Mielestäni Siilasmaan tapa kertoa asioita läpi kirjan oli hieman hassua luettavaa. Tuntui kuin Siilasmaa pyrkisi koko ajan ”pesemään käsiään” Nokian toimintatavoista, toitottamalla että ”kyllä minä koko ajan huomasin virheitä, mutta kukaan ei kuunnellut”. En halua kyseenalaistaa Siilasmaan silloisia ajatuksia, koska varmasti hän on fiksuna ja kokeneena ohjelmistoalan osaajana huomannut puutokset. Kirjasta välittyvä jälkiviisastelu kuulostaa omaan korvaani kuitenkin typerältä, jopa hieman koomiseltakin. Asioita voi aina jossitella ja kyllähän Risto ainakin omien sanojensa mukaan pyrki tuomaan omia näkemyksiään hallitukseen, Jorma Ollilan ne kuitenkin aina hiljentäen. Vaikka Siilasmaa olikin ajatellut asioista eri lailla kuin muut Nokiassa, on mielestäni turhaa yrittää tuoda erikseen ilmi, että hän oli henkilökohtaisesti tajunnut ongelmat. Koko kirjan puhesävy jopa jossain määrin luo mielikuvan, ettei Risto tarpeen vaatiessa uskalla nostaa kissaa kunnolla pöydälle. 

Oli tapa kertoa Nokian tarinaa mikä vain, ei se poista mielenkiintoani Nokian kulisseissa tapahtuneista asioista. Olin itse ollut uskollinen Nokian fani viimeisiin Lumia-puhelinmalleihin asti, kunnes koko homma lopulta lässähti. Minulle on yhä kirjan luettuanikin vaikeaa uskoa, että teknologia-alalla toimiva jättiyritys romahtaa niin järkyttävästi kuin Nokia. Teknologia-alalla tuntuu aina vallitsevan yksi tärkeä arvo ja visio, joka on tulevaisuuteen katsominen. Uutta teknologiaa tulee jatkuvalla syötöllä lisää ja siksi kehittyminen onkin väistämätöntä. Monella alalla toimivalla onkin ulospäin selkeästi viestitty halu kehittää ja luoda omia innovaatioita. On siis todella vaikeaa ajatella, että markkinaa ylivoimaisesti johtava toimija ei muka huomaisi omia puutteitaan noin tärkeässä asiassa? Ei varmasti ole liioiteltua sanoa, että Nokialla oli varmasti tuhansia työntekijöitä, jotka huomasivat Symbian-käyttöjärjestelmän olevan susi ja aivan toivoton. Symbianin kömpelyydenhän takia Nokia putosikin markkinoilta kuin kivi pohjaan.

Herää kysymys, että miksi ongelmista ei ollut viestitty ylöspäin ihmisille, jotka käyttöjärjestelmään liittyvistä asioista lopulta päättäisivät? Myös Siilasmaa kysyi täysin samaa asiaa kirjassaan. Oliko johto tosiaan niin pelottava ja jyrkkä, ettei huonojen uutisten tuominen olisi ollut vaihtoehto laisinkaan? Kyseessä on järkyttävän hälyttävä tilanne, jos yrityksessä ei uskalleta kertoa heikkouksia tai virheitä ääneen esimiehille. Se viestii selkeästä luottamuksen sekä arvostuksen puutteesta suuntaan ja toiseen. Pystyykö silloin mitään aidosti hienoa luomaankaan? Jos tätä peilaa Nokiaan, ei pysty. Johtajilla ja työntekijöillä täytyisi olla aina aito luottamus ja usko siihen, että tähtäintä ohjaa samat visiot. Siilasmaan tavasta puhua Nokian silloisesta hallituksen puheenjohtajasta, eli Jorma Ollilasta ei juurikaan kovin imartelevalta kuulostanut. Jos Ollila tosiaan johti Nokiaa niin jäyhästi, on erikoista että Nokia oli alun perinkään päässyt silloiseen johtavaan markkina-asemaansa. Toisaalta on myös ymmärrettävä, että Nokia pärjäsi silloin täysin laitteen tekniikan varaan rakennettujen ominaisuuksien avulla. Älypuhelimien uusi sukupolvi kuitenkin erottui käyttöjärjestelmien avulla. Ehkä Ollilan tapa johtaa yritystä, oli siinä ajanjaksossa ollut toimiva?

Lähes alasta riippumatta, tämän päivän yrityksiltä vaaditaan jatkuvaa halua kehittyä ja katseet onkin ohjattava tulevaan, vanhojen asioiden murehtimisen sijaan. Tottakai omien ja muiden tekemien virheistä kannattaa oppia, eikä kaikkeen pidä lähteä päättömästi mukaan, vain pysyäkseen muuttuvassa maailmassa mukana. MyöskinMyös nykyiseen asemaan asennoituminen, vaikka se olisikin hyvä, ei kannata liikaa antaa luottoa. Maailma kehittyy satasen sprintin tahdilla, eikä nopeat viestintäkanavat ainakaan helpota asiaa, pikemminkin kiihdyttävät sitä vain entisestään. Usein se tuntuukin olevan todella selkeää monelle yritykselle, että uusia eteenpäin vieviä asioita on tultava tasaisesti. Kovinkaan moni yritys ei kuitenkaan ole oikeasti aallon harjalla trendeissä. En sano, että yrityksien olisi oikeasti oltava aina jokaisessa trendissä mukana, sillä aina ne eivät ole fiksuja ratkaisuja, mutta on ymmärrettävä kuluttajien haluavan ajankohtaisuutta. On toki olemassa yrityksiä, jotka tähtäävät asiakaskuntaan, jotka eivät välttämättä halua olla aallonharjalla. Valtaosaa kuluttajista kuitenkin kiinnostaa uudet helpottavat asiat ja FOMO-käsite onkin läsnä monesti.

Avoimuus, luottamus ja sitoutuminen ovat tärkeintä, mitä Bluumilta odotan. Onnekseni koenkin tiimissäni näiden asioiden tapahtuvan, ainakin suurimmalta osin. Vielä edellisenä keväänä koin tiimiläisten sitoutumisen suurena kehityskohteena, mutta kulunut syksy on ehdottomasti osoittanut luuloni toisin. Bluumissa uskalletaan nykyään sanoa asioita suoraan toisillemme ja siksi onkin ilo huomata, että rehtiys kukoistaa päivä päivältä enemmän. Palautteen antaminen ei ole enää niin varovaista, vaan rehellistä ja suoraa. Tämä selkeästi lähentää meitä tiiminä, joka on myös ilo huomata. Suora palaute ei kuitenkaan tarkoita törkeyttä tai ilkeää. Kirjasta oppineena, koenkin että tiimissä ei pitäisi pelätä huonojen uutisten kertomista. Varsinkin kun luottamus muiden tukeen pitäisi olla läsnä joka tilanteessa. Olen itse hyvin herkästi muita tuomitseva sekä pyrin luontaisesti ratkaisukeskeisyyteen useimmissa tilanteissa, mutta tässä asiassa pyrinkin yhä edelleen keskittymään, kuuntelemalla muita enemmän. Bluumilla suunta on oikea ja jokaisen halu kehittää tiimistä entistä tiiviimpi on vahva.