Lukiessani teosta ”Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä” heräsi ajatus suuryritysten valtavasta vaikutusvallasta, joka ei ole aiemmin käynyt mielessäni. Kirja käsitteli yrityksiä monilta eri aloilta, ja osa listalla mainituista nimistä oli todellisia yllätyksiä.Teoksessa esitellyt yritykset ja monet muut valtaa omaavat suuryhtiöt ovat vaikuttavia tekijöitä maailman kehityksessä.
Osa kirjan mainitsemista yrityksistä oli minulle entuudestaan tuttuja, kun taas osa oli täysin uusia nimiä, vaikka niiden kanssa saattaa olla tekemisissä päivittäin eri yhteyksissä. On hätkähdyttävää huomata, että nämä yritykset ovat vastuussa monista maailman ongelmista ja miten suuret yhtiöt voivat käyttää valtaa hyväkseen, ollessaan valmiita jopa aiheuttamaan ympäristövahinkoja taloudellisen voiton vuoksi. Lisäksi niiden harjoittama työvoiman hyväksikäyttö, kuten lapsityövoiman käyttö ja työturvallisuuden laiminlyönti, loukkaa ihmisoikeuksia.
Listalla maailman vaarallisimpana yrityksenä on varmasti jokaisen tietämä Google. Google on yritys, johon me kaikki törmäämme päivittäin, sillä se on valtava tekijä internetin maailmassa. Googlen valta on sekä vaikuttava että huolestuttavaa. On vaikuttavaa, miten Google hallitsee hakukoneiden kenttää ja miten se ohjaa sitä, mitä me näemme verkossa. Tämä herättää kysymyksiä siitä, miten objektiivisesti tieto meille esitetään. Henkilökohtaisesti olen huolestunut siitä, miten Google kerää valtavia määriä tietoa meistä käyttäjinä. Vaikka tiedän, että tämä tieto voi olla hyödyllistä mainostajille, se myös altistaa meidät mahdollisille tietomurroille ja väärinkäytöksille. Vaikka Google tarjoaa meille monia käteviä palveluita, kuten nopean tiedonhaun, sen valta ja tietojen kerääminen voivat vaikuttaa siihen, mitä tiedämme ja miten näemme maailman. Tämä korostaa tarvetta arvioida kriittisesti Googlea ja harkita keinoja sen valvonnan ja yksityisyydensuojan parantamiseksi.
Walt Disney Company yllätti minut noustessaan esiin maailman vaarallisimpien yritysten joukossa. Kuinka viihdeteollisuuden jättiläinen voi olla vaarallisempi, kuin esimerkiksi asevalmistaja, joka myös löytyy samalta listalta? Kun asiaan syventyi kuunnellessa kirjaa, alkoi selvitä, miksi Disney voi pitää vaarallisena. Disneyllä on valtava vaikutus maailmanlaajuiseen viihdeteollisuuteen. Tämä valta voi olla huolestuttavaa, erityisesti kun kyseessä on yhden yrityksen monopoliasema viihteen alalla. Yksi keskeinen huolenaihe on Disney-elokuvien sisältö ja niiden vaikutus lapsiin. Elokuvat voivat vaikuttaa syvästi lasten käsityksiin maailmasta ja ihmisistä, ja siksi on tärkeää arvioida, miten Disney käsittelee erilaisia ihmisryhmiä ja identiteettejä. Stereotyyppiset hahmot ja niiden liittäminen pahuuteen voivat vahingoittaa vähemmistöjen kuvaa ja edistää ennakkoluuloja. Näiden esimerkkien valossa on selvää, että Disney-elokuvien sisältämät elementit voivat olla ongelmallisia modernista näkökulmasta. Yrityksen suuri vaikutusvalta tarkoittaa myös suurta vastuuta eettisistä päätöksistä sekä sisällön että liiketoimintakäytäntöjen suhteen. On tärkeää, että Disney ottaa tämän vastuun vakavasti ja pyrkii tekemään positiivista ja kestävää vaikutusta yhteiskuntaan.
Yllätyin huomatessani, että maailman vaarallisimpiin yrityksiin eivät välttämättä kuulu ainoastaan ne, jotka suoraan harjoittavat riskialttiita toimintoja, kuten öljynporausta tai aseiden valmistusta. Myös ne, jotka toimivat ensisilmäyksellä vaarattomilta tuntuvilla aloilla, kuten viihde- ja teknologiasektorilla, voivat muodostaa merkittäviä riskejä. On keskeistä, että yrityksiä arvioidaan niiden todellisen toiminnan ja vaikutusten perusteella, ja että kuluttajat sekä sijoittajat ovat tietoisia näistä potentiaalisista riskeistä ja haasteista. Yrityksillä on valtava vaikutus maailman tapahtumiin, ja tulevaisuudessa teknologiayritysten valta tulee todennäköisesti vain kasvamaan entisestään, sillä riippuvuutemme teknologiasta syvenee jatkuvasti. Lukiessani teosta ”Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä” tuli selväksi, että suuryritykset eivät ole vain liiketoimintaa, vaan ne ovat keskeisiä toimijoita maailmanlaajuisessa kuviossa. Kirja avasi silmäni yritysten monipuolisille vaikutuksille ja osoitti, että vaarallisuus voi piillä myös niiden toiminnan epäsuorissa seurauksissa. On selvää, että yksittäiset yritykset voivat muokata yhteiskuntaa ja maailmanlaajuisia kysymyksiä merkittävästi. Tämä herättää tarpeen tarkastella yrityksiä ja niiden toimintaa entistä kriittisemmin.

0 kommenttia