Suomi on yksi maailman onnellisimmista maista. Olen usein miettinyt, että miten ihmeessä se on voitu mitata. Mitä se oikeastaan edes tarkoittaa? Onko se oikea mittauksen kohde, vai pitäisikö mielummin mitata jotain muuta? Luulen, että suomalaisten onnellisuus tarkoittaa suhteellisen helppoa elämää, jossa elämän peruspalvelut ovat helposti saatavilla, on tarpeeksi varallisuutta, kaikki perustarpeemme täyttyvät ja pystymme haaveilemaan ”turhuuksista”. Turhuuksista haaveilemisella tarkoitan, että me suomalaiset elämme niin rikasta elämää, että voimme haaveilla lomamatkoista, uusista merkkivaatteista, designhuonekaluista ja niin edelleen. Huonommissa oloissa asuvat ihmiset pitävät varmasti haaveitamme naurettavina, koska heille designhuonekalut tuntuvat varmaan aika turhilta. He saattavat haaveilla siitä, että ei tulisi luonnonkatastrofia, joka taas tuhoaisi koko talon, tai jotain muuta sellaista, jota me suomalaiset emme osaisi itse toivoakaan.

Erään tutkimuksen mukaan onnellisimpia maita ovat Suomen kaltaiset korkean elintason maat, mutta eniten merkityksellisyyttä elämässään kokevat kuitenkin matalien elintason maiden asukkaat (esim. Togo ja Nigeria). Ihmiset, jotka kokivat olevansa kaikkein vähiten onnellisia, kokivat elämässään eniten merkityksellisyyttä. Onnellisemmissa maissa itsemurha-aste on paljon korkeammalla, niin kuin täällä Suomessa. Sen sijaan merkityksellisyys tuntuu estävän itsemurhia, sillä korkean merkityksellisyyden maissa, joissa on paljon köyhemmät olosuhteet, ei tehdä itsmeurhia juuri ollenkaan. Mitä tästä voisi päätellä? En itse ainakaan pyri enää tavoittelemaan onnellisuutta ja mahdollisimman helppoa elämää. Haluan merkityksellisyyttä. 

”Ihmiset, jotka ovat sitoutuneimpia maksimoimaan oman onnellisuutensa, ovat niitä, jotka pystyvät vähiten nauttimaan elämästä.” 

Oman navan ympärillä pyöriminen ja uskominen siihen, että merkityksellisyys löytyy omasta itsestä, on vahingollista. Jos vietän elämäni miettien, miten voin tehdä itseni onnellisemmaksi ja elämästä mahdollisimman helppoa, olen väärällä tiellä. Merkitystä en löydä vain itsestäni, koska ihminen on luonnostaan sosiaalinen ja elää suhteessa muihin. Peilaan itseäni muista, olen enemmän elossa, kun olen muiden kanssa. ”Ajatus siitä, että löydämme ensin merkityksen jostain sisimmästämme, jonka jälkeen olemme valmiita maailmaan sen kanssa, on väärinkäsitys. Yhteys muihin saa oman elämän tuntumaan merkitykselliseltä.” – Alfred Alder.

Merkityksellisyyttä ei myöskään synny, jos tekee kaikesta mahdollisimman helppoa. Ponnistelu sinänsä ja suhtautuminen omaan ponnisteluun, tuo merkityksen. Elämän kuuluu olla myös epämukavaa, jotta mukavuutta osaa arvostaa. Epämukavuuteen kätkeytyy myös merkityksellisyyttä. IKEA-efektikin sen todistaa, että kun kasaa itse monimutkaisen vaatekaapin, kuinka tuskallista se sitten onkaan, arvostaa kaappia sen jälkeen enemmän, kuin valmiiksi kasattua. 

Merkitykseen vaikuttaa myös oma suhtautuminen hetkiin, tapahtumiin ja kokemuksiin, ei niinkään itse kokemukset. Meillä itsellämme on siten aika suuri vastuu oman elämämme merkityksen hetkistä. Olen alkanut ajattelemaan elämääni eri tavalla nyt, kirjan luettuani. Olen yrittänyt kääntää haastavat asiat merkityksellisiksi kokemuksiksi ja se on auttanut minua niiden käsittelyssä. Olen miettinyt, mitä olen oppinut ja miten olenkaan kasvanut ja vahvistunut, kun olen selvinnyt elossa vaikeista hetkistä. ”So act as to increase the meaning of present experience.”  Merkityksellisyyttä kannattaa etsiä vaikeista hetkistä, niin ne eivät ainakaan ole turhia. 

Immanuel Kantin mukaan meidän pitäisi kysyä itseltämme, mitä elämä minulta odottaa, sillä ihmisellä on suorastaan velvollisuus käyttää lahjojaan yhteiseksi hyväksi. ”Merkitys syntyy siitä, että on merkityksellinen muille.” Hän siis asettaa kysymyksen toisin päin, kun itse olen aina egoistisesti ajatellut, että haluan tehdä sitä, mitä itse rakastan. En vielä tiedä, mitä ajattelen tuosta, mutta Kantilla on hyvä pointti, asiaa on mielenkiintoista ajatella myös noin päin. Frank Martela päätyy määrittelemään elämän tarkoituksen seuraavasti: ” Elämän tarkoitus syntyy siitä, että teet itsellesi merkityksellisiä asioita tavalla, joka tekee sinusta merkityksellisen muille ihmisille.” Näin saavuttaa sekä henkilökohtaisen, että sosiaalisen täyttymyksen. 

Itselleni merkityksellisiä asioita kyllä teen, minun on joskus jopa vähän hankala saada aikaiseksi merkityksettömiä asiota. Olen huomannut, että voi itse päättää, mille kaikelle antaa merkityksen. Jos antaa liikaa merkitystä kaikille pikkuasoille, kuormittaa äkkiä itsensä uuvuksiin. Jos oppii enemmän olemaan piittaamatta paskaakaan (se on se kirja) turhista asioista, jää enemmän aikaa keskittyä oikeasti merkityksellisiin juttuihin. 

Teenkö asioita tavalla, joka tekee minusta merkityksellisen muille ihmisille? Joitain asoita varmaan kyllä, ainakin Neon Studio pyrkii jakamaan hyvää sanomaa ja olemaan merkityksellinen muille. Tykkään myös jakaa oman intohimoni tuotoksia muiden nähtäväksi, jotta joku saattaisi vaikka inspiroitua tai jotain. Muiden auttaminen ja tukeminen tuntuu merkitykselliseltä ja siitä tulee hyvä fiilis. En nyt kuitenkaan ottaisi liikaa stressiä tästä, mutta tämä on ihan mielenkiintoinen ajatus pitää mielessä ja mukana tekemisessä. 

Parhaimmillaan työ antaa merkitystä elämään. Olen aiemmin suhtautunut työhön jotenkin niin, että se täytyisi pitää erillään muusta elämästä ja että se on vain sivujuttu, kun itse elämää on vapaa-aika. Se ei ehkä kuitenkaan ole niin, vaan työ on iso osa elämää ja hyvä asia, joka parhaimmillaan antaa paljon merkitystä. Olen aiemmin halunnut tavoitella elämäntilannetta, jossa voisin elää passiivisilla tuloilla tekemättä enää päivääkään töitä. Nyt uskon sellaisen elämän tylsistyttävän minut kuoliaaksi. Nyt haluan toivottaa työn tervetulleeksi elämääni, enkä enää kaihtaa sitä. Haluan tehdä sellaista työtä, jolla on merkitystä sekä itselleni, että muille. En halua sen olevan ”työtä” sanan epämukavassa tarkoituksessa, vaan jotain tervettä, palkitsevaa ponnistelua, jossa pääsen toteuttamaan itseäni muiden ihmisten kanssa. 

Uskon olevani jossakin kohtaa elämässäni johtajan roolissa työpaikalla ja viimeistään silloin aion palata tämän kirjan pariin, sillä se on täynnä hyviä ajatuksia merkityksellä johtamisesta. Työllä voi olla jokaiselle erilainen merkitys, mikä on hyvä ottaa huomioon johtajana. Jollekin työ on vain keino tulla toimeen, thats it. Jollekin se on ponnahduslauta, joku taas ei tiedä ollenkaan, mitä se on. Olisi tärkeää löytää jokaiselle merkitys omasta työstään ja tehdä siitä mieleistä. Avoin palautteenanto puolin ja toisin, sekä työntekijän aito huomioiminen ja kohtaaminen ovat tärkeitä asioita. Työntekijältä pitäisi säännöllisesti kysyä, mikä työn teossa on toiminut hyvin, mikä huonosti ja miten esihenkilönä voisi olla avuksi. Mielestäni on kriittisen tärkeää, että alainen uskaltaa kertoa rehellisesti, mikä työpaikalla on perseestä. Myös kommunikointi vastuun määrästä on tärkeää, sillä vastuuta lisäämällä tai sitä vähentämällä voidaan säätää merkityksellisyyden ja stressin kokemista. 

Merkitystä voi saada monesta asiasta, oikeastaan mistä tahansa. On tärkeää tunnistaa ne olennaiset asiat, joille haluaa antaa merkityksen. Onnellisuutta ei kannata tavoitella, tai ainaista helppoutta. Elämässä kuuluu ponnistella, se kehittää. Työ ja muut ihmiset vaikuttavat elämään paljon, ne pitää hyväksyä ja toivottaa iloisesti tervetulleeksi. Usein kannattaa ajatella epäitsekkäästi, mutta merkityksellisyyden kanssa kannattaa olla itsekäs ja vaatia sen tuntemista.