4 tunnin työviikko

Kirjoittaja: Mikki Huttunen

24 lokakuun, 2022

Lähdeteos: 4 tunnin työviikko

Lähdeteoksen kirjoittaja: Timothy Ferriss

Teoriapisteet: 2

Tämän kirjan lukeminen osui erittäin sopivaan kohtaan henkilökohtaisella tasolla ja kehittymisen saralla. Itse kirjan olen omistanut jo useamman vuoden mutta en lukenut sitä koskaan loppuun sillä näin, että lukio-ikäisenä elämän ulkoistaminen ja töistä irtisanoutuminen eivät olleet ajankohtaisia asioita. Nykyhetkessäkään kaikkea kirjassa käytävää en pysty sisään ajamaan omaan elämääni mutta ne kohdat antoivat ainakin ajatuksia tulevaisuutta ajatellen. Sen sijaan itsensä johtamisen osa-alueita sekä esimerkiksi priorisoinnista tuli eväitä suoraan nykyiseen elämäntilanteeseen.

Kirja onnistui herättelemään minut tarkastelemaan omaa toimintaani, itsensä johtamista ja erityisesti päivittäistä tekemistä tarkkaan. Viime viikkoina olen tuntenut toimivani puolella teholla siitä , mikä on maksimi. Tehtävien asioiden lista henkilökohtaisella sekä tiimin tasolla paisui paisumistaan ja tämä ajoi minua enemmän ja enemmän ikään kuin lamaantuneeseen tilaan. Tehtäviä tuntui olevan paljon ja en oikein tiennyt edes mistä aloittaa. Päivät kuluivat juosten hoitamassa kymmentä eri asiaa, ja yhden hoituessa oli jo tilalle tullut kolme asiaa mitä pitäisi miettiä tai ottaa huomioon.

Vai onko näin? Tiimiläisten kanssa käydyn keskustelun sekä kirjan kysymysten saattelemana aloin tarkastelemaan tarkemmin mihin päiväni kuluivat, mikä aiheuttaa stressin jota tunnen kokevani sekä mikä tähän voisi auttaa. Sen sijaan että hakkaisin päätäni seinään ja valvoisin öitä aloin pohtimaan miten voisin kehittää toimintaa ja tehokkuutta, samalla poistaen turhan distressin. Ensimmäinen huomio oli että minulla on tällä hetkellä vain kaksi käynnissä olevaa projektia tai roolia. Tiimiliiderin pesti sekä 30v synttärit. Mihin kaikki aika häviää jos roolien määrä on noin vähäinen? Toiminnan on oltava joko tehotonta tai sitten tuloksien pitäisi puhua puolestaan. Tarkastelun jälkeen tulin siihen tulokseen että koitan keskittyä päivän aikana liian moneen asiaan, en pysty keskittymään yhtä-jaksoisesti yhteen tehtävään ja hypin tehtävästä toiseen.

Kirjassa käyty esimerkki puuhastelusta ja työnteosta osui ja upposi. Kun ei tee selvää järjestystä prioriteetin mukaan, omaa mieltä on helppo huijata uskottelemalla jonkun toisen tehtävän olevan juuri tähän hetkeen todella tärkeä, vaikka todellisuudessa sen tekeminen on toissijaista. Näin oikeasti tärkeimpien tehtävien tekeminen venyy ja venyy sekä aiheuttaa käsityksen että olisi toimelias vaikka oikeasti paremmalla itsensä johtamisella ja priorisoinnilla neljän tunnin aikana saisi enemmän ja parempaa aikaan kuin kahdeksan tunnin työpäivän aikana.

80/20 tai 20/80 jako oli mikä herätti ajatuksen uudesta toimintatavasta. Sen sijaan että pitäisin to-do-listan avoimena ja pyrkisin suorittamaan mahdollisimman monta tehtävää, voisin valita sieltä päivän tavoitteeksi esimerkiksi kolme tehtävää. Näistä kolmesta kaksi tulisi suorittaa ennen ruokataukoa ja viimeinen ruokatauon jälkeen, jonka jälkeen olisin esimerkiksi valmis lähtemään kotiin lukemaan kirjaa. Tim Ferrisin mukaan 20% täydellisellä keksittymisellä työtehtäviin saa aikaan yhtä paljon kuin 80% puolittaisella keskittymisellä. Tämä perustuu tutkimuksiin joiden mukaan ihminen voi toimia vain tietyn aikaa täydellä kapasiteetilla, jonka jälkeen toimintakyky ja tehokkuus laskee.

Itsensä johtamisen saralla minulla on vielä paljon työnsarkaa mutta otan taas muutaman kehitysaskeleen keskittymällä jatkossa asioiden priorisointiin, tehtävien delegointiin sekä turhien tehtävien karsimiseen. Kun onnistun tässä on mahdollista vähentää työstressiä ja samalla nostaa tuottavuutta, sekä yleistä hyvinvointia. Välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä: mikä on tärkeää ja mikä ei? Itsensä johtamisen taso määrittelee kuinka suurta työkuormaa voi käsitellä ja kuinka paljon tuloksia voi saada aikaan.

You May Also Like…

Suojattu: Läsnäolon voima

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

Hinnoittelun voima

Yksi vaikeimmista asioista Tiimiakatemiaprojekteissa on ollut hinnoittelu. Etenkin luovan työn hinnoittelu on ollut...

0 kommenttia

Lähetä kommentti