Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä

Kirjoittaja: Asser Jäntti

14 joulukuun, 2021

Lähdeteos: Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä

Lähdeteoksen kirjoittaja: Juha-Pekka Raestee, Hannu Sokala

Teoriapisteet: 3

Kuuntelin kirjan nimeltä maailman 50 vaarallisinta yhtiötä. Listasta löytyi monta mielenkiintoista ja jopa yllättävää yhtiötä, mutta tässä esseessä käsittelen vain eniten minua huolestuttavia yhtiöitä.

Sijalla 42. The Coca-Cola Company. USA, virvoitusjuomat

Coca-cola on maailman suurin juomavalmistaja. Ja minusta Coca-Cola on yksi maailman parhaista juomista. Coca-Cola on kuitenkin edelläkävijä maissista tehtävän tärkkelyssiirapin käytössä, joka lisää huomattavasti kakkostyypin diabeteksen riskiä. Yhtiö myös käyttää 3 miljardia kiloa muovia paukkauksiin vuodessa. Se vastaa 200 000 pulloa minuutissa. Coca-Cola on maailman eniten muoviroskaa synnyttävä brändi.

Sijalla 41. Bytedance, Kiina, Tiktok

Omistaa nopeasti levinneen TikTok-mobiilisovelluksen. Lännessä pelätään, että yhtiö jakaa saamiaan käyttäjätietoja Kiinan viranomaisille – Yhdysvalloissa puolustusministeriö määräsi sotilashenkilöstön poistamaan TikTokin puhelimistaan. Käyttää läpinäkymättömiä algoritmeja. Sovelluksella 800 miljoonaa kuukausikäyttäjää.

Kirja on julkaistu 22.1.2021. Luulen, että nyt melkein 12 kuukautta myöhemmin tiktok olisi jo noussut listassa korkeammalle. Itsehän en uskalla katsoa tätä sovellusta edes kaverin puhelimen näytöltä. Saa olla joko tosi hullu tai erittäin tietämätön somen vaaroista jos lataa tiktokin. Tai kolmantena vaihtoehtona voi myös olla välittämättä vittuakaan yksityisyydestään ja käyttää sovellusta siitä huolimatta vaikka ymmärtäisi vaarat. Mahtava argumentti minkä usein kuulen on, että ”no jos jotain kiinalaista päällikköä kiinnostaa millaisia videoita katselen niin siinäpähän selvittää”. Naiivia luulla että jotain ihmistä oikeasti kiinnostaisi. Eniten pitäisi olla huolissaan siitä ketkä omistavat algoritmit joille tiktokin data luovutetaan ja mihin tarkoitukseen nämä algoritmit ovat luoto. Tuskin ainakaan käyttäjän terveyden saatika mielenterveyden parantamiseksi.

Sijalla 35. Ikea, Ruotsi, huonekalut

Ruotsalainen Ikea on jäänyt kerta toisensa jälkeen kiinni epäeettisestä toiminnasta. Yhtiötä on syytetty muun muassa lapsityövoiman käytöstä, huonekalujen teettämisestä orjapalkalla vankiloissa Kuubassa ja Itä-Saksassa, Venäjän Karjalan ikimetsien hakkuista, alihankkijoiden kiristämisestä ja niin edelleen. Monet syytöksistä ovat olleet perusteltuja. Silti mikään ei tartu maailman suurimpaan huonekaluyhtiöön. Edes pala palalta julki tulleet paljastukset yhtiön perustajan Ingvar Kampradin natsimenneisyydestä eivät ole jarruttaneet skandinaavista puhtautta ja selkeyttä kauppaavan yhtiön menestystä.

On ihmeellistä vierailla Ikeassa. Liikkeen järjestys näyttää aina erittäin sekavalta, mutta myynnin ja markkinoinnin rautaisina asiantuntijoina he eivät ole varmastikaan asettaneet yhtäkään tuotetta esille miettimättä sen sijaintia tarkasti.

Sijalla 11. Apple, USA, Tietotekniikka

Itse olen aina vältellyt Applea. 4 luokalla omistin Iphone 4 puhelimen ja kerran sain lahjaksi Macbookin, mutta siskoni kaatoi sen päälle appelsiinimehut samana päivänä joten sen käyttö jäi lyhyeksi. Siinä kokemukseni Applen laitteiden käytöstä. Ei ehkä ole korrektia sanoa näin enää nykypäivänä, mutta Iphone on naisten ja lasten puhelin. Tällä tarkoitan sitä, että Iphone on helppo ja yksinkertainen käyttää ja on oiva valinta silloin kun ei itse ymmärrä paljoa teknologiasta eikä halua itse optimoida puhelinta. Apple luomaa omaa imperiumiaan ja tekee tuotteistaan irrottautumisen lähes mahdottomaksi. Yhtiön arvo on enemmän kuin maailamassa on rahaa.

Sijalla 5. Facebook, USA, Sosiaalinen media

Voi Mark, mitö oletkaan mennyt luomaan. Yliopistoaikoina kaverilta varastettu idea onkin noussut yhdeksi maailman suurimmista yhtiöistä. Mutta miksi myös yhdeksi vaarallisimmista? Vastaus on yksinkertainen. Datan takia. Data on nykypäivänä erittäin arvokasta. Facebookille data on työkalu. Kaikki somen kautta kerätty data hyödynnetään samoissa sovelluksissa kohdennettuun mainontaan ja mielen manipulointiin.

Sijalla 1. Google, USA, tietohaut

Google ei ole vielä edes keski-ikäinen yritys, mutta silti siitä on kasvanut maailman vallanneen digitalouden tärkein ja vaarallisin yhtiö. Yhdysvaltalaisen Googlen merkitys ja syvin olemus tiivistyy yhteen lukuun. Se on 92,17. 92,17 on Googlen maailmanlaajuinen prosenttiosuus kaikista hauista, jotka internetissä tehtiin heinäkuussa 2020. Luku sisältää niin tietokoneilla kuin mobiililaitteillakin tehdyt haut. Markkinakakkosena on Microsoftin Bing, jonka osuus oli 2,78 prosenttia. Googlen suhteellista asemaa tilastossa vahvistaa se, että Kiinassa suuri osa kaikista hauista tehdään suoraan erilaisissa sisältösovelluksissa, ilman hakukoneita. Googlen markkinaosuus on niin mieletön, että sitä mielettömämpää on vain se, miten yksi yritys on päästetty näin tärkeään asemaan internetin portinvartijana. Lähes huvittavuuden puolelle menee, kun verkkoliikennettä tarkkailevan StatCounterin tilastoja katsoo mobiililaitteilla tehdyistä hauista. Niissä Googlen osuus on vielä isompi: 95,37 prosenttia.

Itse poistin kaikki sosiaaliset mediat jotta säilyisin mainonnalta ja manipuloinnilta, mutta jätin silti puhelimeeni vielä järjestelmän joka tietää minusta enemmän kuin muut tässä maailmassa yhteensä. Google kuitenkin on erittäin kätevä apu päivittäin ja suuri elämän helpottaja, joten ei auta muuta kuin toivoa että googlen eettiset arvot ja moorali pysyvät järkevällä tasolla, ettei tietojani väärinkäytetä liiaksi.

You May Also Like…

25 strategiatyökalua

Omasta liiketoiminnallisesta tekemisestä on puuttunut jo pitkään sellainen pitkäjänteisyys ja systemaattisuus, enkä...

Lean startup by Inksu ja Pappa

Tämän esseen on kirjoittanut yhteistuumin Inka Rissanen sekä Lassi Louhelainen. Ja se on muuten nimittäin sellanen...

0 kommenttia

Lähetä kommentti