Pystytkö lukemaan edes tätä esseetä kiinnittämättä huomiota mihinkään muuhun ympäröivään maailmaan, en usko.

Halusin itse tarttua kirjaan lukuisten suositusten myötä ja myös Pölösen kirjoista tykänneenä. Minua on pitkään vaivannut ongelma, sillä turvaudun aina puhelimeen pienimmän tylsyyden hetken pelastamiseksi. Lisäksi siitä on tullut myös tapa, että katson näyttöä työn lomassa, vaikkei tylsyys ole edes läsnä hetkessä. Halusin ja haluan muuttaa suhtautumistani teknologiaan ja päästä elämään vapaampaa elämää. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että sen käyttöä ei oikeastaan edes huomaa ja näin ollen sitä on super haastavaa vähentää. 

Olemme rakentaneet itsellemme toisen elämän someen. Se perustuu kiiltokuviin, katkeruuteen ja loistokkaaseen elämään. Haluamme nähdä, mitä muut tekevät ja perustamme siihen näkemyksemme siitä, mikä on normaalia ja mikä ei. Tämä on myös yleinen syy siihen, miksi näytämme ja haluamme näyttää tietyltä, miksi arvostamme tietynlaisia asioita. Ihmiset harvoin jakavat arjen heikkoja hetkiään, miksi? Tähän pääsyynä on varmaan se, että ketään ei luulisi kiinnostavan. Somevaikuttajat usein jakavat inspiraatiota niin asuihin, ruokiin, elämäntapoihin, matkustamiseen tai kauneuteen liittyen. Kaikki itkevät, onko se inspiroivaa, ei varmastikaan. Kuitenkin somevaikuttajat julkaisullaan näyttävät tietä siinä, mitä julkaista ja kuinka aitoa sisältöä luoda sosiaaliseen mediaan. Olemme tottuneet ottamaan mallia ja toteuttamaan elämiämme ja sisältöämme esimerkkien mukaan. Kaikilla ihmisillä on siis vastuunsa pelissä näiden asioiden kanssa ja siinä on varmasti syy, miksi haavoittuvuus somessa on pitkään ollut tabu. Kuitenkin koko ajan somessa näkee enemmän ja enemmän myös aidompaa sisältöä, jota seuraajat kuitenkin arvostavat kovasti.

Pidimme treenit viikkoja sitten tästä kirjasta ja analysoimme omaa some identiteettiämme. Koin itseni jopa vähän tyhmäksi, kun tajusin, että kulutan päivässä monia monia tunteja toisten sisällön katsomiseen, mutta en ole itse osannut ottaa iloa irti siitä, että tuottaisin itse sisältöä ja saisin henkilökohtaista hyötyä itselleni. Eniten käytetyt sovellukseni olivat Instagram, Snapchat ja Tiktok. Harmikseni mikään näistä ei liity tietotaidon kasvattamiseen tai järkevien asioiden selvittämiseen vaan puhtaaseen sisällön kuluttamiseen. Huomaan usein meneväni outoon transsiin, kun selaan sovelluksia, enkä pysty lopettamaan käyttöä hetkeen. Kirjassakin nostettiin kuitenkin se, että onko tilanteen mörkö tosiaan aseet vai ihmiset, jotka päättävät miten aseita hyödynnetään. Toki asiat voivat eskaloitua vasta, kun molemmat osapuolet ovat humpan juonessa mukana.

Tiktok alustana on ihan seuraavan levelin koukuttajan tasolla. Ihmisen aivot ei pysty edes keskittymään 30 sekunnin videoon, jos se on tehty hiemankin liian pitkäveteisesti ja näin ollen scrollauksien määrä on tajuton. En ole laskenut, mutta veikkaan, että nään minuutin aikana ainakin 10 videota eli ihan sairaan määrän virikkeitä. 

Tylsyys vapaus vai pakkopaita?

On jännä huomata, miten tylsyys on muuttunut ajan saatossa. Nuoruudessa tylsyys selätettiin pihapeleillä ja keksittiin mitä oudoimpia harrastuksia. Nyt taas puhelin hiipii vääjäämättä ensimmäisenä käteen. Haluan kuitenkin luoda itselleni tapoja, miten selättää tylsyyttä ilman sosiaalista mediaa. Ensimmäinen muutos tähän on ollut sudokut illalla. Toisena ostin viime viikolla itselleni palapelin, jota olen väsännyt. Kuitenkin ajatuksellisesti, kun aloin tekemään sitä, oli heti laittamassa Tiktokin selaamaan itsestään nenäni eteen. Kun havahduin tähän ajatukseen, tajusin, että tilanne on suhteellisen hälyttävä.

Spontaanius on tärkeä osa elämääni ja koen, että tylsyys luo spontaaniutta ja spontaanius luo parempaa elämää. En tule ikinä olemaan se, joka on neljän seinän sisällä tuijottamassa seinää hiljaisuudessa vaan haluan luoda itselleni tekemistä, vaikka pakolla. 

Uskon, ettei somesta voi luopua tulevaisuudessa enää täysin, mutta sitä pitää oppia hallitsemaan. Minun pitää hallita somen käyttöä eikä somen minua. Fakta kuitenkin on, että suurimmilla yrityksillä on jäätävän paljon valtaa tässä maailmassa ja he pystyvät kontrolloimaan miljardeja ihmisiä. En koe näitä firmoja mitenkään vastuullisiksi, sillä he varmasti tietävät palveluidensa koukuttavuuden ja sen, mitä vaikutuksia ne luovat ihmisten elämään. Sairasta on se, että palveluita ja tuotteita tulee koko ajan, joka tuutista enemmän, ja kohta sekin on arkipäivää että kuljemme lasit päässä toistemme ohi ja meillä ei ole mitään kontaktia todellisuuteen. Virtuaalimaailma kuulostaa pelottavalta enkä osaa kuvitella millaista se olisi. Toisaalta en ennustanut, että puhelimetkaan tulevat kulkemaan joka ikinen minuutti käsissämme. Niin se aika muuttaa ja itsekin pitää muuttua mukana, jottei jää kelkasta.

Kaiken kaikkiaan kirja oli silmiä avaava ja jopa pelottava. Monille kirja oli ilmeisesti luonut vaikutuksen siitä, että irtaudutaan somesta. Itse en kuitenkaan pidä sitäkään järkevänä. Kaikki bisnes oikeastaan tänä päivänä pyörii jollain tavalla sosiaalisen median ja internetin kautta, joten siinä hukkaisi myös älyttömän paljon potentiaalia. Kuitenkin hupikulutukseen pitäisi reagoida ja hakea keinoja päästä someriippuvuudesta eroon. Tämän aion viedä käytäntöön. Aion asettaa rajat sovellusten käytölle ja ostaa lisää palapelejä, jos tilanne vaatii.