Olin aluksi hieman skeptinen kirjasta. En ole koskaan aikaisemmin lukenut kirjaa luovuudesta tai muuhun ideointiin liittyvästä. Tiesin kirjan olevan työelämän näkökulmasta ja siksi valmistauduinkin kirjaamaan hyviä prosesseja tai ideoita luovuustehtäville ylös, joita voisi käyttää vaikka seuraavissa synnytyksissä tai treeneissä.

”Luovuus ja prosessi ovat ytimeltään, kuin öljy ja vesi”

Ja näin. Kirja löi pohjan irti oletuksiltani jo ensimetreillä. Kirja aloitti kyseenalaistamalla kaikki workshopit sekä innovaatioprosessit, joita olin tehnyt tai suunnitellut tekeväni. Esimerkiksi innovaatioprosessi on jo sanana paradoksaalinen. Innovaatio haluaa löytää jotai uutta tai parannella merkittävästi asiaa. Prosessin tavoite on kuitenkin saavuttaa sovitussa järjestyksessä määrätty lopputulos. Miten on mahdollista löytää mitään uutta, jos tavoite on jo jossain määrin tiedossa, ennen aloittamista?

Tämän jälkeen aloin kyseenalaistamaan kaikkea, mitä ajattelin luovasta työskentelystä ja innovoinnista.

Mutta mitä luovuus on? En ehkä aikaisemmin ole antanut ajatuksella tarpeeksi tilaa päässäni. Kuvittelin sen kuitenkin olevan jotain mystistä voimavaraa, joka on koodattu ihmisen perimään. Olin väärässä.

Vaikka on totta, että tietyt ihmiset näyttävät luovuutta helpommin ja voimakkaammin, kuin muut, niin luovuutta piilee muuallakin, kuin maalauksissa tai musiikissa. Luovuutta löytyy kaikilta, mutta olemme oppineet tukahduttamaan kykyä kyseenalaistamaan, jolloin voimme löytää (keksiä) jotain uutta.

”Luovuus ei ole luonteenpiirre vaan toimintatapa”

Loistavana kirjan esimerkkinä oli 90-luvulla Amsterdamissa ilmennyt ongelma, johon liittyi miesten vessojen pisuaarit ja lattialle päätyvä sotku. Ongelma korjattiin kuvalla kärpäsestä. Hieraisin itsekin silmiäni tässä vaiheessa. Tämä kärpänen herätti miehissä alkukantaisen tarpeen olla tarkkuusampujia, siis olla kusematta lattialle, johon yleiset hygienianormit ja hyvät tavat eivät pystyneet. Jos tämä ei ole arjen luovuutta, niin en tiedä mikä.

Luovuuden ytimenä onkin halu tehdä asioita eri tavalla tai ainakin paremmin. Kehitys vaatii myös eri tavalla tekemistä. Jos toimintamalleja tai rajoja ei rikota, niin loppujen lopuksi mikään ei muutu.

Mutta miten voin kehittää omaa luovuuttani? Kuten aiemmin todettiin, luovuus on toimintatapa. Hyvän toimintatavan hahmottamiseksi täytyy suunnitella, kokeilla ja välillä epäonnistua. Tämä pätee käytännössä kaikenlaiseen tekemiseen.

Haluamisen lisäksi minun pitää myös osata nähdä. Mikä on ongelma? Miksi se on ongelma? Miten korjata tai tehdä siitä parempi? Miten käytäntöön? Näitä kysymyksiä minun pitäisi kysyä enemmän itseltäni arjessa. Monesti tunnistan ongelman, mutta ”hyväksyn” sen ja jatkan päivääni. Pitäisi siis osata kyseenalaistaa kaikkea. Oli se sitten uutta tai jo vuosikymmeniä valmis. Kenties maailmassamme piilevät huippumahdollisuudet uusille bisneksille alkaisivatkin valjeta minulle aiemmin. Mieluusti ennen kuin luen ne jonkun muun linkkaripostauksesta tai Kauppalehdestä.

”Ehkä kaikkein merkittävin luovuutta lisäävä päätös, jonka kuka tahansa voi tehdä, on päätös olla luova”

Graham Wallas oli professori, teoreetikko sekä yksi London School of Economicsin perustajista. Hänen kädenjälkeään on myös yksi luovuuskirjallisuuden klassikoista The Art of Thought (1926). Kirjassa Wallas esittelee luomisprosessin, joka on jäänyt elämään kenties ikuisesti. Model of Insight -malli oli minulle uusi tuttavuus sekä sellainen, jonka mielestäni jokaisen pitäisi edes tiedostaa.

Prosessi menee näin:

1. Valmistautuminen (preparation)
2. Uppoutuminen (incubation)
3. Valaistuminen (illumination)
4. Todentaminen (verification)                       

Lyhyesti sanottuna idea lähtee taustatyöstä. Ongelmaa pohditaan mahdollisimman laajasti eri näkökulmista ja tilanteista. Tutkimisen jälkeen asian annetaan tietoisesti olla. Vaikka et esimerkiksi lukisi enää aiheesta, niin alitajuntasi jää käsittelemään saatua tietoa. Jonkin ajan päästä koet ahaa-elämyksen, idean ongelmaan. Oivalluksen tultua todennetaan havainnon arvo. Eli siis onko jokin ratkaisu edes teoriassa mahdollista.

Mallin taika (ja kirjan luettuani sen aito uskottavuus) piilee siinä, että luovalle prosessille ei aseteta aikaa tai rajoja. Luotat vain korviesi välissä asuvaan supertietokoneeseen. Kuitenkin tämän toimiaksesi sinulla pitää olla laajasti dataa, jota käsitellä. Ongelma ei siis ratkaise vain naiivisti itse itseään.

Ajatus tälläisestä toimintamallista kuulosti mielenkiintoiselta ja se herättikin minussa motivaatiota ottaa taas asiat käsittelyyn ajoissa. Unohtaisin hetkeksi ihannoinnin jatkuvalle viime hetken grindaukselle ja annan tiedon muhia päässäni hyvän tovin. Oli kyse sitten esimerkiksi treeneistä tai reflektion kirjoittamisesta. Kenties vastaukset syntyvät kerrankin ennen kuin alan niitä tietoisesti ratkomaan? On kulunut reipas viikko, kun viimeksi koskin tähän reflektioon. Viimeiset 400 sanaa ovat käytännössä syöksyneet päästäni paperille alle puolessa tunnissa.

Kirja tarjosi kaikenlaista. Ennen kaikkea uutta näkökulmaa omaan ja muiden tekemiseen. Saku Tuominen on osannut tuoda asiansa hyvin esille eri keinoin ja tarinat pitivät lukijan mukanaan. Kirjan loistavat konkreettiset esimerkit työelämässä auttoivat hahmottamaan kerrottua asiaa.

5-/5