Unen tärkeys

Kirjoittaja: Valtteri Soikkeli

27 marraskuun, 2023

Lähdeteos: Miksi nukumme - unen voima

Lähdeteoksen kirjoittaja: Matthew Walker

Teoriapisteet: 0

Aloitettuani opinnot Tiimiakatemialla olen oppinut itsestäni paljon uutta, ja yhtenä merkittävänä asiana olen ymmärtänyt riittävän unen saannin aivan uudella tavalla tärkeäksi. Ensimmäisen kerran heräsin tähän aiheeseen jo opintojeni hyvin alkuvaiheessa, kun teimme itsensä johtamisen harjoitusta, jossa piti seurata omaa arkirytmiään parin viikon ajan ja kirjata ylös mihin käyttää aikaa ja kuinka sen jakaa päivittäin.

Kun päivän 24 tunnista vähentää unen, ruokailut ja liikunnan, jääkin käteen yllättävän vähän aitoa tuotteliasta aikaa. Kirjatessani ylös omaa ajankäyttöäni, huomasin jo parin viikon ajalta, kuinka tehokkaasti sabotoinkin omaa tuotteliaisuuttani erityisesti kahdella eri tavalla: ajalla, jonka hukkaan puhelimen selailuun ja tarpeettomaan myöhään valvomiseen.

Olen jo aikaisemmin tiedostanut käyttäväni liikaa aikaa päivittäin turhaan puhelimen selailuun ja asettanut itselleni rajoituksia sekä tavoitteita käytön suhteen. Täysin uudella tavalla minulle kuitenkin konkretisoituivat sellaiset itsestäänselvyydet, kuten kuinka paljon riittävä uni ja hyvä unirytmi vaikuttavat aidosti seuraavan päivän tuotteliaisuuteen. Huomasin tuloksiani tarkastellessani, kuinka suuri menetys seuraavan päivän tuotteliaisuudelle on, jos ei ole illalla viitsinyt mennä nukkumaan ajoissa ja nukkuu tämän takia pitkälle aamuun seuraavana päivänä.

Kuulin myöhemmin vanhemmalta tiimiyrittäjältä kirjasuosituksena kirjan Matthew Walkerin Miksi Nukumme, ja kun muistin tämän aikaisemman herättelevän kokemuksen uneen liittyen tiesin, että haluan lukea kirjan itseäni varten. 

Lapsesta asti muistan kuulleeni, että on tärkeää nukkua vähintään 8 tuntia yössä, ja pitää huolta säännöllisestä unirytmistä. En kuitenkaan olisi uskonut miten suuri vaikutus unella on kirjaimellisesti aivan kaikkeen mitä kehossamme ja aivoissamme tapahtuu. Walker kertoi kirjassaan raadollisen suoraan ja kaunistelematta unettomuuden sekä välittömistä, että pitkäkestoisista vaikutuksista, joita lukiessa tuli melkein kauhistunut olo muistellessa omia aikaisempia lyhyitä yöunia ja valvottuja öitä. 

Kirjan luettuani, löysin tästä uudesta unta kohtaan kokemastani pelon- ja kunnioituksen tunteen seasta myös paljon sellaista tietoja jonka uskon olevan hyvin hyödyllistä opiskelujeni kannalta, ja jonka uskon olevan tärkeää ihan tästä hetkestä tulevaisuuteeni. 

Muistan lukioikäisenä monesti opiskelleeni ennen kokeita myöhään yöhön ja naiivisti ajatelleeni, että olen vain vähän väsynyt seuraavana päivänä. Olisi kuitenkin näin jälkikäteen ajateltuna ollut parempi keskittyä hyviin yöuniin, sillä nukkuminen on paljon enemmän kuin vain tajunnan puuttumista. Uni elvyttää yön aikana suuren määrän erilaisia aivojemme toimintoja, ja kehon fyysisiä ominaisuuksia, ja unen laatu vaikuttaa suuresti pitkä- ja lyhytkestoiseen muistiin sekä kykyyn sisäistää ja oppia uutta informaatiota.

Omalla kohdalla näistä merkittävästi nousi esiin syvän unen vaikutus muistiin. Syvän unen aikana aivoaallot ”kuljettavat” muistijälkiä lyhytkestoisesta muistista pitkäkestoiseen muistiin, ja näin ollen vapauttavat tilaa uudelle uusien asioiden oppimiselle aivojen lyhytkestoisesta muistista, aivotursosta, eli hippokampuksesta. Tutkimuksissa on myös todettu että ilman unta hippokampus ei pysty juuri laisinkaan tallentamaan uusia muistoja.

Aivojen ongelmanratkaisukyvyn ja muistin ylläpitämisen lisäksi unella on myös valtava vaikutus kehoon ja terveyteemme. Kirjassa tehty tutkimus osoitti, että vain yhden neljän tunnin yöunijakson jälkeen kehon immuunivaste (immune cell activity) heikkenee yli 70 % verrattuna niihin, jotka nukkuivat kahdeksan tai enemmän tuntia. Toisessa tutkimuksessa, joka jäi vahvasti mieleeni, kerrottiin, että kuusi tuntia tai vähemmän nukkuneet altistuvat jo viikon jälkeen vakavien sairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen, kehittymiselle.

Lisäksi opin muista kehoon vaikuttavista tekijöistä, että yöunien vähäisyys korreloi suoraan testosteronin määrään kehossa. Alhainen testosteronitaso aiheuttaa väsymystä ja vaikeuttaa keskittymistä, ja se heikentää myös kehon luun tiheyttä ja sen kykyä rakentaa lihasmassaa urheillessa.

Kirjan lukeminen oli herättelevä ja silmiä avaava kokemus, joka sai toivomaan, että olisin lukenut sen jo aikaisemmin. Aion takuulla suositella kirjaa myös läheisilleni. Kuitenkin tiedän nyt enemmän, ja koen saaneeni kirjasta paljon todella hyödyllistä tietoa, jota voin jo nyt soveltaa omassa elämässäni ja jolla pystyn toivottavasti hyödyttämään myös muita ympärilläni. 

Myönnän aikaisemmin suhtautuneeni hyviin yöuniin kuin kulutettavaan voimavaraan, mutta siihen tulee muutos. Parhaiten tämän uuden ymmärrykseni unen tärkeydestä kiteyttää mielestäni yksi suora lainaus kirjasta: ”Hyvä uni ei ole luksus vaan välttämättömyys pitkälle ja terveelle elämälle.”. 

You May Also Like…

Strateginen ajattelu

Strateginen ajattelu on näkemistä Huippumenestyksen taustalla on aina strategia. Mutta millaista on strateginen...

Suojattu: Johda tunneilmastoa

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

0 kommenttia

Lähetä kommentti