Luin Frank Martelan Tahdonvoiman käyttöohjeen. Kirjan valintaan vaikutti osittain se, että en ole aikaisemmin lukenut kuin muutaman nuorten fantasiakirjan, joten lyhyt helppolukuinen kirja vaikutti turvalliselta valinnalta. Oli mielenkiintoista lukea kirja, joka perustuu tieteellisiin tutkimuksiin mielen toiminnasta varsinkin, kun minua kiinnostaa psykologia ja ihmismielen toiminta. 

Tahdonvoiman vaikutus eri elämänvaiheissa

Kirjassa kerrottiin esimerkki vaahtokarkkitestistä, joka osoitti lapsilla esiintyvän tahdonvoiman eri vahvuuksia ja keinoja, joilla lapset tukivat tahdonvoiman lujuutta. Lapsuudessa ilmentynyt sama tahdonvoima heijastuu myös myöhäisemmällä iällä mm. koulumenestykseen, terveyteen ja ylipäätään henkilön onnistumisiin ja elämänlaatuun. En ole aikaisemmin tätä ajatellut, mutta nyt se on aivan järkeenkäypää. Tahdonvoima vaikuttaa päätöksentekoon ja sitä kautta siihen mihin elämässä olet menossa. Luetko kokeeseen vai menetkö ystävien kanssa? Antaudutko ryhmäpaineelle vai pidätkö kiinni omista linjauksista? Siispä voidaan ajatella, että sanonta minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa pätee myös tahdonvoimaan.

Mielestäni väite siitä, että tahdonvoima ennustaa koulumenestystä paremmin kuin älykkyysosamäärä on hyvin paikkaansa pitävä. Lahjakkuudella pärjää tiettyyn pisteeseen asti mutta ennemmin tai myöhemmin ne opiskelijat, jotka ovat oppineet tekemään töitä menevät pelkällä älyllä pärjäävien ohitse. Olen kohdannut samanlaisen tilanteen, jossa lukioaikainen tuttuni oli hyvin viisas ja menestyi todella hyvin koulussa. Sen pahemmin lukematta kokeisiin, saati kirjoituksiin, hän valmistui L:n papereiden kanssa ja pääsi Aalto yliopistoon opiskelemaan tietojenjohtamista. Opintojen ollessa alussa hän jätti opinnot kesken. Opiskelu yliopistossa olikin erilaista kuin hän oli ajatellut. Koulussa ei enää pärjännyt samalla tavalla lukematta kuin lukiossa. Mietimme ystävieni kanssa pitkään, miksi hän teki näin. Hän oli päässyt sisälle todella hyvään kouluun, ja olisi varmasti pärjännyt ja menestynyt siellä. Ei lukeminen kuitenkaan niin iso asia ole, että se toimisi syynä jättää koulu kesken. Emme kuitenkaan silloin käsittäneet, että kysymys oli tahdonvoimasta. Tällä kyseisellä ihmisellä ei ollut tahdonvoimaa lukea ja työskennellä menestyksen eteen, joten hän luovutti. 

Mitä tahdonvoima on?

Tahdonvoima on kykyä sanoa ei hetken houkutuksille ja kyllä mieliteoillemme, jotka tukevat pitkän tähtäimen tavoitteita. Tahdonvoima on siis mielen kykyä valita kahden asian väliltä. 

Monessa asiassa on loppupeleissä kyse tahdonvoimasta. Emme sitä vain arkisissa askareissa ajattele. Lähdenkö salille vai jäänkö istumaan sohvalle heijastaa tahdonvoimaa. Päätämmekö käyttää ajan hyödyksi ja tehdä sitä, mistä hyödymme vai annammeko periksi ja jäämme sohvalle loikoilemaan. 

Itse ajattelin, että tahdonvoima on asennekysymys. En kuitenkaan allekirjoita lausetta ”Mitä enemmän uskomme, että tahdonvoima kuluu, sitä enemmän se kuluu”. En koe, että kyseinen ajattelutapa sai minut kuluttamaan enemmän tahdonvoimaa, mitä enemmän asiaa ajattelin. Koin ennemminkin alemmuutta ihmisiin, joilla oli luja tahdonvoima. Tämä johtui siitä, että hyvin usein minulle sanottiin ”se on vain päästä kiinni. Eiku menee vaan ja tekee vaan”. ”Älä oo niin heikkohermonen kyllä kaikki tähän pystyy.” ja tämä sai minut kyseenalaistamaan itseäni. Miksi minä en pysty tuohon? Miten en vain jaksa? Tämä kuitenkin selittyy toisella kannalla, jossa perustellaan sitä, että tahdonvoima kuluu lihaksen kaltaisesti. Tahdonvoiman lisäksi kuitenkin motivaatiolla on iso rooli päätöksenteossa. Jos olen motivoitunut käymään salilla, on minun helppoa sanoa ystävälleni eiku menee vaan ja tekee vaan. Hänen ei ole kuitenkaan yhtä helppoa toteuttaa sanomaani, jos hän ei koe suurta motivaatiota salilla käymistä kohtaan. Tässä kohtaa herää tahdonvoima. Haluanko todella mennä sinne vai teenkö jotakin, mikä motivoi minua enemmän. 

Uusi näkemys tahdonvoimasta

Nykyisen tiedon valossa uskon, että tahdonvoima on puoliksi asennekysymys ja puoliksi käytössä kuluva resurssi. Tätä uskomusta tukee se, että aina ei ole kyse vain asenteesta. Mielestäni ihminen voi muuttaa omaa asennettaan tietyllä genetiikan asettamalla asteikolla, mutta ihminen ei pysty asennettaan muuttamalla muuttumaan aivan täysin toiseksi ihmiseksi. Koen, että jokaisella ihmisellä on muutama luontainen piirre, jotka ohjaavat häntä ja muutos näiden piirteiden rajoissa on mahdollista. Tämän lisäksi sanonta ”kroppa jaksaa enemmän kuin pää” tukee uutta mielipidettäni tahdonvoimasta. Kirjassa selitetään, kuinka väsymys on enemmän mielessä kuin lihaksessa. Raskaassa suorituksessa mielemme varoittaa lihaksen loppuun palamisesta, kun energia vähenee ja pulssi on kova. Tämä tapahtuu siksi, koska aivot yrittävät säästää lihasta seuraaviin koitoksiin ja tämän takia lähettävät viestejä siitä, että lihas on loppu. Mielessä olevan lihaksen loppuun palaminen ja lihaksen oikea loppuun palaminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, jotka ovat eri tahtisia. Mielemme tuntee väsymystä ennen kuin lihaksemme on oikeasti väsynyt. Nyt ajattelen tämän saman pätevän tahdonvoimaan ja sen rasittamiseen useilla päätöksillä. Kun tahdonvoiman täytyy levätä, aivot samalla tavalla alkavat viestimään tahdonvoiman loppuun palamisesta ja keskittymisemme herpaantuu. Tällöin annamme itsellemme luvan lipsahtaa ja hetkellinen mielitekomme ottaa vallan. Tämän tukemiseksi keksimme huonoja tekosyitä, joiden verukkeella jätämme asiat tekemättä paremmalla itsetunnolla.

Onko tahdonvoima aina hyvästä?

Mielen vertaaminen 50 päiseen lammaslaumaan oli osuva, sillä usein ihmisten tiedostamattomassa mielessä esiintyy useita eri mielitekoja. Raudanluja tahdonvoima ei kuitenkaan aina ole hyvästä. Jatkuva pyrkimys kontrolloida itseämme on kuluttavaa ja haitallista. Tällä tavalla jäykistämme kaiken luovuuden ja spontaaniuden ympäriltämme. Siispä lampaille, eli tässä tapauksessa mielietoille on joskus annettava periksi. Muuten elämästä tulee tylsää. Vertauskuvallisesti tehtäväni on huolehtia lauman selviytymisestä ja turvata lampaiden onni myös pitkällä tähtäimellä. Tällöin jokaisen mielihalun tyrmääminen ei jätä elämään mitään kivaa nautittavaksi. Antamalla mieliteoille joskus periksi, turvaamme oman pitkäaikaisen onnemme. Tällöin jatkuva taistelu mielitekoja vastaan ei uuvuta ja ala syömään meitä sisältä päin, ja näin oma pitkäaikainen onnellisuus ei kärsi. Tämän takia ihmisiä muistutellaan elämän pienistä iloista ja kehotetaan elämään hetkessä.

Kirjassa esitettiin kysymys, onko tahdonvoima aina hyvästä? Olen kokenut, että ei, tahdonvoima ei ole aina hyvästä. Tämän päätelmän olen tehnyt minua ympäröivistä ihmisistä. Tahdonvoima on hyvästä, mutta joskus pitää myös osata hellittää ja ottaa rennosti. Kerran yksi ystäväni toi syntymäpäiväjuhliin omat maitorahkat ja toinen toi mukanaan kylmää makaronia ja kanaa. Kyseiset ystävät kieltäytyivät syömästä herkkuja ja maistamasta kakkua, jonka olin varta vasten vierailleni leiponut. Tämä ei ollut ainoa kerta, kun näin tapahtui. Itsesi liiallinen kontrollointi voi pilata tilanteita, esimerkiksi kyseiset syntymäpäiväjuhlat. Minulta suoraan sanottuna meni maku ja olin hieman loukkaantunut, kun olin nähnyt vaivaa kakun leipomiseen, ja toiset eivät pysty antamaan periksi ja maistamaan edes pientä palaa kakkua. Vaikka vaalii terveellistä elämäntapaa, ei yksi pieni kakun pala vahingoita. Koen, että haitallisempaa oli kieltäytymisestä seurannut ikävä ilmapiiri ja paha mieli. Niin kuin kirjassa kirjoitettiin, kontrolloitu elämä ei ole kaunista elämää. 

Opit käytäntöön

Kirjan kahdessakymmenessä ohjeessa oli todella hyviä vinkkejä ja esimerkkejä tahdonvoiman vahvistamiseksi. Näistä kahdestakymmenestä ohjeesta mukaani tarttui viisi ohjetta, jotka peilasivat omaa elämääni.

Niistä ensimmäinen kehottaa pitämään huolta verensokerista, syömään ja nukkumaan hyvin. Kun verensokeri laskee, meistä tulee ärtyneitä ja kärsimättömiä. Tällöin myös tahdonvoima kärsii. Kiukkuisena ja kärsimättömänä ei mistään mahda tulla mitään. Hermot menevät nopeasti ja keskittymiskyky herpaantuu. Olemme entistä enemmän impulssiemme vietävissä. Siispä tukeaksemme tahdonvoiman lujuutta meidän tulisi syödä tietyin väliajoin. Varmasti jokainen on kuullut useita kommentteja siitä, kuinka tietyin väliajoin syömällä jaksaa paremmin, tai syöminen on tärkeää, jotta kroppa jaksaa. Olen itse ajatellut tällaisten lauseiden koskevan vain kehon fyysistä jaksamista arki askareissa. En ole tajunnut ajatella asiaa tahdonvoiman jaksamisen kannalta. Tämä johtuu luultavasti siitä, että en silloin tiennyt tahdonvoiman olevan resurssi, joka samalla tavalla kuluu käytössä. Siispä syömällä oikein ja nukkumalla riittävästi luomme tahdonvoimalle kaikista parhaan pohjan toimia.

Kolmas ohje käsittelee sitä, mistä tunnistaa tahdon olevan väsynyt, ja miten rentoudut oikein. Tahdonvoiman pitää antaa levätä, kun se on joutunut kovaan käyttöön, ja taukoja täytyy muistaa pitää. Ongelma kuitenkin tulee siinä, että emme tunnista väsymystä. Yleensä jatkamme jääräpäisesti kuluttavan asian tekemistä, kunnes olemme valmiita, tai hermo palaa lopullisesti. Itse olen moneen otteeseen syyllistynyt tähän, viimeksi tänään tätä reflektiota kirjoittaessa. Istun jääräpäisesti tietokoneeni ääressä. En syö, en pidä taukoja, enkä tee mitään muutakaan. Stressi työn valmiiksi saamisesta on niin kova, että se pitää minut koneeni ääressä enkä tunnista omaa väsymystäni vaan jatkan mieli sumeana eteenpäin.

Emme myöskään osaa rentoutua oikein. Usein taukoja pitäessä ensimmäisenä puhelin nousee käteen. Selaamme eri sosiaalisen median kanavat läpi, tarkastamme, onko kukaan laittanut viestiä ja ajan kuluksi katsomme videoita Tik tokista. Tämä ei kuitenkaan rentouta tahdonvoimamme, sillä ruudun ääressä oleminen pitää tahdonvoimamme kokoaikaisessa vireystilassa. Sosiaalisessa mediassa kohtaamme erilaisia mainoksia, teemme pieniä päätöksiä eri sovellusten välillä ja mielemme ei saa levättyä. Parempia rentoutumiskeinoja ovat liikunta, lukeminen, musiikin kuuntelu, ystävien kanssa oleminen tai ihan vain makaaminen ja silmien sulkeminen viideksitoista minuutiksi. Jokaisen pitäisi opetella vähentämään puhelimen käyttöä, sillä se ei yksinkertaisesti rentouta meitä millään tavalla.

Viidentenä ohjeistettiin fokusoimaan toiminta ja keskittämään tarmo yhteen päämäärään kerralla. Tahdonvoiman ollessa rajallinen resurssi, tulisi meidän keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Tahdonvoimaa tulisi kuluttaa fiksusti. On siis viisaampaa panostaa mieluummin yhteen asiaan ja saattaa se loppuun onnistuneesti, kuin käyttää resursseja viiteen asiaan, joista jokainen jää kesken tahdonvoiman uupumisen vuoksi. Tämä auttaa myös pitkäaikaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Jos yritämme lisätä elämään yhtä aikaa kolme uutta elämäntapamuutosta, niin todennäköisesti mikään niistä ei onnistu. Sen sijaan meidän tulisi keskittyä yhteen tavoitteeseen kerrallaan. Tällöin useiden toistojen ja onnistumisten kautta saamme uuden tavan juurrutettua osaksi elämäämme, ja motivaatio tätä kyseistä asiaa kohtaan kasvaa. Kun olemme motivoituneempia tätä uutta asiaa kohtaan, emme tarvitse niin paljon tahdonvoimaa ja voimme siirtyä uuteen haasteeseen.

Kolmastoista kohta keskittyy aikataulutukseen, nimenomaan aikatauluttamaan aktiviteettejä tahdonvoimatason mukaisesti. Niin kuin aikaisemmin on todettu, tahdonvoima kuluu käytössä. Tästä syystä suunnitellessa työpäivää meidän tulisi miettiä tarkkaan, kuinka henkisesti kuormittavia mitkäkin tehtävät ovat ja aikatauluttaa päivämme ja työtehtävämme vireystilamme mukaisesti. Tärkeimmät ja eniten keskittymistä vaativat asiat tulisi hoitaa silloin kun on kaikista skarpeimmillaan. Vireystilan laskiessa tulisi siirtyä tehtäviin, jotka vaativat vähemmän keskittymistä. Tämän jälkeen on hyvin suositeltavaa pitää hieman pidempi tauko ja latautua seuraavia tehtäviä varten. Tauko saattaa parhaimmassa tapauksessa aktivoida tehovaiheen uudestaan, jolloin pystymme taas keskittymään tärkeiden asioiden hoitamiseen. Usein parhaimmassa ja yleisimmässä ratkaisussa raskaat tehtävät on sijoitettu aamupäivälle ja illasta hoidetaan pieniä tehtäviä. Olen huomannut, että tämä ei toimi minulla. Nyt otan käytäntöön mallin, jossa aloitan tärkeiden koulutehtävien hoitamisen vasta 12.00 jälkeen. Olen todennut, että tällöin olen kaikista tehokkain ja saan asioita parhaiten aikaiseksi. Tärkeitä tehtäviä tulisi kuitenkin hoitaa maksimissaan kolme tuntia ja tämän jälkeen tulisi pitää pidempi tauko. Reilun tauvon jälkeen pystyn taas keskittymään tärkeiden asioiden hoitamiseen noin 2–3 tunnin ajan. 

Neljännessätoista kohdassa kehotettiin pilkkomaan tavoitteet palasiksi ja palkitsemaan itseä sopivasti. Jos asetamme itsellemme liian kovia haasteita, pahimmillaan seurauksena on romahdus. Siispä tavoitteita asettaessa meidän tulisi pilkkoa tavoitteet pienempiin osiin, tällöin pienemmät osat, joita itse tykkään kutsua välimatkatavoitteiksi, tuntuvat paljon lähempänä olevilta kuin itse päätavoite. Tällöin päätavoite ei tunnu liian kaukana häämöttävälle ja motivaatiomme säilyy. Jos siis tavoitteenani on juosta viisi kilometriä, en lenkillä ajattele ”juokse viisi kilometriä, juokse viisi kilometriä…”. Tällöin asetan itselleni välimatkatavoitteita. Juoksen ensin 500 metriä, sen jälkeen tähtään yhteen kilometriin, sitten puoleentoista ja niin edespäin, kunnes olen onnistuneesti juossut yhteensä viisi kilometriä. 

Kirjassa sanottiin hyvin siitä, kuinka tahdonvoiman hiominen huippuunsa ei lopulta eroa suuresti huippu urheilijan suorituskykyä vahvistavasta elämänrytmistä. Se vain vaatii sitä, että mietimme asioita pitkällä tähtäimellä ja keskitymme itsemme vaalimiseen, jotta energiaa on riittävästi silloin kun sitä tarvitsee. Koen, että tämä on hyvä tavoite, jota kohti mennä harjoittamalla kirjasta poimittuja oppeja. Hetkessä eläminen ja välillä mielihaluille periksi antaminen on tärkeää, mutta pitkän tähtäimen tavoitteet tulisi pitää kirkkaana mielessä.