Väärinymmärryksiä – miten voisimme puhua ja kuunnella paremmin? Kirja valikoitui luettavaksi ajankohtaisen teeman vuoksi. Väärinymmärryksiä auttaa tunnistamaan kommunikaation sudenkuoppia. Kun ymmärrämme, miksi emme aina ymmärrä toisiamme, voimme selvitä paremmin arjen ja työn vuorovaikutustilanteista. Vengan teemaksi syksyn 2022 aikana tuli kuin luonnostaan luottamuksen rakentaminen, ja ennen kaikkea kommunikaatio. 

Lähdimme tiimimme kanssa syksyllä katsastamaan tarkemmin meidän toimintatapojamme kommunikoida. Tiimissämme on muodostunut jo vitsi ”Vengan loistavasta dialogista”. Olemme siis aloittaneet dialogin erityisen varovaisesti ja toisia huomioon ottaen, ettemme vaan aiheuta eripuraa tai närkästystä muissa. Havahduimme tähän ongelmaan ja pidimmekin dialogi treenit syksyn aikana, joka tuotti todella hyviä tuloksia tiimimme kesken. Meidän oli tuolloin tarkoitus jokaisen lukea dialogiin liittyvä kirja, mutta lukusuunnitelmani vuoksi luin vain muutamia artikkeleita ja muita aiheeseen liittyviä julkaisuja. Halusin nyt kuitenkin paneutua syvemmin kommunikaation syövereihin, joihin Väärinymmärryksiä olikin oikein oiva valinta. 

Aivojen resurssit

Kirjan punainen lanka onkin oikeastaan siinä, että jokainen hahmottaa mikä on riittävää ymmärtämistä. Se on erittäin oleellista ja tärkeää hahmottaa ja mitkä ovat ne syyt, miksi riittävä ymmärrys jää vajaaksi. 

Se on mielestäni erittäin totta, että kaikkea puhetta muilta ihmisiltä ei vain yksinkertaisesti voi sisäistää. Tulee siis osata rajata ulos se informaatio, mikä ei ole oleellista lopputuloksen kannalta. Kirjassa kerrottiin, miten aivomme ovat todella laiskat. Tästä oli monia hyviä arjen käytännön esimerkkejä. Jos aivomme eivät pysty tekemään rationaalisia päätöksiä, turvaudumme usein intuitioon. Aivojen laiskuuttamme käytetään myös markkinoinnissa, esimerkkinä autokauppiaat jotka eivät erityisesti mainosta kaikkea auton hienoja ominaisuuksia, vaan luovat tunnelmaa mitä auton omistaessa voikaan saada. 

Informaatio suodattuu mieleen aivojen tulkitsemana. Jos siis uusi tieto sopeutuu aikaisempaan käsitykseemme asiasta, oma jo olemassa oleva mielipiteemme vahvistuu. Jos uusi asia ei tue omaa mielipidettämme, voi asia jäädä kokonaan reagoimatta. Kognitiivisen energian säästö näkyy siis puhujassa kuin kuulijassa, jolloin voi syntyä väärinymmärryksiä. 

Itsekeskeisyys ja valikoivat aistit

Omien aivojemme tavoitteena on ihmisen oma hyvä. Käymme jatkuvasti läpi kysymyksiä, olenko riittävän hyvä, fiksu ja muiden arvostama? Hyvänä esimerkkinä kirjassa kuvattiin tilannetta, jossa meille näytetään juuri otettu valokuva. Ensimmäisenä etsimme itsemme ja kiinnitämme huomiota siihen, miltä näytämme. Tämä heijastuu siis siihen, että katsomme maailmaa omien silmälasiemme läpi. Voi siis ajoittain olla haastavaa asettua toisen asemaan, joka hankaloittaa kommunikointia. Olenkin huomannut välillä tekeväni juuri näin. Oma ajatukseni tai mielipiteeni voi olla niin vahva, että toisen mielipidettä on vaikea ymmärtää. Tämän lisäksi kommunikaation haasteina ovat valikoivat aistit. Asiat voi aidosti muistaa ja nähdä eri tavoin, jolloin on haasteellista asettua hyvään kommunikaatioon, sillä lähtökohdat ovat aivan erilaiset. 

Sosiaaliset normit

Kirjassa käsiteltiin paljon sitä, että jokaisen oma arvomaailma ja yleinen maailmankatsomus eroaa toisistamme, joka asettaa myös tällöin itsemme eri lähtökohtiin dialogissa. Asia, joka voi itselleni olla arkipäiväistä ja tuttua voi olla toiselle aivan uutta. Välillä huomaan olettavani, että muilla on tietyt perustiedot niistä asioista, joita käsitellään. 

Olemme luoneet Vengalle sosiaalisia normeja tiimimme rakentumisen alusta lähtien. Sosiaaliset normit määrittelevät kommunikaatiota ja sen kulkua. Aikaisemmin mainitsemani laiskat aivot kuluttavat paljon energiaa, jos joudumme jatkuvasti pohtimaan mitä saa ja ei saa sanoa. Siksi olisikin tärkeää luoda keskenämme sellaiset normit, jotka ovat kaikille tulleet tutuiksi. Sosiaaliset normit kuitenkin rakentuvat ajan myötä, yhdessä olemisen puitteissa. Meidän tulisi siis tutustua paremmin, jotta syntyy yhteinen puhetapa. Tämä auttaisi myös dialogia. 

Vuoropuhelun säännöt

Määrän periaate: Älä puhu liikaa äläkä liian vähän.

Laadun periaate: Älä puhu sellaista, mitä pidät vääränä tai mille ei ole riittäviä perusteita.

Johdonmukaisuuden periaate: Pysy asiassa.

Tavan periaate: Puhu selkeästi ja vältä moniselitteisyyttä.

Rikomme näitä sääntöjä jatkuvasti, itse kukin. Meidän olisi hyvä kiinnittää tiiminä näihin huomiota tarkemmin. Yksäreissä ollessani nousi puheeksi dialogi. Koen olevani usein keskustelun ylläpitäjä ja eteenpäin viejä. En pelkää kertoa ajatuksiani ääneen, kyseenalaistaa tai tulla kyseenalaistetuksi. Olen pohtinut paljon sitä, että vienkö puhuessani muilta tilaa. Sain kuitenkin palautetta, että avoimuus ja keskustelun avaus/jatkaminen ei missään nimessä ole huono asia. Tilaa meillä dialogissa on riittämiin, joten jos joku haluaisi sanoa jotain niin varmasti siihen olisi myös mahdollisuus. Huomaan itse sortuvani usein johdonmukaisuuden periaatteessa siihen, että asiani lähtevät rönsyilemään ja unohdan, mistä olin alun alkaen aloittanut puhumaan. Tähän tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. 

Kirjaa lukiessani huomasin usean kohdan, joka pisti pohdituttamaan. Asia, johon voin jatkossa kiinnittää enemmän huomiota on kertoa havaittu tosiasia, ilman sävyttämistä. Huomaan sävyttäväni kertomuksiani usein ja paljon, jolloin voi olla riskinä, että kuulija kiinnittää huomionsa suhtautumistapaan eikä itse asiaan. Kuulija voi myös tulkita sävytyksen väärin. Niin arkielämässä kuin tiimissämme, olen huomannut välillä tulleeni väärinymmärretyksi. Yritän kertoa omaa mielipidettäni tai ajatuksiani, mutta loppujen lopuksi ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota sivuseikkaan eikä siihen itse asiaan, jonka halusin tulla kuulluksi. Tämä voi pitkälti johtua tuosta sävyttämisestä, johon aion jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. Tämä pätee siis niin negatiivisissa kuin positiivisissakin asioissa. Sävytyksestä kirjassa olikin oiva esimerkki: ”Kalle on huono joukkuepelaaja” – sävytys. ”Kalle syöttää liian harvoin muille.” – Tosiasia.

Kompastuskivi

Loppuun halusin nostaa vielä yhden pointin kirjasta, nimeltä palaveripuhe. Palaveripuheessa olisi hyvä pohtia, kuinka paljon asiaa pitää taustoittaa, jotta kaikki ymmärtävät. Olen huomannut tiimissämme usein tämän seikan. Jostain asiasta ollaan keskusteltu muutaman muun tiimiläisen kanssa aikaisemmin, ja asiaa kertoessa muille tulee kompastuskivi  ”Kaikki sen jo tietää”- harha. Kun joutuu puhumaan monelle eri ryhmälle samasta asiasta, kahden tai kolmen kerran voi harhautua ajattelemaan, että tämänhän kaikki jo tietävät. Usein siis tulee harmitusta, jos oletetaan tietävän sellaista, mistä ei ole kerrottu. Siitä syntyy mielikuva, että he eivät kuulu siihen joukkoon, joka saa kuulla ajoissa tärkeistä asioista. Samalla luottamus rapistuu. Avoimuus ja läpinäkyvyys on siis hyvästä tästäkin näkökulmasta.