Halusin lukea vastuullisuudesta jonkin kirjan, vaikka tuntuukin, että vastuullisuutta toitotetaan tällä hetkellä joka tuutista kyllästymiseen saakka. Kuinka puut kasvavat on kirja ihmisestä, luonnosta ja ihmisluonnosta. Kirjassa käydään mielenkiintoisella ja näkökulmia laajentavalla otteella läpi elinympäristömme muutoksia ja sitä, miten meidän täällä pitää elää, jotta kaikilla olisi hyvä olla nyt ja tulevaisuudessa. Kirja oli mielestäni hyvin kirjoitettu. Siinä on todella rajuja esimerkkejä ilmastonmuutoksen seurauksista ja syistä, joita en ole edes tullut ajatelleeksi. Kirja ei myöskään tuputa oikeita ja vääriä tekoja tai syyllistä lukijaa, vaan herättää inhimillisellä tavalla pohtimaan omia valintoja ja tekoja, sekä niiden seurauksia.

Olen pitänyt ilmastonmuutosta vakavana asiana ja luullut olevani siitä melko hyvin tietoinen. Kirja sai minut kuitenkin huomaamaan omassa ajattelussani ja toimintatavoissani puutteita. Olen ollut kyllästynyt aika ajoin kaikkeen vastuullisuus vouhotukseen ja ajatellut, ettei tämä minua koske. No koskeehan se tietenkin, ja olenkin tehnyt tietoisesti pieniä muutoksia esimerkiksi kierrätyksen suhteen, voisin toki tehdä paljon enemmänkin. En kuitenkaan ole täysin ymmärtänyt kaikkia ilmastonmuutoksen perimmäisiä syitä tai saati niiden seurauksia. Jotta ongelmat on mahdollista ottaa vastaan, on tunnistettava ja hyväksyttävä niiden syyt ja seuraukset.

Luultavasti olen aina välillä ollut tietoisesti sokea ilmastonmuutoksen suhteen. Olen ollut turhautunut tilanteeseen, jossa kaikessa tekemisessä ja ajattelussa mennään vastuullisuus edellä. Nyt tunnistan tällaisen tietoisen sokeuden arjessani ja osaan muokata niitä tilanteita järkevämmiksi. Esimerkkinä roskien lajittelu, välillä olen heittänyt muovit sekajätteen mukana roskiin, vaikka varsin hyvin tiedän, että niille olisi oma kierrätysastia siinä vieressä. Miksi olen tehnyt näin? Koska se on ollut minulle itselleni helpompaa. Toinen esimerkki elokapina, tietoisesti sokeana asialle, näkee vain ihmiset tahallaan vaikeuttamassa muiden elämää tukkimalla tien. Jos heidän sanomalleen on sokea niin kyllähän se raivostuttaa, kun ei töiden jälkeen pääsekään kotiin yhtä nopeasti kuin normaalisti. Toki tässä esimerkissä toteutuksessakin taisi olla parannettavaa.

Toinen samanlainen ajatteluhuomio kirjasta. Tunnistan usein sanovani ”en ole ajatellut asiaa ollenkaan”. Ihmiset saattavat sanoa näin ja oikeasti myös luulla, etteivät olekaan ajatelleet asiaa ollenkaan. On kuitenkin hyvin mahdollista, että olenkin ajatellut asiaa edes pienen hetken ja sen jälkeen laittanut ajatuksen sivuun ja pois mielestä, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Miksi olen tehnyt näin? Sama kysymys, sama selitys, se on ollut itselleni helpompaa. Nykyihmiselle on luontaista tehdä asioista helppoja ja yksinkertaisia. Tunnistan itsenikin ihmiseksi, joka pitää yksinkertaisuudesta ja helposta elämästä, asioiden musta-valkoistamista on hyvä kuitenkin harkita, sillä lähes mikään ei ole oikeasti niin yksinkertaista kuin mitä aivomme antavat meidän luulla. Oman elämän helpottaminen on luonnon kannalta usein huono ratkaisu ja pitäisi enemmän miettiä kompromisseja, joilla oma elämä ei vaikeudu liikaa, mutta myös luonto saisi siitä osansa takaisin.

Kirjan selitys sille, miksi ilmastonmuutos ei tunnu meistä ihmisistä tarpeeksi mielenkiintoiselle tai vakavalle asialle. Ilmaston muutos ei ole meille henkilökohtainen asia, se on iso ja kasvoton, siitä on vaikea saada kiinni. Olemme turtuneet tuputtamiseen ja kuvittelemme tietävämme kaiken olennaisen, vaikka katsommekin toisaalle. Suurin osa muutoksista tapahtuu kaukana ja tuntuu, etteivät ne kosketa meitä täällä. Absurdit luvut ilmastonmuutoksesta, mitä 1,4lämpöasteen nousu oikeasti tarkoittaa? Kuinka suuri määrä satatuhatta sukupuuttoon kuollutta lajia oikeasti on? Luvut ovat liian pieniä tai suuria. Tapahtumien mittakaavan kasvaessa myötätuntomme ei kasvakaan vaan saattaa laskea, mitä enemmän ja mitä dramaattisempaa informaatiota, sitä enemmän ahdistusta ja siksi otteemme lipsuu.

Kirjan luettuani en aio väittää tietäväni ilmastonmuutoksesta paljon. Tiedän kuitenkin hieman enemmän kuin aiemmin. En myöskään aio luvata lopettavani kaikkia paheita kuin seinään. Aion kuitenkin tehdä pieniä muutoksia ja niitä jatkamalla pikkuhiljaa kuljen oikeampaan suuntaan. Ymmärrän nyt paremmin luonnon ja ihmisen välistä suhdetta. Jatkossa myös tunnistan paremmin omaa ajatteluani rajoittavia tekijöitä ja opin pääsemään niistä eroon. Ajatuksia rajoittavia tekijöitä on hyvä huomioida tietysti myös muissa teemoissa. Uskon, että myös tiimiyrittäjyyteen ja työelämään osaan ottaa paremmin huomioon tekojemme seuraukset.