Sosiaalinen media on nyky-yhteiskunnassa vakiintunut osa arkea, ja sen vaikutukset ulottuvat monille elämänalueille. Perttu Pölösen kirja ”Saisinko huomiosi?” tarjoaa syvällisen ja ajankohtaisen näkökulman siihen, miten sosiaalisen median jatkuva käyttö vaikuttaa huomionhallintaamme ja keskittymiseemme.

Ensinnäkin on tärkeää ymmärtää, että sosiaalinen media on monimutkainen ilmiö, joka tarjoaa sekä mahdollisuuksia että haasteita. Kirjan avulla pohdin sitä, miten jatkuva somen käyttö voi hajottaa huomiota ja vaikeuttaa keskittymistä olennaiseen. Pölönen esittää kirjassaan havainnollisesti, kuinka älypuhelimet ja sosiaalinen media voivat olla suuria huomion varastajia, jotka vievät meidät pois läsnäolon hetkistä.

Toisaalta sosiaalinen media voi myös tarjota paljon positiivisia kokemuksia ja mahdollisuuksia, kuten yhteydenpidon ystäviin ja perheenjäseniin, tiedon jakamisen ja uusien asioiden oppimisen. Näistä syistä en halua suoralta kädeltä tuomita somen käyttöä, vaan pikemminkin pyrin ymmärtämään sen monimuotoisuutta ja vaikutuksia sekä omassa että yhteiskunnallisessa kontekstissa.

Oma suhteeni sosiaaliseen mediaan on vaihteleva. Kuten monilla muillakin, somesta tulee helposti osa päivittäistä rutiinia, ja välillä huomaan käyttäväni sitä automaattisesti ilman sen suurempaa tarkoitusta. Sovelluksia tulee availtua ja heti sen jälkeen tajuttua, että juurihan minä tämän suljin. Kirja herättää kuitenkin ajatuksia siitä, miten voisin paremmin hallita somen käyttöäni ja suojella huomiotani jatkuvilta häiriötekijöiltä. Olen alkanut tiedostaa entistä enemmän sitä, miten somen käyttö voi vaikuttaa keskittymiskykyyni ja tuottavuuteeni, ja pyrin löytämään tasapainon sen ja muun elämän välillä.

En ole yleensä ollut sosiaalisessa mediassa postailija tyyppiä, olen enemmän sisällön kuluttaja. Viime vuosina en ole muutenkaan ollut se, joka on ensimmäisen puhelin kädessä kuvaamassa kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu. Olen tiedostaen yrittänyt olla läsnä ja nauttia hetkistä ilman niiden taltioimista. Mikä on ehkä hassua, koska valokuvaaja olen. Ehkä se tulee juuri sieltä, kun sitä alkaa kuvaamaan enemmän tosissaan niin ei ole ollut intoa ottaa puhelimella räpsyjä. Parin viimevuoden aikana olen ottanut reissuille mukaan vanhan digipokkarin, sen avulla tuntui, että pystyi samaan aikaan nauttimaan hetkistä ja samalla taltioida niitä ilman puhelimen tuomia häiriöelementtejä.

Somekäyttäytymiseni ja puhelinkuvaamiseni teki kuitenkin äskettäin radikaalin muutoksen. Kaverini antoi minulle haasteen: kumpi pystyy postaamaan pidempään joka päivä Instagramin feediin. Aluksi tämä ei kuulostanut ollenkaan siltä, että haluaisin lähteä tähän mukaan. En oikein ole ollut postailia tyyppiä, varsinkaan feediin, enemmän olen tykännyt postailla Instagram tarinoihin. Kynnys feediin postaamiseen on ollut iso. Hän kuitenkin perusteli haasteen niin, että siinä kehittyy visuaalisuus jatkuvasti, koska pitää osata taltioida arjen perusasioista hienoja kuvia ja löytää siistejä juttuja arjesta. Ideana vielä haasteessa on, että kaikki kuvat otetaan puhelimella. Jostain syystä lähdin haasteeseen mukaan.

”Kuvahaastetta” on nyt kulunut 12 päivää, ja olemme molemmat vielä pelissä mukana. 12 päivää olen kulkenut puhelin kädessä jatkuvasti pohtinut, miten ja mistä saisi kuvia. En tiedä yhtään, kuinka kauan tätä vielä jatkuu. Jokapäiväinen ”kehtaako tätä postata” on vielä läsnä, mutta se tuntuu pikkuhiljaa hellittävän. Toisaalta olen nauttinut haasteesta, koska en ole taltioinut tekemisiäni pitkään aikaan näin paljoa ja koen, että jatkuva kuvaaminen kehittää paljon luovuutta ja visuaalisuutta. Joinakin päivinä sitä vain ajattelee, että miksi on tällaiseen lähtenyt mukaan.

En ole kertonut somessa tästä kisasta, joten todennäköisesti tutut kenelle en ole päässyt tästä kertomaan ja puolitut luulevat, että yritän tulla jonkinlaiseksi influensseriksi. Tämä ei kuitenkaan ole idean takana. Koen, että kisa on saanut minut myös enemmän tekemään asioita, sen sijaan, että jäisin vain kotiin kattomaan Netflixiä.

Sosiaalisen median käytön ei tarvitse olla mustavalkoista. Se voi olla sekä ilon lähde että haaste, ja jokaisen on löydettävä oma tasapainonsa sen käytössä. Kirja tarjoaa arvokasta tietoa ja näkökulmia huomionhallintaan, ja se kannustaa lukijaa pohtimaan omaa suhdettaan sosiaaliseen mediaan ja huomionhallintaan.