Escape the 9-5, live anywhere and join the new rich

Houkutteleva tarjous, eikö? Timothy Ferrissin kirja The 4-Hour Work Week on jo hetken aikaa odotellut kirjahyllyssäni ja mikäs sen parempi aika lukemiselle kuin juuri ennen työelämään siirtymistä! Ajatus neljätuntisista työviikoista kuulostaa mielenkiintoiselle ja houkuttelevalle vaihtoehdolle 9-5 -työelämälle. Kirjan perusajatus siitä, että tehokkuutta maksimoimalla ja ylimääräisestä työstä luopumalla voimme vapauttaa aikaa ja energiaa elämälle, kuulostaa houkuttelevalle. Kirjassaan Ferris esitteleekin idean, jonka mukaan on mahdollista tehdä paljon vähemmän töitä mutta samalla saavuttaa enemmän. Tiimiakatemialle saapuessani ja oikeastaan jo ennen opintojen alkuakin samanlainen ajatus oli jo mielessäni – olihan tavoitteena löytää tapoja löytää balanssi vapauden ja vastuun välille. Silti kirjan konsepti herätti itsessäni epäilyksiä: voiko tämmöinen olla mitenkään realistista? Etenkin kun heti kirjan alkumetreillä kerrotaan siitä, kuinka oikeastaan kuka tahansa pystyisi menestymään nelituntisella työviikolla kunhan toimii vain kirjan oppien mukaan – mikseivät kaikki siis tee niin? Varsinkin nyt, kun opintoni lähestyvät loppuaan, mietin miten tälläiset ajatukset voisi viedä käytäntöön omaan työelämääni tai olisiko paikkani kuitenkin toimia yrittäjänä.

Ferrissin keskeinen teema on vapauttaa itsensä työn oravanpyörästä, ja tämä resonoi vahvasti myös omien uratavoitteideni kanssa. Olen aina pitänyt arvossaan hyvää tasapainoa vastuun ja vapauden välillä – haluan kantaa vastuun omista projekteistani, vaikuttaa niiden etenemisnopeuteen ja vastata niiden kehittämisestä, mutta samalla kokea vapautta esimerkiksi aikaan ja paikkaan sitomattomasti työskennellessäni. Työt, jossa tavoitteena on tehdä bare minimum työpäivän aikana, ja tehokkaammasta työskentelystä palkitaan vain lisätöitä antamalla eivät innosta laisinkaan. Ferris korostaa sitä, kuinka tehokkuus ja oikeanlainen delegointi voivat olla avain siihen, että pystyy irtautumaan perinteisestä 9-5 -työskentelymallista ja luomaan oman rytminsä.

Delegointi on aina ollut heikkouteni. Tiedostan kyllä, että delegoinnilla voisin helpottaa omaa taakkaani ja vapauttamaan omaa aikaa tärkeämmille asioille, mutta delegointi tuntuu haasteelliselta, sillä otan usein projekteistani vahvaa omistajuutta ja omaan selkeät visiot toiminnasta ja sen lopputuloksista. Stressaan myös paljon asioita, vaikken itse pystyisi vaikuttamaan niihin. Pitäisi osata irtautua asioista, millä ei siinä tilanteessa ole merkitystä. Ymmärrän hyvin, että jos haluan saavuttaa Ferrissin kuvaaman vapauden, minun on opittava antamaan vastuuta muille ja luotettava siihen, että asiat kyllä järjestyvät vaikka ottaisinkin niihin etäisyyttä. Uusi näkökulma, minkä kirjasta sain itselleni, on että delegoinnin ei tarvitse tarkoittaa kontrollin menettämistä. Sehän tarkoittaa oikeastaan päinvastaista – se voi antaa enemmän mahdollisuuksia keskittyä suurempiin kokonaisuuksiin, kuten projektien strategiseen suunnitteluun ja kehitykseen. Nämä ovat asioita, jotka ovat usein jääneet taka-alalle, sillä olen käyttänyt aikaani pienempien asioiden stressaamiseen ja murehtimiseen. Olisi tärkeää löytää tasapaino tekemiselle ja päästävä eroon kaikesta turhasta mikromanageroimisesta. Tämä on yksi niistä käytännön opeista, mitä aion tästä kirjasta hyödyntää – en voi jatkaa huonoa delegointia, jos haluan rakentaa itselleni uraa, jossa voin yhdistää vastuun ja vapauden.

Kirjassaan Ferris käy läpi myös passiivisia tulonlähteitä, mikä on toinen teema, joka on viime aikoina herättänyt kiinnostukseni. Ajatus siitä, että passiivisten tulojen avulla voimme irrottautua työn sitovuudesta ja vapauttaa enemmän aikaa merkityksellisiin projekteihin, sopii hyvin yhteen sen kanssa, millaista työelämää haluan itselleni rakentaa tulevaisuuteen. En halua juuttua perinteiseen työelämään vaan tehdä töitä tavalla, jossa voin kehittyä jatkuvasti. Yrittäjyys ja projektienhallinta kiinnostavat minua, mutta ennen semmoiseen ryhtymistä olisi löydettävä tasapaino, jossa työelämä ja vapaa-aika on rakennettu viisaasti.

Streamlining

Eli toisinsanoen työn virtaviivaistaminen, tarkoittaa työnteon tehostamista ja ylimääräisten tehtävien karsimista. Ferris esittelee kirjassaan useita menetelmiä, joiden avulla työnkuvasta voidaan poistaa turhaa työtä, jotta voi keskittyä vain olennaiseen.

80/20-sääntö:

• 80% tuloksista syntyy usein vain 20%:lla tehdystä työstä. On keskityttävä avaintehtäviin ja jätettävä muut vähemmän vaikuttavat asiat vähemmälle huomiolle. Organisaatio X:n viestintää tehdessä olen huomannut sortuvani turhaan pööpöilyyn ja tekeväni työrykäisyjä, joissa saan pienessä ajassa huomattavasti enemmän aikaan. Jatkossa toimintaa pitää kehittää enemmän 80/20 -säännön mukaiseksi.

Tehtävien delegointi:

• Niinkuin aiemmin mainitsin, aion jatkossa keskittyä hyvään delegoimiseen, jotta projektit pysyvät paremmin kontrollissa ja aikaa merkityksellisille asioille jää.

Ajankäytön optimointi:

• Kirjassa suositellaan aikaikkunoiden käyttöä, jossa tietyille tehtäville annetaan rajallinen määrä aikaa, jottei hommat mene turhaksi vetelehtimiseksi. Aikaikkunoissa olisi keskityttävä vain tiettyyn asiaan, eikä poikettava tekemään muuta kesken kaiken. Aikaikkunoiden käyttö voisi hyödyttää nyt opparia tehdessä – itselle voisi saada mindsetin, jossa työt tehdään tehokkaasti tietyssä ajassa, jonka jälkeen niistä voi siirtyä seuraavaan eikä tarvitse jäädä murehtimaan ja vetkuttelemaan. Projekteissa jään helposti hiomaan ja miettimään asioita, on myös mietittävä jatkossa että onko järkevää käyttää monen päivän ajatuskapasiteettia yhteen Organisaatio X:n instagram-postauksen julkaisemiseen vai voinko saada tarpeeksi hyvää jälkeä puolen tunnin työllä?

Tietynlaisten tehtävien eliminointi:

• Eli arvoa tuottamattomien projektien tai projektien sisäisten toimintamallien, jotka eivät tuota arvoa.

Automatisointi:

• Teknologian ja ohjelmistojen hyödyntämistä toistuvissa tehtävissä.

Kun tehtäviä virtaviivaistetaan, saadaan työstä mahdollisimman tehokasta ja yksinkertaista – näin vähemmällä työllä voidaan saavuttaa parempia tuloksia. Usein tuntuu, että unohdan sen kuinka pienillä muutoksilla voidaan saavuttaa suuria tuloksia. Jo pienien työtehtävien virtaviivaistaminen vapauttaa aikaa muulle tekemiselle sekä jättää ajatustilaa tärkeämmille asioille. Sen sijaan, että pyrin radikaaleihin muutoksiin, voisin ottaa käyttöön pieniä parannuksia ja kokeilla niiden vaikutuksia – aloittaen vaikka aikaikkunoiden hyödyntämisestä.