Itsensä johtamisen perusopintotreeneissä esiteltiin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Valmentaja Tapu Holttinen esitteli houkuttelevasti lentokoneonnettomuudesta kertovan kirjan, jossa nuori suomalaisnainen loukkaantuu vakavasti työmatkallaan. Päätin siltä istumalta, että haluan kuulla koko tarinan, jossa Ulrika Björkstam lähtee rakentamaan itselleen uutta identiteettiä. 

Kirjan alussa käydään läpi hyvin tarkkaan lento-onnettomuus Meksikossa. Tilanteen tapahtumia kuvaillaan yksityiskohtaisesti. Kuunnellessani muistelmia tapahtumapaikalta, tuntui kuin olisin voinut jopa nähdä menneisyyteen. Joillekin elämää mullistava käänne voi olla pienempikin onnettomuus tai tapahtuma. Tällä kertaa se oli sieltä rajuimmasta päästä. Kirjassa käsitellään hyvin sitä, kuinka ihmiselämä voi saada äkillisen muutoksen ja mitä siitä seuraa. Työtään rakastava Ulrika joutuu pysähtymään, kun hänen altansa viedään kaikki se, joka ylläpiti onnellista elämää. Kirja herätti ajatuksia siitä, mitä jäljelle jää, kun kaikki viedään. 

Tunnistin samaistuttavuutta Ulrikan ajatuksista työntekoa kohtaan. Hän todellakin rakasti työtään ja se kävi kirjassa hyvin ilmi. Myös minä pidän työnteosta, hyvistä työkavereista ja siitä, kun pääsee tekemään jotain merkityksellistä. Tunnistin samaistuttavuutta Ulrikan omistautumiselle työtään kohtaan. Kun onnettomuus aiheuttaa Ulrikalle mittavat palovammat ja hän joutuu sairaan, alkaa siitä varsinainen itsensä johtamista käsittelevä osuus. Vakavan onnettomuuden jälkeen on sekä fyysisesti rikki, mutta usein myös henkisesti. Henkisen kivun kestäminen pistää oman mielen todelliselle koetukselle. Sitä ei voi parantaa leikkauksella tai fysioterapialla. Terapia voi auttaa, mutta hoito vaatii myös potilaalta ponnistelua. Jokainen, joka on joskus kokenut suurempaa tai pienempää murhetta, voi muistaa kuinka päässä alkaa liikkumaan lennokkaita ajatuksia. Ajatuksia siitä, kuka oikeasti olen, millainen olen ja mitä haluan elämältä. Joskus on hyvä pysähtyä miettimään, mitä haluaa. Nuorena varsinkin, jos ei pysähdy ja ajattele edes pientä hetkeä, voi myöhemmin huomata tehneensä valintoja, joita ei voikaan muuttaa. Kun elää täysillä, pitää elää sellaista elämää kuin haluaa. Ulrikan onnettomuus ja sen mukanaan tuoma aika sairaaloissa ojensi hänelle tilaisuuden pysähtyä miettimään tätä kaikkea, tapahtunutta ja tulevaa. Ihmisen elämä on tavallaan lyhyt, varsinkin jos siitä noin 15 vuotta opiskelua, 50 vuotta työelämää. Se aika kannattaa käyttää viisaasti. Onnettomuuden tuoman muutoksen jälkeen on voi olla vaikeaa valita uusi suunta, jos on tottunut johonkin, joka ei ole enää vaihtoehto. Uusi suunta voi olla pieni käänne tai mittava täyskäännös. Ylipäätänsä uusi ja vieras asia voi olla jännittävää. Ja silloin kun se koskee omaa identiteettiä, niin siihen sopeutuminen vie aikaa.

Kuunnellessani kirjaa aloin itsekin miettimään samoja asioita kuin Ulrika. Mietin sitä, että mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. Onko pienimmätkin asiat merkityksellisiä, mikä tuo minulle onnea ja mitä jos kaikki se viedään yhtäkkiä pois. Ulrika oli työlleen omistautunut. Kun onnettomuus sattui, niin hänen ensimmäiset huolensa liittyivät työhön: ”Kuka jatkaa työtä, miten työpaikalla pärjätään ilman minua ja miten asiakkaille käy”. Mielestäni tuollaisessa tilanteessa kuuluisi olla suurempia huolenaiheita. Taistellessaan siitä, jatkuuko elämä ja millaisena niin ajatusten luulisi olevan erilaisia. Toisaalta haluan ymmärtää, miksi Ulrika ajatteli näin. Kun elämä muuttuu merkittävästi, niin sitä toivoisi vaan, ettei mitään tapahtunut ja kaiken voisi palauttaa ennalleen. Tällainen ajattelutapa voi ehkä auttaa käsittelemään tapahtumia. Joillekin ajatusten ohjaaminen kohti normaalia voi olla ensimmäinen käsittelykeino. Jossain kohtaa sitä on kuitenkin myönnettävä itselle, että muutos on tapahtunut. Jokin asia on eri tavalla kuin ennen. Muutoksen hyväksyminen on itsensä johtamista. Joudut kamppailemaan omien ajatustesi kanssa siitä, millainen sinusta tulee. Se voi vaatia itsetutkiskelun lisäksi painavia päätöksiä. 

Lopulta kirjoittaja, Ulrika Björkstam alkaa hyväksymään pysyvän muutoksen sekä oman uuden identiteettinsä. Se vei aikaa yli vuoden. On täysin ymmärrettävää, että jotain noinkin suurta kuin lentokoneonnettomuus, jossa jää juuri ja juuri henkiin pysäyttää hetkeksi. Ulrikan koko kasvot paloivat pahasti, joten hän joutui sopeutumaan uuteen fyysiseen- sekä henkiseen identiteettinsä. Palautumistaistelu monien leikkausten ja usean kuukauden sairaalajakson jälkeen toi vastaan haasteita, jotka vain vahva itsensä johtaja voi ratkaista. Jokaisesta ei ole hädän hetkellä ratkomaan vakavan trauman tuomia ongelmia, muutoksia ja päätöksiä. Voitkin hetken miettiä itse, miten reagoisit kuullessasi kaiken muuttuvan pysyvästi. 

Kirjan tärkein oppi on mielestäni pienten hetkien merkityksellisyys. Monet arkiseltakin tuntuvat asiat saivat uuden perspektiivin, kun kuulin ne Ulrikan kokemana. Monet meille itsestään selvät asiat ovat arvokkaampia kuin osaammekaan kuvitella. Se mikä voi tuntua sinulle arkiselta, on toiselle ainutlaatuinen hetki. Kaikkea kokemaamme pitäisi aina osata suhteuttaa oman toimintaympäristön ulkopuolelle. Opin, että äkillinen muutos voi joko viedä jalat alta tai vahvistaa ihmistä valtavasti. Kaikki se miten asiaan suhtautuu, riippuu oman mielen kyvystä käsitellä asioita.