Mikä minua ajaa eteenpäin? Mitkä ovat ne asiat, jotka saa nousemaan aamulla ylös sängystä? Tuleeko se minun sisältä vai onko ne kaikki ulkoisia tekijöitä?

Merkityksellisyys, siitä kaikki lähtee. Koenko jonkin asian merkitykselliseksi. Työn osalta tärkeintä on päästä toteuttamaan itseään, käyttää omaa tietotaitoa, haastaa sekä kehittyä ihmisenä. Sen takia tässä Tiimiakatemialla ollaankin opiskelemassa. Daily Breadin osalta yllä mainittujen lisäksi, merkityksellisyyttä loi työn selkeä tarkoitus ja se, että siinä oli myös konkreettista hyötyä muille kuin minulle. Merkityksellisyys voi sekoittua toisinaan intohimoksi. Työn ei kuuluisi olla intohimoa. Meilläkin on Heigassa havaittavissa tämmöistä ”elän ja hengitän Tiimiakatemiaa” -tunnetta. Intohimotyö ajaa yllättävän nopeasti ihmisen työuupumukseen, tekeminen muuttuu pakonomaiseksi suorittamiseksi ja palautuminen laiminlyödään. Mielenkiintoisinta on se, että näitä ihmisiä ihaillaan, jopa kadehditaan. Tasapainoisessa elämässä on muutakin merkityksellistä kuin työ.

Sisäiseen motivaatioon vaikuttaa neljä psykologista perustarvetta:

Vapaaehtoisuuden tarve: mahdollisuus tehdä minua itseäni kiinnostavia asioita juuri siten, miten minä itse haluan. Saan valita tekemäni asiat ja ne edustavat sitä, kuka minä olen ihmisenä.

Kyvykkyyden tarve: työssä on sopivasti haasteita ja voin käyttää koko osaamistani työn tekemiseen. Työssä pääsee myös oppimaan ja kehittymään, samalla saaden asioita tehtyä.

Yhteenkuuluvuuden tarve: Työssäni koen, että olen osa yhteisöä, jossa minusta välitetään, huolehditaan sekä arvostetaan ihmisenä. Kaikki on samassa veneessä.

Hyväntekemisen tarve: Työni kautta pystyn saamaan aikaan hyvää. Työlläni on vaikutus myönteisesti työkavereihin, asiakkaisiin tai laajemmin yhteiskuntaan.

Mitäs sitten kun hommia täytyy tehdä, muttei koe sitä merkitykselliseksi, se ei ole vapaaehtoista, osaaminen ei tunnu riittävä, ketään ei kiinnosta eikä kukaan hyödykään hommasta.

Ulkoiseen motivaatioon useimmiten pakko on paras keino. Kuten tänä keväänä on huomattua, niin jonkin rajan jälkeen pakottamalla ei synny kuin pahaa mieltä. Ulkoinen motivaatio syntyy yksilön ulkopuolelta ja se perustuu yksilön palkitsemiseen. Palkinto on useimmiten palkka, mutta myös esimerkiksi maine, arvosanat ja kiitos on ulkoisen motivaation lähteitä.

Mitäs sitten, kun ei ole sisäistä motivaatiota, mutta ulkoisetkaan motivaation keinot eivät riitä?

Se oli nimittäin se tilanne, jossa osan tiimiläistemme kanssa olimme tänä keväänä. Onnistumisen tunne ei johtoryhmäläisenä ollut kovin usein läsnä kevään aikana.

Keinoja motivointiin tulevaisuudessa:

Tarinan kertominen inspiroi ihmisiä toimintaan antamalla heille syyn, miksi tehdään juuri niin kuin tehdään. Ilmeisesti suurimmalla osalla ihmisistä aivot sisäistävät tarinoiden merkityksiä paljon paremmin kuin numeroita ja faktoja. Tarina avaa polun tunteisiin. Esimerkiksi syksyksi voisi keksiä tarinan siitä, miten juomme samppanjaa Mondragonin vuorilla ja ajamme asuntoautolla auringonlaskuun. Kaikki ymmärtäisivät, että se vaatii työtä, mutta olisi varmastikin viisaampaa kokeilla jotain muuta keinoa, kuin ainaista valittamista ja pientä painostusta.

Menestyksen juhliminen motivoi jokaista työntekijää. Olemme yrittäneet iskostaa juhlistamista yrityskulttuuriimme, mutta jotenkin emme sitä kuitenkaan ole osanneet toteuttaa pysyväksi osaksi Heigaa.  Pienillekin saavutuksille kuuluisi antaa niiden ansaitsema huomio. Voisimme yrittää alkaa tekemään viikkopalavereissa niin, että esimerkiksi johtoryhmä etsisi jonkun juhlittavan asian edelliseltä viikolta, ja sitten joka viikko juhlistettaisiin jotakin. Toki tässä on vaarana, että juhliminen kokisi pienen inflaation, mutta olisi se varmasti parempi ratkaisu, kuin nykyinen juhlimattomuus.

Rentoutuminen olisi hyvä teema syksylle. Kevät oli niin kireä ja tunnelmaltaan ikävä, niin hieman rennompi ote tilanteen rauhoituttua tekisi ilmapiirille ja yrityskulttuurillemme hyvää. Keväällä keskityimme aika lailla työntekemiseen ja selviytymiseen, joten tiimiytyminen jäi isosti kolmoseksi. Lisäksi kuukausittaiset virkistyspäivät järjestettiin ainoastaan tammikuussa, eli niistäkään ei kauheasti huvia tiimillemme irronnut. Syksyllä siis vähemmän nalkuttamista, enemmän virkkareita ja keskittyminen positiivisiin asioihin.

Motivaatiomontusta tulee jokaisen heigalaisen kivuta ylös, köysiä voimme heittää, mutta kiipeäminen tulee tehdä itse. Toivon kesän aikana tapahtuvan jokaisella päänsisäistä itsereflektointia omasta toiminnastaan kevään aikana, ja siitä aikooko samaa linjaa jatkaa tulevana syksynä. Yllättävän nopeasti käy niin, että kannattelet sitä toista köyden varassa ensin ja lopulta löydät itsesi sieltä montun pohjalta.