Saako vastuullisuudesta kilpailuetua?

Kirjoittaja: Väinö Lehtimäki

14 toukokuun, 2024

Lähdeteos: Viherpesuopas

Lähdeteoksen kirjoittaja: Antti Isokangas, Jani Niipola, Riku Vassinen

Teoriapisteet: 2

Vastuullisuus. Tänä päivänä yritysten toimintaa hyvinkin puhutteleva asia. Koen, että aikaisemmin en ollut itse niinkään kiinnostunut vastuullisuudesta ja yleinen ajattelumalli oli se että siihen en itse globaalilla tasolla pysty mitenkään vaikuttamaan. Ehkä viimeisen parin vuoden aikana kokemukseni kyseisestä aiheesta on kuitenkin muuttunut. Olen huomannut, että olen itse alkanut tarkastelemaan enemmän omaa toimintaa ja alkanut kyseenalaistaa monia toimintoja, mitä maailmalla tehdään. Etenkin kaiken uuden tavaran tuottaminen tuntuu mielestäni niin turhalta. Itse esimerkiksi hankin ison osan tavaroista käytettynä, esimerkiksi kodinkoneet, huonekalut jne. Toki ymmärrän, että yritysten on pysyttävä pystyssä ja tehdä rahaa. Heidän on tietyllä tapaa pakko koko ajan tuottaa jotain uutta. Koen, että jollain tavalla raaka business ja vastuullisuus taistelevat keskenään huomiosta. Huono puoli tässä asiassa on se, että ihminen on hyvin itsekäs olento. Halusin syventyä näihin aiheisiin tarkemmin, joten otin lukuun Antti Isokankaan, Jani Niipolan ja Riku Vassisen kirjan Viherpesuopas.

Kirjassa puhutaan paljon siitä, kuinka nykyään yritysten on otettava vastuullisuus entistä tarkemmin huomioon. Mielestäni kuitenkin on paljon yrityksiä ja toimialoja, joissa vastuulliset liikkeet toiminnassa eivät vaikuta millään tavalla esimerkiksi myyntituottoihin. Esimerkiksi omalla toimialalla, jossa myymme aluesuojaustarvikkeita on hyvin vaikea tehdä sellaisia vastuullisia muutoksia, jotka oikeasti vaikuttavat asiakkaiden ostopäätöksiin tai sitoutumiseen. Tai ainakin näin koen itse. Tämä voi toki olla vain harhaa ja jonkinlainen vastuullisuuteen panostaminen saattaisi auttaakin liiketoiminnan kehittymistä. Tuntuu, että asiakaskunta itsellä on sellainen, että heille tärkeintä on tuotteiden toimintavarmuus, toimitusnopeus ja hinta. He viis veisaavat tuotteiden vastuullisesta tuottamisesta tai muutenkaan yrityksen toiminnasta, mikäli toiminta on perushyvällä tasolla vastuullisuuden osalta. En koe toimialallani vastuullisuuden olevan mitenkään iso kilpailuetu ainakaan tässä hetkessä, kun elämme vuoden 2024 kevättä. Voi myös toki johtua siitä, että toimialallani on vaikea olla kovinkaan vastuuton tai vastuullinen. Aidat ja portit pitää tehdä joka tapauksessa ja toimittaa asiakkaalle. Vastuullisuutta on toki monenlaista ja sitä voisi miettiä voisiko vastuullisuutta tuoda esimerkiksi sosiaalisesti esille. Sitä voisi olla, vaikka asiakaslähtöisyys, luotettavuus, rehellisyys ja niin edelleen.

Nykyään yritykset eivät vain ole olemassa, vaan niillä on oltava myös merkitys ympärillä tapahtuvaan. Jos ajattelemme tätäkin vastuullisuuden näkökulmasta, olisi jokaisen yrityksen hyvä löytää oma juttunsa, millä vaikuttaa maailman hyvinvointiin. On se sitten ekologista, sosiaalista tai eettistä vastuullisuutta. Aloin pohtimaan tätä asiaa oman yrityksen kohdalla ja tämäkin herätti ajatuksia. Koen, että tässä vaiheessa toiminnan ollessa vielä pientä, emme saa merkittävää hyötyä yrityksen merkityksen kirkastamisesta. Tämä on kuitenkin asia, jota on tärkeä miettiä tulevaisuuden kannalta. Mikäli joku päivä liikevaihtomme on vaikka useamman miljoonan tai jopa enemmän on korkea aika alkaa miettiä yrityksen syvempää merkitystä. Siinä vaiheessa pelkkä ”me myymme aitoja” ei riitä. Uskon, että jos ja kun sinne asti joskus päästään on kilpailukin kovempaa toimialalla mitä nyt. Kilpailu alkaa myös korostamaan yrityksen syvempää merkitystä. Tarjonta, hinta ja toimitusnopeus saattavat olla hyvin samalla tasolla saman kokoluokan kilpailevilla yrityksillä, joten silloin on mietittävä mikä on syvempi merkitys, jolla kilpailuetu luodaan. Sitä en vielä tässä osaa sanoa, mutta seuraavien vuosien aikana se pitää pystyä kirkastamaan.

Mielenkiintoinen aihe, jota kirjassa myös käsiteltiin oli vastuullisuuden ulospäin näkyminen. Vaikka yritys toimisi vastuullisesti se saattaa silti saada lokaa niskaan, jos vastuullisuus ei näy selkeästi ulospäin. Eli käytännössä jos yritys pystyy peittelemään välinpitämättömyytensä esimerkiksi ekologisuudesta, mutta pystyy tuomaan toimintansa vastuulliset puolet esiin, ovat useat ihmiset tyytyväisiä. Vaikka kirja onkin julkaistu 2022 tämä tieto tuntuu jo hivenen vanhalta. Koen itse nykypäivänä sen olevan todella tarkkaa, onko toiminta aidosti vastuullista ja milloin sitä voidaan sellaisena markkinoida. Ihmiset tarkastelevat yrityksen toimintaprosessin hyvin perinpohjaisesti läpi ja kaikkien toimintavaiheiden on oltava tarkkaan mietitty vastuullisuuden osalta. Mielestäni siis käytäntö merkkaa huomattavasti enemmän nykypäivänä, kuin se mitä tuot itse ulospäin. Ihmisillä ei ole mahdollisuutta arvostella, mikäli he eivät tiedä yrityksen toimintaa perin pohjin. Toki se on tietyllä tapaa hyvä asia tuoda omaa vastuullisuutta eteenpäin, koska se kiinnittää heti ihmisten huomion tarkemmin yritykseen ja he alkavat tarkastella todellisuutta. Kun ihmiset havaitsevat yrityksen puhuvan markkinoinnissaan totta on hyvä asema saavutettu. Markkinoinnin kanssa pitää kuitenkin olla hyvin tarkkana. Silloin, kun vastuullisuutta markkinoi ottaa tietynlaisen riskin. Mielestäni hyvä nyrkkisääntö tähän olisi se, että jos toiminnasta löytyy jotain puolia, joita ei ole vastuullisesti toteutettu ei kannata yritystä sellaisena markkinoidakaan. Vasta, kun jokainen toimintavaihe on otettu tarkasti vastuullisuuden kannalta huomioon voi alkaa sitä tuomaan myös markkinointiin. Se on hyvin tyypillistä nykyään, että yksi liiketoiminnan osa-alue tehdään vastuullisesti, mutta taas jokin toinen asia tehdään niin tuottavuus edellä kuin vain mahdollista. Tämän jälkeen koetaan, että hyvin tehty osa alue kannattaa tuoda vahvasti esille, koska ajatellaan sen herkästi olevan automaattinen kilpailuetu.

Kirja oli mielenkiintoinen ja herätti paljon ajatuksia. Etenkin, kun olen omassa kuluttajakäyttäytymisessä kiinnittänyt koko ajan enemmän huomiota omiin valintoihin. Vaikka koenkin, että tällä hetkellä en saa vastuullisuudesta suurta etua liiketoiminnallisesti, tilanne voi olla täysin eri tulevaisuudessa. Kirjan opit ovat siis tärkeää painaa mieleen ja alkaa jo nyt miettimään esimerkiksi oman liiketoiminnan syvempää merkitystä.

You May Also Like…

0 kommenttia

Lähetä kommentti