Mitä on rohkeus haavoittua? Miten rohkea johtaja toimii? Onko minulla suojapanssareita? Mitkä ovat tärkeimmät arvoni? Olenko minä empaattinen myös itseäni kohtaan? Miten harjoittaa haavoittuvaisuutta? Miksi meitä pelottaa puhua häpeästä? Tämä kirja vastasi kaikkiin näihin kysymyksiin ja sai minut pohtimaan omia käyttäytymismallejani ja ymmärtämään paremmin omien suojapanssarieni käyttöä sosiaalisissa tilanteissa. Kirja antoi konkreettisia tapoja harjoittaa omaa haavoittuvaisuuttani, jotta voisin kehittyä rohkeammaksi johtajaksi jo akatemialla ollessani.

10 käyttäytymismallia, jotka sabotoivat rohkeaa johtamista

1. Vaikeiden keskustelujen välttäminen. Tämä aiheuttaa luottamuksen ja sitoutumisen puutetta. Selän takana puhuminen ja ongelmakäyttäytyminen yleistyvät. Sanotaan kasvotusten ”kyllä”, mutta selän takana ”ei”, koska vältellään suoraan puhumista.
2. Käytetään kohtuuttoman paljon aikaa ongelmallisten käyttäytymismallien hallintaan. Muutosten aikana ilmenevien pelkojen tunnistamiseen käytetään vähemmän aikaa.
3. Luottamuksen väheneminen yhteyden ja empatian puuttumisen vuoksi.
4. Otetaan harvoin älykkäitä riskejä, eikä jaeta luovia ja rohkeita ideoita.
5. Juuttuminen takaiskuihin ja pettymyksiin.
6. Paljon häpeää ja syyttelyä. Vastuullisuus ja oppiminen uupuu.
7. Ihmiset eivät mielellään osallistu keskusteluun sitoutumisesta, koska pelkäävät sanovansa jotain väärää.
8. Tiimit kiirehtivät tehottomiin ja kestämättömiin ratkaisuihin, kun jokin menee vikaan. Ongelmat pitäisi tunnistaa ja ratkaista ne. Kun korjaamme väärän ongelman vääristä syistä, samat ongelmat jatkuvat.
9. Yrityksen arvot ovat häilyviä. Niitä arvioidaan vain tavoitteiden perusteella, eivätkä ne ole opetettavissa, mitattavissa tai arvioitavissa.
10. Perfektionismi ja pelko estävät ihmisiä oppimasta ja kasvamasta.

Kirjaa lukiessa huomasin myös 5 toimintahäiriötä tiimissä -kirjan oppien nivoutuvan yhteen tämän kirjan oppien kanssa. Varsinkin luottamusta painotettiin useaan otteeseen.

Rohkean johtamisen edellytyksenä on haavoittuvaisuuden kohtaaminen, eläminen arvojen mukaisesti, rohkeasti luottaminen ja nousemaan oppiminen. Oma olemuksemme määrittää johtamistapamme. Rohkean johtamisen esteenä on sisäinen suojapanssarimme, ajatukset, tunteet ja käytös, joihin turvaudumme, kun emme pysty kohtaamaan haavoittuvaisuutta asioita käsiteltäessä. Meidän tulisi kehittää kulttuuria, jossa rohkea työ, hankalat keskustelut ja koko sydämellä mukana olo ovat lähtökohtia.

Rohkeita ihmisiä jatkuvasti arvostelevat ihmiset eivät yleensä itse ole rohkeita. Heidän ainoana panoksenaan on kritiikki, kyynisyys ja pelon lietsonta. Ei kannata takertua satuttaviin kommentteihin. Jos kuitenkin suojaudumme kaikilta palautteilta, niin lakkaamme kasvamasta.

Egomme suojeleminen ja joukkoon mukautuminen ovat syitä siihen, että hamuamme suojapanssaria tilanteissa, joissa ajattelemme, että menetämme muiden välittämisen tai kunnioituksen. Ajattelemme, että voimme olla väärässä tai näyttää hölmöiltä. Menemme lukkoon, kun muut voivat tarkastella tunteitamme tavalla, jota emme voi hallita tai ohjata. Jos kerron rehellisesti miltä minusta tuntuu, ymmärretäänkö minut väärin, tuomitaanko minut, nähdäänkö minut heikkona. Tämä kaikki aiheuttaa häpeää.

Suojapanssarini

Kirjassa käsiteltiin useita suojapanssareita, nostan tässä vain itseeni ja omaan toimintaani vaikuttavia panssareita. Suojapanssarit ovat suoraan verrattavissa tunnelukkoihin, joihin olen jo useita vuosia sitten perehtynyt. Tunnelukot eli selviytymiskeinot syntyvät lapsuuden hankalista kokemuksista ja vaikuttavat salakavalasti aikuisena tunnelukon laukaisevissa tilanteissa. Tunnelukot alkavat pitkällä aikavälillä rajoittamaan elämäämme ja monesti toteuttavat pelkomme, joita olemme tunnelukon avulla yrittäneet välttää. Omista suojapanssareista kirjoittaminen tuntui epämukavalta, mutta silloin ymmärsin, että tämäkin on rohkeutta; pitää tiedostaa ja myöntää omat haavoittuvaisuudet ja puhua niistä rohkeasti.

Perfektionismi eli tunnelukot epäonnistumisen pelko ja hyväksynnän haku ovat minulla erittäin vahvoja. Perfektionismi on pyrkimystä ansaita hyväksyntää. Lapsuudessa on palkittu hyvistä arvosanoista ja suorituksista, käytöstavoista ja sääntöjen noudattamisesta, muiden miellyttämisestä, ulkonäöstä, urheilusta. Miellytä, suoriudu, pyri täydellisyyteen, todista. Terve pyrkimys on itseen kohdistuvaa; miten minä voin tulla paremmaksi? Perfektionismi liittyy toisiin ihmisiin. Mitä ihmiset ajattelevat? Pelko siitä, että epäonnistuu, tekee virheitä, ei täytä ihmisten odotuksia ja joutuu arvostelun kohteeksi estää meitä pyrkimään eteenpäin. Perfektionismi saa tuntemaan häpeää, itsekritiikkiä ja syyllisyyttä. Tunne lukkosi -kirjassa mainittiin tunnelukkojen välttelystä ja ylikompensoinnista. Huomaan epäonnistumisen tunnelukon kohdalla välttelevän esimerkiksi vastuurooleja, koska pelkään epäonnistuvani, vaikka tietäisin hoitavani roolin hyvin. Olen välillä myös ylikompensoinut tunnelukkoani, jolloin olen pyrkinyt täydelliseen lopputulokseen itseäni piiskaamalla. Jos tästä huolimatta lopputulos ei ole ollut täydellinen ja olen saanut kritiikkiä, olen mieluummin jatkossa vältellyt haasteen ottamista. Hulluinta tässä on se, että yrittämättä jättäminen saa minulle epäonnistumisen tunteen. Mikä paradoksi. Tunnistan kyllä tilanteet, joissa tunnelukot vaikuttavat, mutta en ole onnistunut vielä avaamaan lukkojani. Empatian ja myötätunnon harjoittaminen itseäni kohtaan auttaisivat asiaan. Haluaisin ottaa vastuu- ja johtajarooleja vastaan akatemialla, mutta olen vältellyt niiden ottamista.

Syrjinnän, sosiaalisten kuplien ja joukkoon mukautumisen kulttuurin sietäminen. Tunnelukot hyväksynnän haku ja ulkopuolisuus. Olen jo pienestä asti kokenut olevani jollain tavalla outo ja erilainen. Pidin monesti asioista, joista muut eivät pitäneet, eikä minulla siksi ollut montaa kaveria ja olin välillä kiusaamisen kohteena. Olen monesti muokannut itseäni kaveriporukan mukaan, jotta minusta pidettäisiin. Tämä on tehnyt minut sisimmissäni onnettomaksi. Muutama vuosi sitten ymmärsin, etten oikein itsekään tiedä kuka olen, koska olin ollut kuin kameleontti mukautuessani joukkoon. Vaikka nykyään tiedän jo paremmin, millainen ihminen haluan olla, tunnen silti usein epävarmuutta itsestäni. Akatemialla huomaan kokevani välillä ulkopuolisuutta, koska valtaosa ei jaa samaa arvo- ja ajatusmaailmaa ja kiinnostuksenkohteita kuin minä. Ymmärrän ulkopuolisuuden tunteen johtuvan osittain myös ikäerosta. Kun omat mielenkiinnonkohteeni eivät kiinnosta muita, vaan saavat aikaan kiusallisia hiljaisuuksia tai puheenaiheen vaihtoja, se saa minut rehellisesti sanottuna tuntemaan alitajuntaisesti oloni vääränlaiseksi ja siksi välillä kyseenalaistan jopa omia arvojani. Akatemia on mahdollistanut menemään omalle epämukavuusalueelle, koska tämä koulu on niin sosiaalinen. Olen pienestä asti jännittänyt sosiaalisia kassakäymisiä ja ne jännittävät välillä vieläkin, mutta tiedän sen auttavan tähän suojapanssariin.  Omien ajatusten esille tuonti on tärkeää ja se, ettei yrittäisi miellyttää muita vastauksillaan ja teoillaan.

Muita kirjan suojapanssareita: turruttaminen, virheellisten vastakohtaisuuden tukeminen, kaikkitietävyys ja oikeassa oleminen, kyynisyyden taakse piiloutuminen, kritiikki itsesuojelun välineenä, vallankäyttö omiin tarkoituksiin, esille pyrkiminen ja itsensä korostaminen, tottelemista ja hallintaa edellyttävä johtaminen, pelon ja epävarmuuden käyttäminen aseena, uupumuksen palkitseminen statussymbolina, kultaisten tähtien kerääminen, sinne tänne säntäily ja välttely ja kipuun perustuva johtaminen.

Kysy itseltäsi ”miksi?”

Brene kehotti käyttämään kysymystä miksi selvittämään, mistä negatiiviset tunteet tulivat. Olenkin jo käyttänyt pidemmän aikaa negatiivia tunteita herättävän tilanteen jälkeen ajatusten purkamiseen kysymystä miksi. Esimerkiksi tarkastelin jory-valintojen jälkeen kotona itsessäni ollutta surullista tunnetta, kun en ottanut asiakkuuspäällikön paikkaa vastaan, vaikka sitä minulle tarjottiin.

Kysyin itseltäni:

Miksi tunnen oloni surulliseksi?

Koska en ottanut asiakkuuspäällikön paikkaa vastaan.

Miksi se aiheutti tämän tunteen?

Koska välttelin vastuuta.

Miksi välttelit vastuuta?

Koska pelkään epäonnistuvani ja uskon paikkaa hakeneen Juhon olevan tehtävässä parempi.

= epäonnistumisen pelko eli perfektionismi, käytin suojapanssariani.

Negatiivisen tunteen syyn kaivaminen auttaa tunnistamaan tunteen juurisyyn ja teen näin jokaiselle negatiivisen tunteen aiheuttamalle tilanteelle.

Häpeä ja empatia

Empatia ei ole yhteyden muodostamista kokemukseen, se on yhteyden muodostamista kokemuksen taustalla oleviin tunteisiin. Pyri asettumaan toisen ihmisen asemaan, eli sinusta tulee kuuntelija ja oppija, ei tietäjä. Varo, ettet ole vahingossa sympaattinen empaattisen sijaan. Sympatia ruokkii erillisyyttä, empatia yhteyttä. ”Voi raukkaa, tuntuu varmasti pahalta?” versus ”Tämä on kyllä ihan kamalan kurja homma”. Olet tavallaan siinä tunteessa hänen kanssaan. Monet myös kiiruhtavat korjaamaan tilannetta ja kokevat velvollisuudekseen parantaa toisen tunteen. ”Kyllä se siitä” tai ”Huomenna on parempi päivä”. Myös vastaukset ”Minulle on kuule käynyt vuosi sitten vielä pahemmin kuin sinulle, silloin…” tai ”Noin käy varmaan tuhansille ihmisille päivittäin ja vielä pahempiakin asioita” mitätöivät toisen tunteet ja tuntuvat todella pahalta kuulijasta. Empatiaa itseä kohtaan on myös tärkeää.

Suojapanssarin tiukasti kiinni pitäminen varmistaa, että koemme erillisyyttä, häpeää ja syrjään jäämistä. Häpeä on tunne siitä, ettei ole koskaan tarpeeksi hyvä. Jokainen meistä tuntee häpeää ja meitä kaikkia pelottaa puhua häpeästä. Puhu itsellesi kuin puhuisit jollekulle, ketä rakastat. Se on vaikeaa, mutta sitä voi onneksi harjoittaa.

Rohkeaa johtajuutta

Terveen eteenpäin pyrkimisen, empatian ja itseen kohdistuvan myötätunnon mallintaminen ja niihin kannustaminen. Kiitollisuuden harjoittaminen ja saavutuksien juhlistaminen. Rajojen asettaminen ja oppijana oleminen. Selkeyden, ystävällisyyden ja toivon mallintaminen. Aktiivisen panoksen antaminen ja riskien ottaminen. Arvomme tunteminen, sitoutumisen ja yhteisen päämäärän kehittäminen. Yhteisen pelon ja epävarmuuden tiedostaminen, nimeäminen ja normalisoiminen. Levon, leikin ja toipumisen mallintaminen ja tukeminen. Joukkoon kuulumisen, mukaan ottamisen ja erilaisten näkökulmien kulttuurin kehittäminen. Kultaisten tähtien antaminen. Suoraan puhuminen ja toimeen tarttuminen, sekä sydämestä johtaminen.

Miten harjoittaa omaa haavoittuvaisuutta? Omien taustojen kertominen ja itsetietoisuuden harjoittamisella. Muilta palautteen saamisella ja ryhtymällä vaikeisiin keskusteluihin. Omien arvojen mukaan elämällä. Sanojen mukaisesti toimimalla. Olemalla ymmärtäväinen itseään kohtaan. Pyytämällä apua, kun tarvitsee sitä.

Arvot

Kirjassa oli pitkä luettelo arvoista, joista sain tiivistettyä itselleni kolme tärkeintä arvoa elämässä.

Hyvinvointi, merkityksellisyys ja vastuullisuus.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi on minulle tärkeää. Siihen kuuluu tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä, fyysinen ja henkinen hyvinvointi, riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja terveelliset elämäntavat. Hyvinvointiin liittyy myös elämän tyytyväisyys ja merkityksellisyys. Merkityksellisyys synnyttää onnellisuutta. Haluan tehdä työkseni jotain merkityksellistä, jossa voin toteuttaa itseäni ja auttaa tekemään tästä maailmasta paremman paikan. Haluan olla osa ratkaisua, en ongelmaa. Vastuullisuus vaikuttaa minuun paljon. En esimerkiksi viihtyisi työpaikassa, joka ei ole taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullinen. Pyrin kehittämään myös omaa toimintaani vastuullisempaan ja eettisempään suuntaan päivittäisillä valinnoillani. Olen heikompien puolella ja vastustan seksismiä, rasismia ja spesismiä.