Johtoryhmän käsikirja

Kirjoittaja: Matias Luomala

10 joulukuun, 2023

Lähdeteos: ohtoryhmän käsikirja: Organisaation tärkeimmän joukkueen toiminta, johtaminen ja kehittäminen

Lähdeteoksen kirjoittaja: Mikko Luoma

Teoriapisteet: 1

Syksyn viidennes kirja oli Mikko Luoman, Johtoryhmän käsikirja. Kirjan lukemiselle ajankohtana olisi toiminut ehkä Kevät 2023 hieman paremmin, kun johtoryhmä Roccerille laitettiin pystyyn, oma roolini asiakkuusvastaavana oli enemmänkin ideoiden jakaminen, asioiden yksinkertaistaminen johtoryhmän palavereissa. Ajan kohtaista asiaakin löytyi reilusti, kun kirja käsitteli johtotyhmän uudistumista ja johtoryhmän perinnön jättämistä seuraavalle johtoryhmälle, jonka vaihto on ajan kohtainen tulevien viikkojen aikana.  

Pidin kuitenkin kirjasta sillä johtaminen aiheena kiinnostaa minua, varsinkin tavat johtaa koska niitä tuntuu olevan niin paljon kuin on johtajiakin. Sen lisäksi jokaista johdettavaa pitää kuitenkin johtaa hieman eri tavalla. 

Johtoryhmät Tiimeissä Tiimiakatemialla 

Olemme monen tiimiläisen kanssa miettinyt Tiimiakatemian tiimien johto ryhmän kokoa ja mitä rooleja oikeasti esimerkiksi Roccer tarvitsee. Kirjassa esitettiin taulukko jossa 10–20 henkilön organisaatio tarvitsee johtoryhmään maksimissaan kolme henkilöä, jotta se pysyy mielekkäänä. Kolme olisi myös hyvä olla sillä pienempää määrää on vaikea sanoa ryhmäksi. Keitä nämä kolme henkilöä sitten olisi? Omasta mielestäni tiimi parjaisi esimerkiksi Tiimiliiderillä ja talouspäälliköllä. Tiimiliiderin vastuulla olisi tiedon jakaminen niin sanotusti alaspäin sekä yhteisten asioiden esille tuominen, Talouspäällikölle jäisi vastuulle tiimin talous asiat kuten huolen pitäminen siitä, että rahaa on tilillä. Mikäli kolmas henkilö pitäisi valita johtoryhmään niin sen roolin saisi henkilö, joka hoitaisi yhteiset tekemiset sekä hyvinvoivan tiimin.  Tarvitseeko johtoryhmä sitten esimerkiksi markkinointipäällikköä vai riittääkö että johtoryhmä antaa markkinointi tiimille tehtäviä? Omasta mielestäni ei tarvitse.  

Kirjassa haastettiin myös miettimään johtoryhmään kuuluvan saamaa kompensaatiota. Kompensaation hyötynä olisi esimerkiksi konkreettinen pohdinta johtoryhmän ja tiimin välillä johtoryhmän jäsenen velvoitteista ja eduista. Esimerkiksi talon päälliköiden etu TA-Spirit maksuista toimii hyvänä markkinointina talon päälliköiden paikan hakemiseen, mutta entä tiimin sisällä? Toimisiko gäpistä otettava pieni alennus tuomaan edellä maininnut hyödyn ja lisäisikö se hakijoita johtoryhmän eri rooleihin vai riittääkö vielä ainoastaan mahdollisuus oppia ja saada vastuuta? Uskon että tämä voisi olla kokeilun arvoinen ainakin roccerissa. Nykyinen johtoryhmäkin on jo miettinyt mihin rooliin löytyy hakijoita ja kuinka monta. 

Millainen on hyvä johtoryhmä? 

Kirjassa oli tutkittu ja koostettu lista asioista, joita hyvän johtoryhmän tulisi olla, vastaukset oli poimittu johtoryhmä valmennusta tarjoavilta myyjiltä. Kritiikkinä oli, että yksikään ei toimintaa ollut vaivautunut syvällisesti tutkimaan. Ajattelin silti nostaa kolme asiaa listasta, joita itse olen pohtinut jo ennen kirjaa lukiessani ja kirjan lukemisen aikana.  

  • Sopivan kokoinen, niin kuin aikaisemmin mainitsin ei johtoryhmän tarvitse sisältää henkilöitä joka vastuu alueella vaan se voi jakaa vastuuta tiimille. 
  • Kokous tekniikan ja ajankäytön taitava, viimeisen kuukauden ajan olemme pohtineet, miten saamme tiimin viikkopalaverit muutettua tehokkaiksi ja mielekkäiksi Viikkopalaverit ovatkin usein venynyt tarpeettoman pitkiksi.  
  • Kaikkien jäsenten osaamista hyödyntävä, osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen tiimiakatemialla on keskeinen tekijä. Kuinka johtoryhmä voisi kannustaa tiimiläisiä tekemään enemmän asioita mitä haluaa oppia ja hyödyntää jo opittua? 

Vaikka kirjailija suhtautuukin kriittisesti pinnalliseen johtoryhmän kehittämiseen ja kuvaakin näiden ohjeiden antajia poppamiehiksi ja –naisiksi niin omasta mielestäni nämä ovat tiimiakatemialla asioita, joista on hyvä lähteä liikkeelle. Johtoryhmän ei tarvitse kuitenkaan olla täydellinen vaan tänne on tultu opettelemaan. 

Uuden johtoryhmän aika 

Nykyisen johtoryhmän työt Roccerissa alkaa vetää viimeisiä ja uuden Johtoryhmän on mahdollisuus näyttää kykynsä alkaa tammikuussa. Uskon että johtoryhmän vaihdos tekee hyvää niin johtoryhmälle kuin tiimille. Nykyisellä johtoryhmällä on varmasti paljon annettavaa uudelle johtoryhmälle. Tietenkin talouspäällikön perehdytys procountoriin ja exceliin sekä tiimiliiderin ns. perusvastuut.   Kirja antoi minulle hyvän vinkin toimia uuden johtoryhmän äänestyksessä “Voisiko henkilö toimia tiimiliiderin sijaisena, jos tiimiliideri on poissa?” 

Kirjassa puhuttiin johtoryhmän ongelmista ja kirjailija on korostanut paljon “ykkösjohtajan” merkitystä johtoryhmässä eli tässä tapauksessa tiimiliideriä jolla on isoin vastuu kehityksen tapahtumisesta.  Vaikka vastuu onkin tiimiliiderillä, ei kaikkea tarvitse tehdä itse ja olisimmekin nykyisellä johtoryhmällä voineet tarjota enemmän apua Reetalle ottamalla koppia enemmän esimerkiksi viikkopalavereiden vetämisestä ja niiden suunnittelusta. Joten tässä vinkki tulevan johtoryhmän jäsenille.   

Viimeiset sanat 

Kirja oli mielenkiintoinen ja herätti paljon mietteitä siitä mitä teimme nykyisen johtoryhmän kanssa hyvin ja mitä huonosti. Suosittelen kirjaa erityisesti niille, joiden kausi johtoryhmässä on vasta alkamassa. Mielenkiinnolla odotan Roccerin uutta johtoryhmää. 

You May Also Like…

Strateginen ajattelu

Strateginen ajattelu on näkemistä Huippumenestyksen taustalla on aina strategia. Mutta millaista on strateginen...

Suojattu: Johda tunneilmastoa

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

0 kommenttia

Lähetä kommentti