EXIT – 15 inspiroivaa tositarinaa suomalaisista yrittäjistä, jotka loivat menestyksen tyhjästä

Kirjoittaja: Titta Honkonen

10 tammikuun, 2021

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Toisen tarina alkaa, kun toisen loppuu. Tämä kirjan lukeminen herätti minussa hieman kaksipiippuisia ajatuksia. Itse olen vasta vuoden verran toiminut tiimiyrittäjänä, joten taipaleeni on vasta lasten kengissä, kun taas kirjassa esitellyt yrittäjät kirjoittivat loppusanat yhdelle taipaleelleen. Minulle oli hankalaa kokea yhteneväisyyden tunteita ja samaistua juurikin tuon asian vuoksi, olen vielä täysin kokematon.  Toki kirja antoi paljon, sillä aina kokeneemmilta voi oppia ja mikä olisikaan siihen parempi tapa, kuin käytännön tarinan kautta. Jos ei muuta, kirja antoi aimo annoksen intoa aloittaa toinen vuosi akatemialla!

15 tarinaa kuulosti aluksi paljolta, mutta nimensä mukaisesti; ne olivat inspiroivia näin nuoren yrittäjänalun mielelle. Vaikka tarinoita oli paljon, oli hieno huomata kuinka niihin oli otettu mukaan tasapuolisesti vähän kaikkea. Pienempiä ja suuria yrityksiä, helpompia ja vaikeampia polkuja, tasa-arvoisuutta nais- ja miesjohtajien välillä ja vieläpä ikään katsomatta. Aloja laidasta laitaan, onnistumisia ja epäonnistumisia, eritoten iso määrä oppeja yrittäjille matkaltaan.

 

Ajattele isosti

Niinhän meille akatemialla jatkuvasti toitotetaan. Ajattele isosti ja yli, ajattele laatikon ulkopuolelta. Myös tässä kirjassa moni yrittäjä oli ajatellut isosti, ottanut riskejä, kokeillut, onnistunut ja epäonnistunut. Monesti pitäydytään mieluusti maltillisessa ja varmassa, saadaan tasaista tuloa, kuin räväytettäisiin ottamalla isojakin riskejä, mahdollisesti joko tekemällä tappiota tai sitten jäätävää tulosta. Näkisin, että isosti ajattelu on akatemialla tärkeässä roolissa ja siihen olisi hyvät edellytykset, mutta sitä tapahtuu aivan liian vähän. Maltillisia ja varmoja projekteja on tuutin täydeltä, ja taas uskaliaampia projekteja vähemmän. Sama homma meillä tiimissäkin, olemme tehneet paljon projekteja, jotka tuovat meille ok-tuloa, mutta jotka eivät itseäni ainakaan saa innostuksen huipulle. Kuten jo monesti sanottu, meillä on turvallinen ympäristö uskaltaa kokeilla, joten miksi emme sitä hyödyntäisi. Itselläni olisi päässäni vaikka minkälaisia ideoita, mutta miksi ihmeessä aina mietin niitä, mutten toteuta? Osittain kyseessä on varmasti aloittamisen vaikeus ja sekamelskan kasaaminen järkeväksi kokonaisuudeksi mitä lähteä työstämään, mutta suurimpana varmasti rohkeuden puute, mikä itselläni kumpuaa kokemattomuudesta. Mutta toisaalta, kuinka voit koskaan kasvattaa kokemustasi, jos et koskaan kokeile? Tässäpä itsellenikin vähän pohdittavaa.

Itse olen erityisen kiinnostunut tapahtumatuotannosta ja voisi kuvitella itseni tulevaisuudessa töissä tapahtuma-alalla. On tietenkin helppoa vedota koronaan, mutta se on oikeasti ollut isona esteenä omaan tekemiseen liittyen tapahtumiin. Ennen koronaa, minulla oli jo kirkkaat suunnitelmat eräästä innostavasta tapahtumasta kesälle. Korona kuitenkin vei mahdollisuudet ja täysin innon tekemiseen tapahtumien osalta. Nyt ihmisten ollessa kotona, olisi tietenkin loistava aika suunnitella valmiiksi monenlaista, koska kun tästä vapaudumme, haluavat ihmiset tehdä mitä vaan kotona istumisen sijasta. Tämä motivoi minua, ja olenkin jo alkanut herättelemään aiempia suunnitelmiani henkiin. Koen, että tapahtumatuotanto olisi minulle se oikea paikka ajatella juurikin isosti. Ajatella boxin ulkopuolelta, tehdä jotain erilaista ja liikuttavaa. Ja sen aionkin vielä tehdä, saatte nähdä!

 

Yrittäjän sisu

Aivan ehdottoman tärkeää, tässäkin teoksessa se tuli ilmi. Yrittäjät olivat kokenut monia epäonnistumisia ja sukeltaneet syvään päätyyn, mutta eivät antaneet hevillä periksi. On ihailtavaa, kuinka yrittäjien sisukkuus onkin loppujen lopuksi palkinnut heidät, oli se sitten loistava konsepti ja sopiva markkinarako josta seurasi  onnistuminen jo alkumetreillä, tai periksiantamattomuus ja vahva usko omaan liikeideaan vaikkei se heti tuottanut hedelmää. Tämmöinen sitoutuneisuus ja omistautuminen antaa intoa itselle. Jos joku sanoo liikeideaasi huonoksi, ei pitäisi kuunnella. Se on vain yksi mielipide muiden joukossa. Ja sitä paitsi, mistä sen voi tietää ennen kuin kokeilee. Olen itse melko jääräpäinen ihminen, ja yritän monessa asiassa ajaa omaa tahtoani lävitse. Jos ja kun joskus keksin unelmieni liikeidean, aion tehdä töitä niin pirusti ja niin kauan, että se on kaikkien saatavilla ja siinä pisteessä kuin haluankin, sanoi kuka tahansa mitä tahansa.

 

Summa summarum

Inspiroiduin kirjasta enemmän, mitä luulinkaan. Vasta reflektion tässä vaiheessa huomaan, kuinka se toi boostia omaan ajatteluun. Kun puhutaan yrittäjien tarinoista, minua kiinnostaa erityisen paljon se, mistä he ovat lähtöisin ja miten he ovat saavuttaneet sen mitä heillä on. Minua ei niinkään kiinnosta kertomukset, kuinka yrityksellä menee hyvin koska uusi myyntitykkimme Petteri on ihan huippu. Minua kiinnostaa, kuinka kaikki alkoi, mitä ongelmia kohdattiin ja miten niistä selvittiin, mikä on ollut helppoa ja miksi. Yllä olevasta lauseesta minua kiinnostaa, MIKSI Petteri on ihan huippu, mikä hänessä on niin erikoista ja miten hänestä on niin huippu tullutkaan? Haluan tietää lähtökohtia ja pätkiä prosessista, jotta pystyn kehittämään itseäni kerrytettyjen oppien avulla. Kirja oli tätä varten erittäin mielenkiintoinen ja osuva.

Jatkossa aion panostaa lisää asioihin, mitkä ovat minulle itselleni merkityksellisiä ja mieluisia. Haluan tehdä töitä tulevaisuuteni eteen ja käyttää energiaa rakentaakseni jotain merkityksellistä ja menestyksekästä. Osuuskunta Kauka liputtaa rohkeiden kokeilujen puolesta, joten aion pyrkiä olemaan yksi niistä, joiden kokeiluja liputetaan. Ja olisipa mahtavaa, kun liputettaisiin vielä pitkään akatemian jälkeenkin.

You May Also Like…

Kehnot pomot ympärilläni

Kehnot pomot ympärilläni Maailma on täynnä paskoja johtajia. Olemme kaikki varmasti törmänneet sellaiseen. Olenko minä...

0 kommenttia

Lähetä kommentti