Luin Jani Niipolan kirjan ”Viha rakkaus Makia, katumuodin messiaat” sillä brändi on itseäni kiinnostava ja ajattelin kirjan hyödyttävän minua lähtöpisteessä olevan Hanvander projektin suhteen. Hanvander on siis suunnitteilla oleva muotialan brändi, joka alkaa tuotteistamaan ensiksi aurinkolaseja ja myöhemmin laajentaa mahdollisesti myös vaatteisiin.

Kirja oli ajoittain mielenkiintoinen ja räiskyvä. Makian matka on ollut todella värikäs. Jopa niin värikäs ja vähän oudolla tavalla kirjoitettu, että mielessäni väkisin kävi hetkittäin kysymys siitä, kuinka paljon tarinassa on värikynää käytetty. Kirja kertoo Makian tarinan ihan sen ensimmäisestä päivästä tähän hetkeen saakka. Tällä hetkellä tilanne yrityksessä lienee olevan varsin hyvä, mutta kirjasta selviää, ettei näin suinkaan ole aina ollut. Tarinasta poikkeuksellisen tekee se, kuinka paljon ideaan ja visioon on luotettu. Rahaa ei koskaan ollut, mutta aina sitä tarpeen tullen saatiin, lisää ja lisää. Pankitkin käänsivät Makialle selän, mutta onnekseen he löysivät Sebastian Koreneffin, joka sijoitti firmaan huimia summia.

Makian tarina antaa tavallaan toivoa siitä, että kuka tahansa pystyy menestymään ja synnyttämään lähes tyhjästä jotain suurta ja mahtavaa. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin suoraviivainen, mutta on siinä paljon asioita, joista voi ottaa oppia. Perimmäinen syy, miksi Makia on ylipäätänsä vielä pystyssä, on perustaja Joni Malmin poikkeuksellinen intohimo Makiaa kohtaan. Joni Malmi oli ammattilais- lumilautailija. Voidaan siis todeta, että kun hän jotain tekee, tehdään se aina 110 % lasissa.

Makia aloitti siis ihan tyhjästä. Käytännössä ei ollut mitään muuta kuin mielenkiinto alaa kohtaan. Ei ollut rahaa, eikä edes aikaa. Ensimmäiset seitsemän vuotta tarinan mukaan olikin suhteellista puuhastelua, eikä yrityksessä hirveästi saatu aikaan. Kun lopulta yritykseen löydettiin oikeita ihmisiä, alkoi tapahtua.

Itselläni tuntuu olevan hirveän usein epäluottamusta omaa osaamista ja kykyjä kohtaan. Ajattelen kuitenkin päivittäin, että haluaisin toimia akatemian jälkeen ihan täysipäiväisenä yrittäjänä. Tämä luo itselleni ahdistusta ja pohdin paljon, mistä saamattomuus johtuu. Olen tullut siihen tulokseen, että ehkä kyse on edelleen epätietoisuudesta. Epätietoisuutta siitä, mitä pitäisi tehdä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ihan pienet onnistumiset saattaisivat tässä tilanteessa avata sellaisen padon, joka ruokkisi tekemistä todella paljon ja kasvattaisi itseluottamusta, jonka mukana liika miettiminen jäisi vähemmälle.

Esimerkiksi Sähköautolle.com projektissa on tilanne, että pohjia on luotu nyt yli vuosi. Ideaa on hiottu ja nyt nettisivut, tuotteet sekä brändi alkaa olemaan siinä vaiheessa, että homma olisi myyntiä vailla. Myyntiä on toki jo joitakin kappaleita tullut ilman, ettei olla varsinaisesti vielä mitenkään myyty tai markkinoitu. Se luo paljon uskoa siihen, että tuotteille mitä myydään on todellista kysyntää.

Palaan äskeiseen lauseeseen, jossa sanon pohjien olleen työstössä vuoden verran. Olen ollut vuoden aikana todella monta kertaa turhautunut työtahdista ja mitään saamattomuuden tunteesta. Nyt aikaa katsoessa taaksepäin on varmasti todella hyvä, että projektia on tehty rauhassa. Olemme projektiryhmänä ehtineet kerätä matkan varrella oppeja sekä kuuntelemaan, miten muut ovat verkkokauppoja tehneet. Myös se, että kokonaisuus tuntuu nyt hyvin selkeältä, johtuu varmasti rauhallisesta etenemistahdista. Kaikki alkaa pienestä ja jonkin vähän suuremman saavuttaminen vaatii aina aikaa ja kärsivällisyyttä.

Kuten alussa mainitsin, rupesi Makiassa tapahtumaan kunnolla vasta ensimmäisen seitsemän vuoden jälkeen. Ja sen jälkeen todella laitettiin vaihde kakkoselle, sillä rupesi rytisemään ja kunnolla. Näiltä ajoilta on tullut myös kirjan nimi, ”Viha, rakkaus, Makia”. Makia ei pelännyt olla oma itsensä, joka johti negatiiviseen huomioon ihan valtakunnan medioissa asti. Oli plagiointi syytöksiä sekä Kärkkäisen tuomaa negatiivista julkisuutta. Myös yrityksen sisällä kuohui, kun jätkät eivät pelänneet olla erimieltä tai tehdä rajujakin linjauksia muilta kysymättä. ”Through the rough seas” on Makian slogan, joka niin ikään kumpuaa näiltä vuosilta.

Koen sähköautoprojektin olevan nyt samaisessa vaiheessa. Nyt on se hetki, kun täytyy ruveta rymistelemään ja kunnolla. Mikäli jotain haluaa saavuttaa, pitää se mennä itse hakemaan eikä liikaa voi miettiä mitä muut ajattelevat. Itse en ole ikinä ollut kauhean hyvä esiintymään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai tarjoamaan omia asioitani muiden silmien nähtäville. Nyt tästä pelosta on päästävä irti, sillä jos haluaa myydä, on omia tuotteita ja palveluita uskallettava tarjota ja niistä on uskallettava puhua.

Olen innoissani alkavasta syksystä ja tuntuu motivoivalta päästä markkinoimaan omaa projektia. Markkinointi ei ole itselleni täysin uusi asia, sillä teinhän sitä esimerkiksi Pelaajatcomille melkein vuoden päivät. Nyt itseäni kuitenkin innoittaa ajatus raamittomuudesta ja täysin oman brändin rakentamisesta. Saa tehdä, mitä itse haluaa.

Viha, rakkaus, Makia kirja ei ollut kaikista opettavaisin kirja. Teoriapohjainen oppi jäi hyvin vähälle, mutta hukkaan sen lukeminen ei mennyt. Sain kirjasta runsaasti motivaatiota sekä luottamusta omia projekteja kohtaan. Sillä vaikka minua ja Makiaa yhdistää fakta siitä, ettei kummallakaan ole startti vaiheessa rahaa, on meillä se ero, että minulla on aikaa. Ja aika, on kaikista tärkein resurssi.