Ensimmäiseksi luettavakseni kirjaksi Tiimiakatemialla päätyi Erik Bertrand Larssenin Paras, jota Matias Sarlin suositteli minulle heti ensimmäisessä yhteisessä palaverissamme. ”Tästä vois olla hyötyä siinä jalkapallossa”, tai joitain sen tyyppistä hän tokaisi. Kirja olikin hyvin mielenkiintoinen, ja vaikka olen ennen kuuluttanut, että en tykkää lukea kirjoja, sujui tämän kirjan lukeminen vaivattomasti ja sainkin sen luettua suhteellisen nopeasti.

Olin aiemmin kuunnellut James Clearin ”Pura rutiinit atomeiksi”, sekä Mark Mansonin ”Kuinka olla piittaamatta paskaakaan”, ja tämä teos oli hyvin pitkälti samantyyppinen rutiineja korostava kirja. Kuitenkin edellä mainittuihin kahteen teokseen poiketen tässä kirjassa oli täysin erilainen vivahde, kun kirjoittajana oli henkilö, joka oli kokenut niin fyysisen kuin henkisenkin kapasiteetin äärimmilleen viemistä, sekä valmentanut niin bisnes- kuin urheilumaailmankin huipputekijöitä. ”Paras” teoksessa korostui hyvin menestyminen ja parhaaksi versioksi tuleminen, eikä vain arjesta selviäminen rutiinien avulla. Varsinkin mentaalinen puoli rutiineissa tuotiin hyvin esille, ei kirjoittajana turhaan ole Norjan suosituin mentaalivalmentaja.

Heti kirjan alussa tuodaan hyvin esiin meidän jokaisen kuolevaisuus, jonka pitäisi olla meitä eteenpäin potkiva voima. Kappaleessa oli kohta, joka sai minut oikeasti ajattelemaan. Luin sen ja silmäni vain lasittuivat, jäin tuijottamaan tyhjyyteen. ”Ja lopuksi kuolen, toivottavasti vanhana. Mitä siinä tapauksessa haluan sanoa itselleni kuolinvuoteellani? Olenko ylpeä elämästäni? Käytinkö sen niin hyvin kuin pystyin?” Siinä hetkessä se pysäytti, ja olin valmis tekemään kaiken mitä olin aina halunnut saavuttaa. Nukuin ja heräsin seuraavana päivänä. Tunne oli poissa. Silloin minulle konkretisoitui, että näillä yksittäisillä adrenaliini piikeillä ei ole mitään pitkäaikaista vaikutusta. Motivaatiopuheiden katsominen Tik Tokista keskellä yötä eivät vie sinua yhtään mihinkään. Aina ei huvita, eikä eilisen motivaatio aina jatku yön yli. Siksi rutiinien ylläpitäminen ja tavoitteiden kirkkaana mielessä pitäminen ovat menestyksen edellytys.

Rutiinien lisäksi täytyy olla myös tavoite. Ilman tavoitetta on hankala perustella omia rutiinejaan. Rutiinien pitäisikin viedä meitä tavoitteitamme kohti. Larssen kirjoitti hyvin tavoitteiden ylös kirjoittamisesta ja niitä kohti menemisestä. Kirja sai minut pohtimaan omia tavoitteitani, ja mitä haluaisin saavuttaa elämässäni. Olen aina halunnut olla ammattijalkapalloilija. Enkä vain ole halunnut olla. Haluan sitä edelleen, ja tulen se olemaan. En ole ikinä kirjoittanut sitä ylös. Paitsi nyt. Larssen kirjoitti, kuinka tavoitteen ylös kirjoittaminen luo tavoitteelle tietynlaisen sinetin. Nyt se täytyy tehdä, ja päivittäiset valintani täytyy myötäillä tavoitettani. Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty, ja joka päivä on uusi päivä. Siksi kirjoitan tämän tavoitteen vielä jonnekin, josta tulen sen lukemaan useammin kuin tästä esseestä (tuskin tulen lukemaan tätä esseetä ikinä uudestaan, ehkä joskus, mutta kerrat ovat varmasti luettavissa yhden käden sormilla).

Yhdessä vuodessa minusta ei kuitenkaan ammattilaista tule, ja siksi motivaation ylläpitämiseksi tärkeää on luoda välitavoitteita, sekä rutiineja. Olen huomannut, että rutiineja on hankala noudattaa, jos niitä ei kirjoita ylös, tai jos ne ovat liian vaikeita toteuttaa. Sen virheen tein kirjan luettuani. Loin rutiinit, jotka vastaavat huippu-urheilijan rutiineja. Minä en ole vielä huippu-urheilija, vaikka se on ärsyttävää myöntää. Tärkeää on luoda sopivan haastavat rutiinit, jotka vievät kohti tavoitetta, mutta eivät lannista sinua. Tässä on itselläni opittavaa.

Lopuksi haluan muistuttaa kirjan ydin sanomasta: ”Kenestä tahansa voi tulla voittaja. Kenestä tahansa voi tulla paras.” Ei ole sattumaa, että joistakin tuli alansa huippuja, eikä heillä ole mitään supervoimia. Kyse on vain pienistä asioista, jotka menestyjä tekee paremmin, ja eri tavalla. Lahjakkuus on sana, jota ei pitäisi olla olemassakaan. Kirjassa tuodaan hyvin esiin kaikkien tuntema säveltäjä Mozart, jota on pidetty todella lahjakkaana säveltäjänä. Mutta todellisuudessa hän ei ollut sen enempää lahjakas kuin kukaan muukaan. Hän oli äärimmäisen harjoittelun ja kasvatuksen tulos. On tietenkin eri ominaisuuksia, jotka sopivat paremmin esim. uintiin kuin pitkänmatkan juoksuun. Tietenkin poikkeuksia tässäkin tapauksessa. Pointti kuitenkin on, että olit kuka tahansa, mistä tahansa, on sinulla mahdollisuus tulla parhaaksi tai ainakin menestyä siinä mitä teet, kunhan rutiinisi vastaavat tavoitettasi, ja pidät tavoitteen mielessä joka päivä. Pystyt parempaan mitä luulet.

P.S. Kirjoitin tämän deadline päivänä Espresso Housessa samalla kun kuulokkeistani soi Epic War Music -soittolista. Ympäristöllä on suuri vaikutus motivaatiooni varsinkin minulla. Jos ahtaassa ja äärimmäisen epämotivoivassa huoneessasi et saa mitään aikaan, kokeile tätä vaihtoehtoa.