’’kun kaikki ei tule helpolla, tulee esteet itse voittaa’’

Pohdin usein sitä, että mikä on se, joka saa minut ponnistelemaan päivittäin . Huomaan ympärilläni tyyppejä, jotka saavat asioita/ projekteja jatkuvasti omien vanhempien tai vanhempien ystävien kautta ja se vituttaa minua suuresti. Samaan aikaan itse joudun tekemään todella paljon töitä sen eteen, että minut tunnettaisiin tai, että pystyisin näyttämään kuinka hyvä asioissa olen. Mutta siinä uskonkin olevan kaiken suola. Nykyään tituleeraan itseäni oman polun kulkijaksi. En juurikaan välitä kenenkään mielipiteistä. Teen asioita, joita haluan. Tiedän etten tarvitse tiettyjen asioiden saavuttamiseen muita kuin esteen pois omasta ajattelustani.

Lapsena rahat oli tiukalla. Meitä oli viisi lasta ja uusien vaatteiden ja tavaroiden ostamiseen oli harvoin varaa. Samaan aikaan suurin osa kavereistani sai säännöllisesti jotain uutta vanhemmiltaan. Muistan, kuinka se ärsytti minua ja saikin minut loppupelissä sisuuntumaan niin, että aloin hankkia varallisuutta itselleni tekemällä tutuilleni pieniä projekteja, josta tienata rahaa. Näin opin jo pienenä tekemään työtä ja ansaitsemaan rahaa itselleni. Tämä myös mahdollisti minulle sen, että pystyin muuttamaan omaan vuokra-asuntoon jo 15-vuotiaana.

Tulen itse suvusta, jossa minua ennen ei ole kukaan käynyt korkeakouluja. Muistan lukioon hakiessani keskustelun mummoni kanssa, jolla oli hyvin negatiivinen asenne lukioon hakemiseni suhteen. Isovanhemmistani lähtien kaikki sukumme naiset ovat hakeutuneet aloille, jossa palkkataso on matala. Tietoisesti oli siis jopa oletus, että niin minun kuin sisarusteni kohdalla tapahtuisi samoin. Päätin kuitenkin jo varhain, etten tyytyisi perinteisiin odotuksiin tai mataliin standardeihin urani suhteen. Helppo tie se ei kuitenkaan ole ollut, sillä esimerkiksi kun  lukiossa opiskelun suhteen oli pulmia, jouduin ratkaisemaan ne pääosin itse, sillä vanhemmillani ei ollut tietotaitoa auttaa minua esimeriksi pitkän matematiikan laskuissa. Valitsemani tie opetti minut kuitenkin kohtaamaan haasteita, vahvistamaan entisestään itsenäisyyttäni ja päättäväisyyttäni. Tämä itsenäinen polku on saanut minut ymmärtämään, erityisesti Tiimiakatemialla opiskellessani, että kykenen itse etenemään urallani, ilman että asioiden tulee mennä aina käsikirjoituksen mukaan. 

’’Naiset eivät keskimäärin nouse uratikkaillaan yhtä korkealle kuin miehet’’ – Evan lasikattomittari 2019

Johtaja naiset -kirjassa puhuttiin siitä, mikä saa naiset hakeutumaan matalampi-palkkaisille aloille tai matalampiin virkoihin.  Amerikkalainen psykoterapeutti Amy Morinin mukaan naisten 13:sta tyypillisimmän ja haitallisimman ajatusmallin listalta nousee selkeästi seuraavat asiat:  täydellisyyden tavoittelu, itse-epäilyt – ja syytökset, omien kykyjen vähättely, jatkuva vertailu muihin, asioiden ylianalysointi ja huijarisyndrooma. Kirjasta erityisesti jäi mieleen lause: ’’ Kun pojille riittää pitkän matematiikan kokeesta 8, vaihtaa tytöt tuon 8 saadessaan lyhyeen matematiikkaan, koska tietävät saavansa parempia arvosanoja siellä. ’’. Tämä tiivistää täydellisesti tyttöjen ja poikien erot. Tytöt ovat äärimmäisen täydellisyyteen pyrkiviä, kun taas pojille riittää keskinkertainen. Mutta voiko täydellisyyden tavoittelulla päästä pitkälle uuvuttamatta itseään tai siirtymättä suorittamaan ns. helpommalle tasolle?

Tiimiakatemia vuosien aikana olen paljon miettinyt omaan perfektionismiani projektien kannalta. Olen aina ollut todella täydellisyyteen pyrkivä ja viilannut pilkkua viimeiseen asti, jotta tuotos olisi varmasti asiakkaan ja itseni mieleen. Olen kuitenkin viimeisen puolen vuoden aikana oppinut sen, että se mihin osaamisellasi olet pyrkinyt tiivistyy ainoastaan siihen mitä asiakkaasi visuaalisesti näkee. Eli vaikka itse olisit odottanut lopputuloksestasi parempaa, ei asiakkaasi siitä tiedä mikäli et siitä hänelle ääneen sano. Mikäli viilaa pilkkua liian pitkään, uupuu mentaalisesti. 

’’Hae vaativia tehtäviä vaikkei kriteerisi työhön riittäisi’’

EPÄVARMUUS!! Sana jota olen pyöritellyt paljon päässäni viimeaikoina. Ystäväni menevät uralla eteenpäin. Saavat pestejä, joihin olen itse törmännyt Linkkarissa, ja joihin olen miettinyt itse hakevani. Tiedostan, että kykyni tehdä ja suorittaa asioita on korkea ja janoan oppivani koko ajan uutta.  Jostain syystä mieleni kuitenkin rajoittaa minua tällä hetkellä liikaa. Mietin tuossa taannoin, miksi omaa osaamista on niin vaikea myydä. Jos olet sinut itsesi ja osaamisesi suhteen, ei tässä asiassa olisi tuskin ongelmaa. Tiedostan, että olen viimeisen kahden vuoden aikana kehittynyt osaamiseni suhteen etenkin markkinoinnissa valtavasti, mutta silti koen, että en osaa mitään. 

Huomaan myös, että ympärilläni oleva ilmapiiri vaikuttaa minuun tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon ja etenkin takkuisesti käynnistynyt alkuvuosi tiimin kanssa. Tuntuu kuin junnattaisiin taas paikallaan ja se visio huipputiimistä ja sen tukemisesta puuttuu kokonaan. Tämä on saanut minut suoraan sanottuna lamaantumaan. Kaipaan tällä hetkellä elämääni actionia ja haasteita. Tällä hetkellä kuitenkin koen, että joudun hakemaan sitä ihan jostain muualta kuin Tiimiakatemia ympäristöstä. Inspiroidun ihmisistä, jotka tekee ja haluaa kehittyä ja antaa ympärillä olevilleen energiaa. Kuten Merja Ylä-Anttila mainitsee kirjassa ’’laturi-ihmisiä’’. Monet tuntee minut energisenä ja positiivisena ihmisenä. Nämäkin ”laturi-ihmiset” ihmiset kuitenkin tarvitsevat niitä ihmisiä, joista itse ammentaa energiaa.

’’Tunteet ovat kuin hajuvesiä, joiden tuoksu leijailee ympärillämme’’ – Emma Seppälä ,Amerikkalainen psykologian tohtori 

Esimiehenä meitä tarkkaillaan jatkuvasti. Jos mietin itseäni alaisena, niin kiinnitän aika monesti huomiota siihen et millä tuulella esimies saapuu töihin ja tällä on merkittävä vaikutus siihen, miten uskallan lähestyä häntä. Mikäli esimiehestä välittyy vähänkään fiilis, että tänään ei ole hyvä päivä, välittyy tämä sama fiilis myös muihin. Voidaan kai puhua niin sanotuista energioiden välittymisestä. Muistan elävästi esimieheni sanat  muutaman vuoden takaa: ’’tunteet ei kuulu työpaikalle.’’ Kirjassa puhutaan siitä et tunteet vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen tyyppinä sellainen, että harva osaa lukea sisälläni olevia tunteita tai ajatuksiani ulkokuoreni mukaan. Uskon, että pomoni sanoilla on ollut osaltaan merkitystä tähän. Tämä on opettanut minua katsomaan myös johtamista täysin eri näkökulmasta. Koska tiedän, että minun tyyppisiäni persoonia työpaikalla on, on todella tärkeää, että löydettäisiin ne tavat, jolla ihmisten tunteet ja ajatukset saataisiin paremmin esille. Nykypäivänä autoritäärinen johtaminen ei ole enää millään tavalla muodikasta. Uskon, että mikäli jokainen voi olla tiimissä oma itsensä, omien tunteidensa sallimana, saadaan paljon parempia tuloksia aikaiseksi. Tämän vuoksi kannustankin johtajana usein tiimiläisiäni jakamaan fiiliksiä, jos ei koko porukalle niin ainakin itselleni johtajana, jotta pystyn ymmärtämään ja tukemaan tätä tyyppiä etenkin silloin jos asiat ei hoidu.

’’Johtaja on kuin bussikuski, joka päättää minne mennään ja ketä on kyydissä’’- Jim Collins

Olen tietoisesti viimeisen parin vuoden aikana hakeutunut johtamispaikkoihin ja koen sen kannattaneen. Tän kevään aikana olen kuitenkin useamman kerran joutunut johtajana siihen tilanteeseen, että olen todella joutunut miettimään ketä pidetään kyydissä ja ketä nakataan pois projekteista. Olen itse todella päämäärätietoinen ja kun projektiin lähden, vaadin lopputuloksen olevan priimaa. En pysty suoraan sanottuna sietämään sitä, että alisuoritetaan ja etenkin tietoisesti. Tässä vaaditaan myös taitoa johtamiselta, että ensinnäkin osaa valita ne tyypit ’bussiin’’, joiden kanssa uskoo homman rullaavan. Oon paljon miettinyt sitä, että mikä on akatemialaisten motivaatio ja tavoite  projekteihin lähtiessä. Akatemialle eletään hyvin lintukodossa ja kaikesta on tehty super helppoa. Ei muuta kun pistää Akatemian Teamsiin viestiä projektista, niin eiköhän tule liuta kiinnostuneita hommiin. Mutta kuinka moni näistä tyypeistä todella on sitoutuneita projektiin ,eikä vaan hyppää messiin pelkän projektin toivossa. Kirjassa puhuttiin siitä, kuinka yksin johtaja todellisuudessa on mikäli tiimi ei ole tarpeeksi sitoutunut noudataamaan yhteisiä pelisääntöjä. Kuten Simo Paanala viime viikon asiakastapaamisessa sanoi: Yksin pääsee nopeasti eteenpäin,  sitoutuneen tiimin kanssa pääsee aina pitkälle.

’’Jos haluaa vähän kaikkea, ajatukset ja tekeminen hajoavat moneen suuntaan.’’ 

Jo pienenä lähdin rakentamaan palikoita siihen suuntaa, mitä kohti halusin mennä. Olin päättänyt, että haluan alkaa tienaamaan itse rahaa, jolla voin ostaa itselleni asioita. Koulussa halusin aina saavuttaa hyviä arvosanoja. Miksi? Koska tiesin, että en ole tyyppinä se, joka tyytyy vähään. Jo yläasteella tiesin, että haluan hakea lukioon. Miksi? Koska olin tehnyt helvetisti töitä opintojen suhteen, että voi päästä sinne. Ihan jo vanhempienkin puolesta voin sanoa, että olen aina ollut vähän jääräpää. Jos tiedän jo mitä haluan saavuttaa, on vaikea kenenkään tulla sitä estämään. Tämä pätee myös siihen, että minua ei juurikaan kiinnosta mitä ihmiset minusta ajattelee. Siinä on totta kai oma käänteinen huono puolensa, mutta näin omaa uraa miettiä koen sen enemmän voimavaraksi. Oma tahto ja sisäinen voima toimii mulla edelleen suurena motivaattorina ja niiden pohjalta usein luon strategian sille, mitä haluan saavuttaa. Kuten jo aiemmissa lauseissa esitin, on tärkeää miettiä omaa tekemistä kysymyksen ’’miksi’’ avulla. Miksi teen tätä asiaa mitä teen? Viekö se minua jotakin päämäärää kohti?