Päädyin lukemaan luovan johtajan Timo Kiurun teoksen Päiväkirja luovuudesta ja luopumisesta, koska se vaikutti erilaiselta ja joltain sellaiselta, jota en vielä Akatemia aikana ole lukenut, tämä aavistus piti paikkaansa. Innostuin erityisesti siitä, miten elää luovemmin ja johtaa paremmin. Timo Kiuru on työskennellyt kansainvälisissä yrityksissä kuten Microsoftilla, Googlella ja Samsungilla, häneltä löytyykin työkokemusta kymmenistä eri maista. Tässä kirjassa hän tuo esiin kansainvälisestä urastaan syntyneitä ajatuksia ja oivalluksia. Kiurun mukaan luovuus on elämän suola. Se on erityisesti kykyä ja halua tehdä elämästä parempaa. Tämän kirjan lisäksi, sain luovuuteen liittyen uutta näkökulmaa jo viime keväänä, kun tapasin Tiimiakatemian alumnia Mari Leskistä. Hän painotti sitä, että luovuus on nimenomaan prosessi eikä tuotos. Näenkin molempien ajatuksissa paljon samaa esimerkiksi sen, että luovuutta voi tarkastella useammassa eri kontekstissa, joten kyseessä ei ole mitenkään kovin mustavalkoinen asia, mitä ehkä useasti ajatellaan. Uskon, että nykyinen koulujärjestelmä vaikuttaa tähän ajatukseen oleellisesti. Luovuutta kehotetaan käyttämään taideaineissa, joten siksi varmasti moni mieltää luovuuden kuuluvan ainoastaan taiteeseen, esimerkiksi musiikkiin tai käsitöihin.

Kiuru painottaa kirjassaan, että hänen pelkonsa on se, että ihmiset mieltävät luovan johtajan työn olevan haaveilua ilman käytännön vastuuta ja, että kyse olisi vain visuaalisesta työstä. Hänen mukaansa luovan johtajan työhön kuuluu suunnittelutiimin vetäminen ja näin ollen tulosvastuussa oleminen luovan työn laadusta. Koen, että luovan johtajan määritelmään vaikuttaa oleellisesti se, miten itse luovuuteen suhtautuu tai miten yrityksenä luovuuteen suhtaudutaan. Jos luovuuden ajatellaan olevan pelkkä visuaalinen työ eikä aitoa intohimoa työhön löydy, on todennäköistä, ettei yrityksessä koeta olevan tarvetta luovalle johtajalle. Tosin yritykset ovat alkaneet nykyään entistä enemmän heräämään luovuuden ja innovaation merkitykseen liiketoiminnassaan, koska se tarjoaa esimerkiksi kilpailuetua. Tähän liittyen Kiuru painottaa, että yrityksissä on kuitenkin usein liian iso kuilu ideoiden ja tuotteiden välillä. Ideoita saattaa olla paljonkin, mutta niiden toteuttaminen jää vaisuksi. Tästä mieleeni tuli se, kuinka tiimissämme on ollut syksyn aikana puhetta siitä, miten useat ideamme on jäänyt vailla toteutusta. Koen, että tähän liittyy vahvasti se, kuinka tärkeäksi tai merkitykselliseksi asian kokee. Jos itseltä ei löydy intohiomoa jonkun asian toteuttamiseen niin harvemmin mihinkään sellaiseen haluaa lähteä vapaaehtoisesti mukaan. Samaan aikaan ajattelen kuitenkin niin, että myös ei niin kivoista asioista voi kuitenkin loppujen lopuksi koitua hyviäkin asioita, joten aina automaattisesti ideoita ei kannata torpata oman mielipiteen mukaan. Asioita kannattaakin tarkastella kokonaisvaltaisesti ja miettiä sitä, voisiko esimerkiksi jonkun projektin toteutuksesta koitua tiimille hyviä asioita. Myös muiden tiimiläisten antama tuki, voi vaikuttaa siihen lähteekö tekemään jotain vai ei. Kirjassa esitellään myös ruotsalaisen luovan johtajan Johan Belin ajatuksia siitä, kuinka pakotetut ideointisessiot ovatkin itseasiassa haitallisia luovuudelle, sillä ne turhauttavat luovia ihmisiä ja tekevät samaan aikaan luovuudesta triviaalia peliä. Pakotetut ideointisessiot esimerkiksi projekteista saakin varmasti aikaa sen, että ideoidaan, kun on pakko ja näin ollen projekti-ideoista ei välttämättä tule kovin mielekkäitä. Huomaan itsessäni sen, että kun olisi niin sanotusti pakko keksiä jotain niin silloin ideoinnista harvemmin tulee yhtään mitään.

Miten luovaa prosessia kannattaisi lähestyä? Kiuru uskoo, että kahdella asialla on todella merkitystä. Ensimmäiseksi on tärkeää, että kaikki on kärryillä kokonaisuudesta eli tiedetään mitä ollaan tekemässä, miksi tekemisillämme olisi merkitystä ja mitä haluamme saada aikaan. 16 henkisessä tiimissämme on kuitenkin luonnollista, että kaikki eivät ole samaa mieltä kaikesta, mutta yhteisiin projekteihin tai vaikka uusia tiimin toimintatapoja miettiessä nämä kysymykset voisivat hyvin auttaa. Toinen huomioitava asia on kotiläksyjen antaminen, koska ideat syntyvät yksittäisen henkilön keksimänä. Kiuru painottaa, että seuraavaan palaveriin kaikkien on tuotava jotain kättä pidempää. Hän on sitä mieltä, että jos kaikki luova työ tehdään ryhmissä niin silloin taso on vähiten mielikuvituksellisen mukaista, etenkin jos tämä kyseinen henkilö on päättävässä asemassa. Olen tästä hieman eri mieltä. Oman kokemuksen mukaan luovimmat jyräävät luovissa tehtävissä. Jos tarkoitus on ideoida jotain luovaa niin en muista itse olleeni sellaisessa tilanteessa, jossa päädytään ehdoin tahdoin vähiten luovaan ratkaisuun. Toki luonteenpiirteilläkin on merkitystä, sillä kaikki luovat eivät ole ulospäinkääntyneitä eikä näin ollen vetäytyvämpien luovien ajatukset tule välttämättä niin hyvin ryhmässä esille. Kotiläksyjen antaminen voi olla myös siinä mielessä hyvä, koska jokainen syventyy ja keskittyy asioihin hieman eri tavalla. Yksilöllisessä työskentelyssä on mahdollista uppoutua aiheeseen syvällisemmin esimerkiksi ilman ulkoisia häiriötekijöitä. Koen siis, että kaikkea ei tarvitse tehdä ehdoin tahdon tiimin voimin, vaan välillä on hyvä antaa yksilöille tilaa. Jos kaikki tuovat seuraavaan palaveriin tai treeneihin ideansa ja oivalluksensa, niistä voidaan tiimillä keskustella ja jopa saada itselle uusia näkökulmia, mitä ei ole saattanut osata ajatella aikaisemmin.

Mitä sitten hyvä johtaminen on? Kiurun mukaan tärkeintä on, että johtajalla on kyky unelmoida. Johtajalla tulee olla visio, mitä haluamme saavuttaa yhdessä. Tähän varmasti auttaa se, että esimerkiksi kehittää yhdessä tiimillä konkreettiset askeleet vision saavuttamiseksi. Koen, että johtajan lisäksi myös johdettavilla on hyvä olla tiedossa se, mitä kohti mennään. Intohimon ja motivaation näyttäminen ulospäin voi lisätä muissakin intohimoa, siksi mielestäni johtamiseen ei kannattaa suhtautua liian vakavalla otteella, koska se voi näyttäytyä ulospäin esimerkiksi johtajan kireytenä, jolloin vaarana on intohimon tukahtuminen. En väitä, että johtamista pitäisi ajatella erityisen helppona tehtävänä, koska sitä se ei ole. Tarkoitan, että positiivisessa ympäristössä unelmien tavoittelu on mielekkäämpää. Johtajalle kuuluu myös epämääräisyyden poistaminen. Selkeyden luominen on Kiurun mukaan sellainen asia, johon tulisi johtajana pyrkiä. Mitä tulee epämääräisyyteen niin uskon, että viestinnällä on suuri merkitys. Itse olen oppinut sen, että viestinnän suhteen enempi on aina parempi. Tärkeää on viestiä myös omista aikeistaan, koska siten tiimi pysyy koko ajan kärryillä asioiden edistymisestä.

Mainitsin alussa, että luovuus on kykyä ja halua tehdä elämästä parempaa. Uskon, että luovuus tarjoaa sen, että kaikki ovet ovat auki. Luovuus mahdollistaa asioiden näkemisen uudella tavalla ja tämä voi parhaimmillaan luoda uusia innovaatioita ja ratkaisuja.