Me ihmisinä olemme ohjelmoituja kuvittelmaan saavutuksen jonka saavuttaminen on suurimmalle osalle ihmisitä vain kaukainen unelma. Monesti meiltä kysytään minkälaista onnea haluamme. Kirjan mukaan parempi kysymys olisi minkälaista kärsimystä olemme valmiita sietämään. Kaikki mitä tulemme saavuttamaan anstaitaan sietämällä tavoitteeseen vaadittava epämukavuus. Jos ei ole valmis sietämään omaan tavoitteeseen vaadittavaa epämukavuutta on parempi pohtia onko se tavoite oikeasti sellainen mitä itse haluat. On tärkeää ymmärtää oman elämän arvot ja päättää mikä on tärkeää ja mikä ei.  Henkilökohtaisesti olen huomannut että en esimerkiksi kadehdi ollenkaan huippu-urheilijoita. Tiedostan että mahdollisesti omilla ominaisuuksillani olisin voinut olla ihan hyväkin urheilija, mutta kokemuksesta voin jo sanoa etten ole valmis kokemaan sitä epämukavuutta mitä kovan luokan urheilijat esimerkiksi kokevat. Urheilijan elämä ei ollut minulle niin tärkeä että olisin jaksanut kokea kaiken tämän epämukavuuden.  

Jokainen meistä tulee kohtaamaan myös epämukavuutta päivittäisellä tasolla. Epämukavuus on myös suhteellinen käsite. Kirjassa on kohta joka puhutteli minua  “Maailmassa monta on vittumaista asiaa. Joka hetki ei tunnu mukavalta mutta mitä väliä sillä on”. Epämukavuuden sietämisen tärkeyden opin aikoinani armeijassa siellä kohtaa epämukavuutta joka päivä. Tai ainakin omalla kohdalla joka aamuinen varttia vaille kuudelta herääminen oli suurta epämukavuutta, mutta se oli vain siedettävä. Armeijan ensimäisinä päivinä sain hyvän opin varuskunnan papilta, jos jokin vituttaa kerran voi sanoa vittu, mutta jos toistelet sitä kuinka paljon sinua vituttaa kaikkia muitakin alkaa sen jälkeen vituttamaan. Suomalainen jääkiekkovalmentaja Petri Matikainen sanoi muistaaksen seuraavalla tavalla jääkiekko ottelun jälkeen haastattelussa“ me syödään se paska ja mennään eteenpäin”. Tämän tapaisella ajattelumallilla pystyy ihminen saavuttamaan mielestäni onnelisuutta omassa elämässään. Ultimaattinen tapa olla piittaamatta paskaakaan on syödä se paska. 

Onnellisuuden paradoksi on siinä että sen tavoittelussa mietitään aina sellaisia asioita mitä elämässä ei ole. Eli keskitytään puutteisiin. Saman aikasesti nykyinen sosiaalisenmedia pakuttaa vaan muiden ihmisten parhaita hetkiä esille aiheuttaen vähemyyden tunnetta. Mitä enemmän halut rikkaaksi sitä köyhemmän ihmisen näät peilistä katsoessasi. Eli mitä enemmän haluat olla jotain sitä vähemmän sitä olet omissa silmissäsi. Kirjan sanoin “Eihän kukaa noikeasti onnellinen koe tarvetta seisoa peilin edessä hokemassa olevansa onnellinen”. 

Elämä on täynnä ongelmia niiden muoto vain muuttuu erilaseksi pitkin matkaa, mutta fakta on se että niistä ei pääse eroon. Ongelmien ratkaiseminen on jokaisella ihmisellä pakollista ja jokainen meistä tekee sen eritavalla. Mietinkin onko esimerkisi akatemian johtamismallin tärkeimmäksi sanottu kohta ratkaisukeskeisyys itseasiassa puhdasta hölynpölyä. Kaikkien ihmisten on pakko jollain tavalla olla ratkaisukeskeisiä. Ratkaisukeskeisyys vain näkyy meissä eritavoilla. Onhan avun pyytäminen toiseltakin ihmiseltä ongelmanratkaisua haluamme silti yhteiskuntana kokea että ihminen joka pyytää apua ei ole ratkaisukeskeinen vaikka lopputulema on todennäköisesti sama.  

Ihmisen pitäisi pystyä olemaan piittamatta paskaakaan niistä asioista joita ei koe itse tärkeiksi. Henkilökohtaisesti en piittaa paksaakaan esimerkiksi reflektioideni kirjoitusasusta tai siitä montako kirjoitusvirhettä niistä löytyy. En koe niitä tärkeiski tekstissä jonka pohjimmainen perusta on siinä mitä olen oppinut luettuani jonkun kirjan ja mahdollisesti hyödyntänyt kirjan teoriaa käytännössä. Mielestäni kenenkään ei pitäisi kokea tärkeäksi sitä miten minä itse ilmaisen itselleni oppimiani asioita. Ihmiselle ei  ole tärkeää välittää hemmetisti mahdollisimman monesta asiasta. Tärkeää on välittää hemmetisti harvoista asioista, niistä asioista jotka ovat oikeasti tärkeitä. Motivaation näkökulmasta pitänee huomauttaa että on hankalaa toteuttaa asioita joita ei koe itse tärkeiksi. 

Käytännössä jokaisen meistä elämä olisi huomattavasti onnelisempaa jos emme yksinkertaisesti piittaisi paskaakaan niistä asioista jotka joko eivät ole meille tärkeitä tai joihin emme voi vaikuttaa.