On mielenkiintoista, miten ihmisten keskittymiskyvyt ovat hyvin erilaisia ja -tasoisia. Saattaa jo arvata, mikä minun keskittymiseni taso on, kun tämä reflektio kertoo kirjasta nimeltään Keskittymiskyvyn elvytysopas. Kyllä vain, alapuolella näkyvästä kuviostakin selviää, että keskittymiskykyni ei saanut kovin hyviä pisteitä.

Hyvä puoli on se, että kirjan mukaan voin kehittää ja elvyttää keskittymiskykyäni. Huono puoli taas on se, että kirjan lukemisenkaan jälkeen en ole vielä ryhtynyt toimeen sen kehittämisen osalta, mutta otetaan yksi asia kerrallaan. Aloitan keskittymällä nyt tähän reflektioon hetken aikaa täysillä, jotta näppäimistö sauhuaisi. Aloitetaan vähän pohjustuksella, josta kirjakin alkoi.

ADT oli uusi käsite, joka avasi silmät. Attention deficit trait tarkoittaa käytösmallia, joka muistuttaa tarkkaavaisuushäiriötä eli esimerkiksi ADHD:ta. ADT:stä kärsivällä ei ole kuitenkaan samalla tavalla neurologista häiriötilaa kuten tarkkaavaisuushäiriöissä on, mutta samanlaisia oireita silti ilmenee eli tarkkaavaisuuden häiriöitä. Käytösmallin on esitetty johtuvan siitä, että ihminen on elänyt liian pitkään liian kiireistä elämää. Käyttäytymisessä on ollut mukana toistuvasti tarkkaavaisuuteen vaikuttavia huonoja tapoja eli esimerkiksi multitaskaamista, taukojen välistä jättämistä, tehtävistä ja asioista toiseen hyppelehtimistä ja nukkumisen laiminlyömistä. Pahimmaksi oireeksi mainittiin itsensä keskeyttäminen eli aina jotakin asiaa tehtäessä ja vaikka ihan täydellisesti keskittymiseen soveltuvassa paikassakin omat aivot keksivät kyllä hyviä ärsykkeitä ja keskeyttäviä ajatuksia.

Voihan piru, keittiöpsykologin tutkinnolla diagnosoin juuri itselleni ADT:n. Hiljaisessa työtilassa joku oma ajatus aina keskeyttää tekemisen tai turhimmatkin pienet aistiärsykkeet vaativat reagointia. Tähän liitetään myös ajatus selviytymiskäyttäytymisestä ja siitä, että keho on hätätilassa ja siksi reagoi helposti esimerkiksi juuri pieniinkin aistiärsytyksiin. Voin myöntää, että olen laiminlyönyt keskittymiskykyäni jo useamman vuoden, ja siksi en suuremmin ylläty, että olen nyt tässä pisteessä. Kirja hienosti puki tilanteen ymmärrettävään muotoon ja liitti sen teoriaan. Se sanoitti ajatuksia, joita en välttämättä ollut osannut vielä ajatella ja yhdistää. Olen yrittänyt multitaskata, ei onnistu, mutta silti sitä teen. Etenkin asioista toiseen hyppelemistä tapahtuu, kun esimerkiksi tekee hommia ja vilkuilee välillä kännykkään ilmestyviä ilmoituksia. Tällöin aivot vaihtavat hetkeksi työhommasta siihen kännykän tarjoilemaan viihdykkeeseen ja sitä tapahtuu jatkuvasti hirmu nopealla syötteellä. Nyt jätin tarkoituksella kännykän äänettömällä kauemmas, jotta en edes näe ilmoituksia. Akatemialla on varmaan kahdella kädellä laskettavissa, että montako taukoa on tullut pidettyä, jos ei lasketa treeneissä määriteltyjä taukoja. Nukkumisesta ihan hävettää jopa puhua. Miten onkaan sen antanut kärsiä niin pitkään.

Noniin, väitin otsikossa, että terveet rutiinit pelastavat keskittymiskyvyn. Mitä sillä oikein tarkoitin? Rutiinit eivät tarvitse aktiivista toiminnan ohjausta, joka kuluttaa paljon aivojen kapasiteettia. Rutiini ei vie niin paljon tilaa aivojen toiminnalta, joten jos elämään saa istutettua hyvän ja terveellisen rutiinin, se antaa tilaa muulle toiminnan ohjaukselle eli esimerkiksi uuden asian oppimiselle. Luomalla keskittymiskykyä tukevia rutiineja, hoivaa ne keskittymiskykyäsi kuin automaattisesti paremmaksi. Esimerkiksi liikunnan on todettu parantavan muisti- ja tarkkaavaisuustestien tuloksia, joten liikunnan kehittäminen rutiininomaiseksi toistuvaksi toiminnaksi auttaisi keskittymiskykyäkin. Tämä pyörä toimii myös harmillisesti väärään suuntaan; huonot tavat, kuten kännykän räplääminen heikentää kykyä keskittyä.

Yksi valtavasti ajatuksia ja ärsytystä aiheuttanut aihe, joka ei nyt kylläkään elvytä minun keskittymiskykyäni päinvastoin, oli koukuttaminen; Sovelluskehittäjien pyrkimys koukuttaa käyttäjät. Olenhan minä tiennyt aina, että sovelluksia kehitetään niin, että ne olisivat mahdollisimman koukuttavia, mutta todellisuus iski silti päin kasvoja, kun siitä oli kirjoitettu tarkemmin ja kaunistelematta. Huotilainen ja Moisala olivat luoneet hienon vastakkainasettelun nuoresta, jonka toiminnan ohjaus ja palkkiojärjestelmä vasta kehittyvät ja pelibisneksen puolella vastassa olevista psykologeista, kognitiotieteilijöistä, insinööreistä, suunnittelijoista ja koodaajista, jotka välinpitämättömästi vaan muokkaavat pelejä ja sovelluksia yhä enemmän koukuttavammiksi. Aika julmaa bisnestä, suorastaan järkyttävää. Esimerkiksi auto-play ominaisuudet on tuotu sovelluksiin, koska huomattiin, että se pidentää sovelluksessa vietettyä aikaa. Sovellus siis tekee päätöksen jatkamisesta ja ihmiseltä taas vaatii enemmän toiminnanohjausta, jotta lopettaisi pelin.

Minä vain mietin, miten päihteitä, rahapelejä yms. on rajoitettu esim. alaikäisiltä ja ylipäätään käyttämistä tai ennemmin myyntiä rajoitetaan säännöillä, mutta pelimaailmaa ei vielä oikein rajoiteta mitenkään. Joo Facebookissa on joku ikäraja, minkä pystyy kiertämään valehtelemalla ikänsä, mutta muuten en ainakaan tiedä, että sovelluskehittäjiä olisi säännöillä rajattu, miten koukuttaviksi niitä saa kehittää. Sovelluksia ei enää vaan kehitetä palvelemaan asiakasta paremmin, vaan puhtaasti vaan yritetään koukuttaa enemmän. Hyvä esimerkki on Instagram, joka alun perin oli tarkoitettu kivaksi tavaksi jakaa kuvia ystävien kanssa. Nykyäänhän ei enää edes juuri ystävien kuvia näykään, jos automaattisesti ehdotettua syötettä selailee.

Kirja tarjoili paljon erilaisia vinkkejä, joita keskittymisen edistämiseksi kannattaisi tehdä. Moni oli tavallaan ihan tuttuakin asiaa, mutta sain silti uutta perspektiiviä ja ymmärrystä niiden ympärille. Aivoja kuormittaisi liikaa ruveta yhtäkkiä näitä kaikkia kokeilemaan, koska minun pitäisi aina käyttää toiminnan ohjausta niiden muisteluun, että mitä minun nyt pitikään tehdä. Siksi hyvä vinkki kirjassa olikin yhden päivittäisen hyvän tavan hankkiminen. Nyt vaan pitäisi päättää mikä olisi hyvä tapa, josta kannattaisi aloittaa. Kirjassa oli ehdotettu esimerkiksi näitä:

1. Poista kiireen tuntua – älä puhu kiireestä
2. Ota itsellesi hidas homma
3. Ulkoista ylimääräinen muistettava – tee muistilistoja ja aseta ne tärkeysjärjestykseen.

Näiden lisäksi mielestäni hyvä tapa voisi olla mikä vaan vinkeistä, joita kirjassa tuotiin esille, kuten

1. Uni kuntoon eli esimerkiksi illan rauhoittaminen muutamaksi tunniksi ennen nukkumaanmenoaikaa.
2. Ulkoilu ja liikunta – auttaa myös nukkumiseen ja unen laatuun.
3. Mielen rauhoittaminen esim. mindfullnesin, joogan tai muiden harjoituksien avulla.
4. Älylaitteiden käytön vähentäminen – ei puhelinta vessaan, ruokatauolle ja ennen nukkumaan menemistä, äänettömälle ja piiloon keskittymistä vaativien tehtävien ajaksi jne.
5. Tauot
6. Terveelliset eväät
7. Pomodoro ideologian käyttö

Nyt kun listasin näitä asioita, auttoi se tyhjentämään päästäni näitä ajatuksia ja näen selkeästi nyt yhden asian, josta minun kannattaa aloittaa: nukkuminen ja laadukas uni. Se vaikuttaa isolta ja hyvin tärkeältä kokonaisuudelta, siksi uusi hyvä tapa, jota lähden opettelemaan, on ajoissa nukkumaan meneminen. Toinen tärkeä olisi kännykän jättäminen sivuun, kun tekee keskittymistä vaativaa hommaa. Huomasin jo tätä esseetä tehdessäni, että niin kauan, kun kännykkä oli poissa näkökentästä, jaksoin keskittyä kirjoittamiseen, mutta heti, kun hain sen tähän muistiinpanoja katsoakseni, alkoi ilmoitukset häiritsemään. Kännykkä siis pois jatkossakin ja onneksi muistiinpanot saa auki tästä koneeltakin. Jatkan tämän jälkeen etsimällä lisää tietoa, miten tuosta pitkään kestäneestä huonosta tavasta pääsisi eroon ja miten uuden tavan eli aikaisemmin nukkumaan menemisen saisi parhaiten iskostettua minuun.