Kirja valikoitui kuunteluun useiden suositusten kautta. Monet tiimiläiset ovat lukeneet kirjan jo keväällä ja vakuuttaneet sen olevan ajan arvoinen. Kirjaan vielä enempää tutustuneena ensimmäisenä tietenkin mielenkiinnon herättää otsikko. Arvata voisi, että kirjassa jollain tavalla käydään läpi, miten olla paras juuri siinä omassa jutussa ja minkälaisia välivaiheita se mahdollisesti pitää sisällään. Oletettavasti kirjan kirjoittajalla on tähän oma näkökulma ja todennäköisesti oma tarina, josta jaetaan oppeja ja koppeja.

Heti alussa kirjassa selviää, että Erik Bertrand Larssen on kaveri, joka ei ole ainakaan itseään liian helpolla päästänyt. Larssenilta löytyy nimittäin taustaa kovemmistakin suorituksista sotatantereen puolella, kuten laskuvarjosotilas koulutuksesta ja upseerin tittelistä. Nykyisin Larssen on vähän vaihtanut taistelukenttää toiseen ja siirtynyt mentaalivalmennuksen pariin työskentelemään. Kirjassa Larssen käy läpi oppeja mentaalisista taidoista. Mentaaliset taidot ovat niin arvokkaita, että niiden harjoittelusta ja ajatusten voimasta olisi jokaisen varmasti hyvä lukea erillinen kirja, itseni mukaan lukien. Ajatuksilla ja minä puheella voimme treenata itsemme kehittyneemmiksi ja vahvemmiksi. Larssen mainitsee kirjassaan, että ihminen on historiassa kestänyt paljon kovempaa kuormitusta, jota nykypäivän ihminen kokee liian pienissä määrin ja hänen kantansa onkin, että ihminen on luotu kestämään rasitusta, joten sitä pitäisi myös olla osana elämää. Kirja ei ole ainoa paikka mistä olen tämän kuullut lähiaikoina, mutta pakko tuohon mietteeseen on vähän itsekin samaistua.

Kirjassa perehdytään paljon oletetusti siihen, miten olla paras. Kirjassa käytiin läpi, kuinka paljon menestyminen on itsestään kiinni ja vaatii tavoitteita, motivaatiota, päätöksenteko taitoa, sekä tietenkin uhrauksia. Tämä herätti itsessä jonkun verran ajatuksia. Monesti elämässäni on tullut vastaan tilanteita, joissa olen ollut valmiiksi hyvä, esimerkiksi työssä tai urheilussa. Tämän seurauksena ulkopuoliset ovat alkaneet kannustamaan, ohjaamaan ja auttamaan minua tavoitteessa, jotta voisin joskus olla paras. Näissä tapauksissa on monesti ilmennyt vain yksi yhdistävä tekijä, joka ei jälkeenpäin ole niin mukavaa ja tsemppaavaa, mitä se oli ollut ja millaista fiilistä se oli silloin itselle tuonut. Monista tapauksista on itselleni jälkikäteen mietittynä jäänyt tunne, että olen tuhlannut aikaa yrittäessäni olla paras jossain asiassa, missä en ikinä halunnut edes olla paras.

Aikaisemmissa harrastuksissa monesti muistan läheisten henkilöiden painostaneen tiettyyn lajiin ja kehottaneen vuosi vuodesta jatkamaan lajin harrastamista ja siinä kehittymistä, koska he halusivat, että olisin siinä paras. Se loi itsessäni hirveän paineen kaikessa suorittamisessa ja ei koskaan tästä syystä tuntunut miellyttävälle. Tuona aikana kumminkin huomasin, kuinka tärkeää tämä oli läheisille, joten muutamasta valituksista huolimatta halusin sitä heidän vuoksensa jatkaa. Tilanne, joka tästä syntyi ei ollut ideaali. Itsellä ei ollut koskaan tässä harrastuksessa tunne, että haluaisin olla paras ja tiesin, ettei se ollut oma lajini pidemmän päälle. En koskaan pystynyt nauttimaan harjoitteluista tai peleistä täysillä luotujen paineiden takia. Vastaavaa tilannetta on tapahtunut myös työelämässä. Esimiesroolissa ollut henkilö oli aina sitä mieltä, että minusta tulee kyseisessä työssä hänen paras työntekijänsä. Hän aina laati itselleni kovat tavoitteet ja loi paineita, että näihin on päästävä. Monesti hän kertoi, että ”näin on tehtävä, jotta voit tulla parhaaksi ja tätä se vaatii”. Kyseisessä työssä oli itselle kuitenkin erilaiset tavoitteet. Itselläni ei ollut taaskaan tarvetta olla paras tai toisiksi paras, vaan olla työssä hyvä ja suorittaa työt kunnialla.

Kiteytettynä halun olla paras on lähdettävä itsestään ja se on tehtävä itselleen, eikä kenenkään muun toiveesta. Tällöin päästään lähemmäksi omia tavoitteita ja sen avulla pystytään keskittymään oikeisiin asioihin, jotka vievät itseäsi eteenpäin. Kirjassa hyvin kiteytettiin, että jos haluat olla paras, sinun täytyy todella myös rakastaa sitä mitä teet.

Tavoitteiden kautta parhaaksi tuleminen toteutuu jatkuvalla kehityksellä. Kehitykseen on hyvä pystyä keksiä itselleen toimivia mittareita, joilla seurata kehitystä. Kirjassa itselle ainakin uutena työkaluna tuotu Moodi oli mielenkiintoinen metodi. Aina kun on saanut jonkun suuremman onnistumisen niin tekee siitä muistiinpanot, mikä onnistui ja mitkä asiat johtivat onnistumiseen. Tätä työkalu olinkin käyttänyt jo tietämättäni esimerkiksi tilakartoitus projektissani ja todennut toimivaksi.

Kirjan kulun lähes kaikissa vaiheissa tuotiin esille konkreettisia esimerkkejä huippu-urheilijoista ja siitä, miten he olivat menestyneet Larssenin kehittelemien tekniikoiden avulla. Itse tykkään aina tuoda asiat ja opit esille konkreettisilla esimerkeillä, joten tämä oli itselle erityisen mieluisa tapa kuulla tekniikkojen hyödyntämisestä käytännössä. Itselle jäi mieleen, kun urheilijat korostivat, että täytyy pystyä erottumaan jokaisella pienellä osa-alueella ollakseen paras ja tottahan se on.

Reflektointina mielestäni lopputulemalta pieni pettymys itselleni. En jotenkin osannut tuoda kaikkia ajatuksia paperille ja en saanut hirveästi keksittyä, miten hyödyntäisin oppeja tiimissä tai projekteissa.