilman tätä kirjaa en välttämättä olisi edes tunnistanut kuinka väsynyt ja loppu todellisuudessa olen, enkä olisi tajunnut, kuinka kauan keholtani ja mieleltäni kestää palautua.  

Kirjassa nostetaan esille merkkejä, jotka viittaavat väsymykseen ja joiden avulla lukija voi tunnistaa oman uupumuksen tasonsa. Yhtenä esimerkkinä adrenaliini ja noradrenaliini aiheuttavat ihmisessä nopeita mielialavaihteluja. Äkillisesti stressaavassa tilanteessa ihmisen keho vähentää adrenaliinin ja noradrenaliinin tuotantoa ja tilalle asettuu kortisoli. Kortisolin pitkäkestoinen suuri määrä kehossa aiheuttaa mm. hermostuneisuutta, huolestuneisuutta ja negatiivisuutta. 

Sain kehäteoria treeneissä paljon palautetta siitä, kuinka ulosantini ja suhtautumiseni on viime aikoina muuttunut enemmän negatiivissävytteiseksi. Olen huomannut myös itse sen, että negatiivissävytteisyys ja hermostuneisuus ovat huomattavasti enemmän esillä omassa arjessani. Yritin ensin miettiä, mistä tämä voisi johtua, mutta kun en keksinyt mitään kunnollista syytä, päätin vain yrittää lisätä positiivisuutta ja positiivista ajattelutapaa sekä pysyä mahdollisimman neutraalina ja rauhallisena omassa tekemisessäni. En olisi koskaan osannut ajatella, että nämä piirteet ovat aivan suoranaisesti kytköksissä omaan väsymykseeni hormonien erityksen kautta. Tämä antoi minulle suoraan vastauksia ja sai ajattelemaan, että voisi olla oikeasti aika painaa jarrua.  

Tämän lisäksi kirjassa kerrotaan, että stressin pitkittyessä dopamiinia erittyy liikaa ja tällöin sen vaikutus ei ole enää positiivinen vaan päinvastoin. Ruuhkamäärä dopamiinia aiheuttaa sen, että stressaantunut ihminen ärsyyntyy mitä pienimmistä asioista. Eli arkisemmin sanottuna silloin kun reagoi oudon vahvalla intensiteetillä pikkujuttuun on aika havahtua. Siinä on hälytyspiste, jossa on pysähdyttävä. Ota se tosissasi, kun joku sanoo sinulle, että et vaikuta olevan ihan kunnossa. 

Olen kuullut viime aikoina useita kommentteja jaksamattomuudestani tiimiläisiltä, mutta en ole osannut ottaa niitä tosissani. Hetki sitten vaihdoin kuulumisia yhden tiimiläiseni kanssa. Emme olleet jutelleet pitkään aikaan. Kerroin kyseiselle henkilölle vointini olevan ihan ok. Hän hiljeni ja pysähtyi hetkeksi, jonka jälkeen totesi, että ihan ok Roosaa ei ole hetkeen näkynyt. Useampi paikalla ollut tiimiläinen yhtyi tähän lauseeseen. Seuraavana päivänä keskustelin jaksamiseni tasosta ja viimeaikaisesta käytöksestäni parhaan ystäväni kanssa. Hän kertoi minulle huomanneensa uupumukseni muun muassa siitä, että reagoin hyvin vahvasti pieniin asioihin. Viimeisin tajuaminen väsymykseni tasosta tuli, kun kyseinen ystäväni kertoi, että hän ei ehkä ole saanut niin paljon tukea minulta kuin olisi tarvinnut. Hän kuitenkin ymmärtää tilanteeni, sillä huomaa minun olevan aivan loppu ja burnoutin partaalla. Tämä sai minut viimein heräämään ja tekemään päätöksen siitä, että on aika korjata asiat. Minulle tärkeimmällä ihmisellä on ollut hyvin vaikea jakso omassa elämässään ja en ole pystynyt tukemaan häntä tarvitsemallaan tavalla, koska olen ollut niin kiinni omissa pienissä ongelmissani. Jaksamattomuuden taakan alla pienet asiat ovat vääristyneet ja tuntuneet nii raskaalta taakalta, että olen kuormittanut niillä hyvin montaa muuta. Siispä alan tekemään aikaa itselleni merkityksellisille asioille, panostamaan omaan hyvinvointiini, syömiseen, nukkumiseen ja yleiseen lepoon. Yritän palata mindsettiin, jossa pyrin löytämään asioiden positiiviset puolet ja keskittymään niihin negatiivissävytteisten ajatusten sijaan. Kaikista tärkeimpänä tekijänä alan välittämään ja priorisoimaan omaa palautumistani.