Aloitin lukemaan kirjaa Fooled By Randomness, jonka on kirjoittanut Nassim Nicholas Taleb, kun sain suosituksen kaverilta. Kirja herättää ajatuksia jo nimessään ja pistää sinut kyseenalaistamaan lopputuloksia ja päätelmiä, joita olet itse tai joku toinen tehnyt. En ole varma pystynkö edes sanoin kuvailemaan kirjan kokonaisvaltaista merkitystä mutta tykkään itse pohtia paljon filosofisesti ja ymmärtää ihmismieltä paremmin. Uskoin senkin takia tämän kirjan olevan erittäin osuva tähän. Tietysti siihen voi vaikuttaa se, että kirja on ”international bestseller”.

Kirjan tarkoitus ei ole kertoa, että kaikki elämän aikana tapahtuvat tapahtumat ovat kiinni tuurista ja sattumasta. Vaan hoksauttaa lukijaa ajattelemaan kriittisemmin ja tunnistamaan tuurin vaikutuksen, jotta voit hyötyä ”tuuristasi” mahdollisimman paljon.

Ihmiset pyrkivät löytämään tapahtumista jotain kaavaa. Tämä johtuu ihmisen psykologisesta taipuvaisuudesta nähdä looginen ratkaisu tai lopputulema, jollekin sattumalle. Epätietoisuus ei siis ole meille normaalia ja se usein meitä pelottaakin. Siksi turvaudumme selkeään ja helppoon ratkaisuun nähdä kaavoja ja toistoa tapahtumissa. Tarkoitan tapahtumilla tässä kontekstissa tapauksia tai sattumia, jotka voivat tapahtua kenelle vain. Muistatko milloin olisit itse viimeksi miettinyt mistä jokin johtuu? Esimerkiksi miksi joku menestyy? Haluamme usein nähdä menestymisen takana, jonkun kaavan. Jonkun mitä pystyy toistamaan. Esimerkiksi kovalla työllä voi menestyä. En väitä etteikö väite pitäisi paikkaansa joissain tapauksissa mutta pelkällä kovalla työllä on onnettoman vaikeaa menestyä. Tiedämme, että isot yritysjohtajat, urheilijat ja lääkärit tekevät kovasti töitä. Niin tekee myös ihan tavalliset ihmise ympäri maapallon. Et voi väittää, ettei afrikkalainen 10-vuotias lapsi tekisi joka päivä kovasti töitä sen eteen, että voi syödä. Tai, että menestyneet yritysjohtajat tekisivät vain enemmän töitä kuin muut.

Menestymiseen vaikuttaa aina tuuri ja sattuma. Sen voimme hyväksyä, eikä se ole kuitenkaan keneltäkään pois. Voimme joko oppia hyödyntämään tuuria ja sattumaa tai kieltää sen merkitys menestymiseen ja paiskia päivästä toiseen aivan helvetisti hommia.

Miksi olemme valmiita attribuoimaan menestyksemme, meidän kovan työn ja viisauden taakse mutta kaikki virheet ja epäonnistumiset ovat sattumaa ja huonoa tuuria. Monesti kuulee menestyneiden ihmisten sanovan, että ”tiesin tulevani menestymään, kun teen niin paljon töitä”. Ei taaskaan mitään pois menestymiseltä mutta ymmärrämmekö me todellisuudessa satunnaisuuden roolin elämissämme? Jos väitämme näin, väitämme olevamme varmoja ja tietoisia siitä mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Onko se satunnaisuuden käyttämistä vahvuutena vai heikkoutena? Tätä minä lähdin pohtimaan. Vai onko se oman egon ”pönkitystä”?

Kirjassa käsiteltiin aihetta nimellä antifragiilisuus. Eli kyky käsitellä epävarmuutta ja satunnaisuutta ja kääntää se voimavaraksi heikkoudesta. Emme voi kieltää, etteikö maailmassa olisi kriisejä ja yllättäviä käänteitä. Emme voi myöskään arvata tai ennustaa niitä. Viimeisimpänä ja ehkä helpoimpana esimerkkinä on Korona. Tottakai riski on ollu tiedossa ja olemme voinut ennustaa jotain tälläistä tapahtuvan mutta emme kuitenkaan olisi ikinä uskoneet sitä, jos joku olisi vuosi ennen tätä väittänyt näin tapahtuvan.

Tämä vaikutti yrityksiin ja ihmisiin ympäri maailman. Maailman valtaava pandemia sai kaikki varpailleen. Kuitenkin osa yrityksistä ja osa ihmisistä olivat huomattavasti suotuisemmassa asemassa toisiin verrattuna. Eli antifragiileja.

Taleb väittää, että ”yhteiskuntamme ja talousjärjestelmämme, sekä yksilöiden henkilökohtainen elämä, hyötyisivät suuresti, jos ne suunniteltaisiin ottaen huomioon niiden antifragiilisuus. Tämä tarkoittaa järjestelmien ja toimintatapojen rakentamista siten, että ne eivät ainoastaan kestä kriisejä ja epävarmuutta, vaan myös hyötyvät niistä. Esimerkiksi hajautetut taloudelliset ja sosiaaliset järjestelmät ovat usein vahvempia ja joustavampia kuin keskitetyt, koska ne pystyvät paremmin sopeutumaan ja hyötymään satunnaisista häiriöistä.”

Huomasin kirjaa lukiessani, että hyödynnän itsekin jonkun verran antifragiilisuutta tiedostamatta. Kuitenkin sen tiedostamalla pystymme oikeasti kasvattamaan ns. etua muutoksia ja kriisejä kohdatessa. Tämä on helppo ajatella esimerkiksi osake markkinoilla. Olemme kaikki kuulleet, että sijoituksia on hyvä hajauttaa eri osakkeisiin, eri yrityksiin, eri aloihin, eri maihin ja kokonaan jopa eri omaisuus luokkiin. Tämän saman voi ajatella itselle henkilökohtaisella tasolla. Voit jakaa osaamista eri aluesiin, voit kehittää taitojasi kirjailijana tai esiintyjänä. Voit alkaa urheilemaan, jotta olet esimerkiksi paremmin valmistautunut mikäli sattuman kautta joudut hyödyntämään kestävyyttäsi. Näitä on loputtomiin mutta pointtina tässäkin on se, että ns. omistamalla mahdollisimman laajan kirjon taitoja ja voit paremmin varautua esimerkiksi tekoäly valtaamaan työmarkkinaan.

Uskon itse vahvasti siihen, että suurin kehitys tulee epämukavuus alueella, kun joutuu stressaamaan ja panostamaan pikkusen enemmän. Luulen, että se johtuu nimenomaan stressaamisesta ja itsevarmuuden kehittämisestä, koska Stressatessa ei huomaa kaikkea ja kulkee ns. laput silmillä. Usein vasta esimerkiksi esiintymisen jälkeen huomaat, että olisin voinut tehdä tämän paljon paremmin, vaikka esitys menikin hyvin. Luulen, että tämä kehittää itsevarmuutta, kun huomaamme olevamme hyviä mutta olisimme voinut stressata vähemmän ja saada paremman lopputuloksen aikaiseksi. Joten ensi kerralla, et enää stressaakkaan niin paljoa ja menet eteenpäin. Talebin mukaan myös itsensä altistaminen stressille ja häiriöille kehittää ihmistä kestämään jatkuvasti suurempia häiriötä ja enemmän stressiä. Tämä tarkoittaa uusien ja epämukavien tilanteiden tietoista hakemista. Olen itse ainakin kehittynyt ja yrittänyt kehittää Vengaa ottamaan enemmän riskejä ja menemään tietoisesti kohti epämukavia tilanteita, koska kehitys tapahtuu epämukavuusalueella.

Miten voimme sitten oikeasti hyötyä ja oppia antifragiilimmiksi? Uskon, että tämä on iso kysymys, jota varmasti kaikki haluavat mutta moni ei ole valmis kehittämään. Esimerkiksi voitot ja onnistumiset vaativat usein vielä useamman tappion ja epäonnistumisen. Epävarmuuden hyväksyminen on mielestäni hankalaa. Se tarkoittaa, että meidän tulisi ottaa kaikki mahdollinen tieto ja tehdä niiden perusteella mahdollisimman hyvä päätös kuitenkin epätäydellisessä valossa. Eli epätäydellisellä tiedolla.

Taidon ja tuurin erottaminen toisistaan voi olla äärimmäisen haastavaa. On ilmeistä, että kova työ ja taidot voivat kantaa pitkälle, mutta tuuri tuntuu olevan se muuttuja, joka usein ratkaisee, mille polulle päädytään. Voimmeko siis puhua puhtaasta taidosta, jos jokainen saavutuksemme on tietyssä määrin altis sattumalle? Vai pitäisikö meidän tunnustaa, että elämä on kuin purjehdusta: me voimme oppia purjehtimaan taidokkaasti, mutta lopulta tuuli päättää, kuinka nopeasti ja mihin suuntaan liikumme.

Taidon ja tuurin eroa pohtiessa voimme havaita, että usein taito on se, mikä mahdollistaa tuurin hyödyntämisen. Taitava purjehtija osaa käyttää hyväkseen jokaista tuulenpuuskaa, kun taas kokematon saattaa jäädä tuuliajolle. Tässä vertauskuvassa voimme nähdä, että taito on jotakin, mitä hiotaan ja kehitetään, mutta se ei koskaan eliminoi tuurin osuutta yhtälössä. Onko se sitten antifragiilisuuden ydintä – ei pelkästään kestää sattumaa ja epävarmuutta, vaan ottaa siitä kaikki irti, tehdä siitä liittolainen?

Ehkäpä kyse ei ole taidon ja tuurin erottamisesta, vaan niiden symbyoosista. Taidon ja tuurin välinen tanssi on kuin elämän nyrkkeilyottelu: taito määrää, kuinka hyvin osaat väistellä ja lyödä, mutta tuuri saattaa päättää, millainen isku on ratkaiseva. Onko tämä sitten se perimmäinen oivallus, jonka Taleb haluaa meille tarjota: että elämä on jatkuvaa tasapainoilua taidon hallitsemisen ja tuurin syleilemisen välillä?

Talebin ideat antifragiilisuudesta voivat opettaa meitä rakentamaan henkilökohtaista ja ammatillista elämäämme niin, että olemme valmiita tarttumaan tilaisuuksiin, joita sattuma tuo eteemme. Ehkä emme voi täysin erotella taitoa ja tuuria, mutta voimme harjaantua tunnistamaan sattuman tuomat tilaisuudet ja käyttämään taitojamme niiden hyödyntämiseksi.

Kuten olen tiimini kanssa oppinut, tuurin ja taidon yhdistelmä on kuin improvisaatiota rock-musiikissa: sinulla tulee olla tekninen osaaminen soittaa, mutta myös kyky heittäytyä hetkeen ja antaa tilalle, luoda jotakin ainutlaatuista ja odottamatonta. Se ei ole tuurin kieltämistä tai taidon vähättelyä – se on molempien ymmärtämistä osana samaa suurempaa kokonaisuutta, joka on elämämme.

Ja siinäpä se. Jos elämä on sekä tuurin että taidon sinfoniaa, ehkä meidän ei tarvitse erottaa niitä toisistaan. Sen sijaan meidän tulisi oppia kapellimestariksi, joka ymmärtää, milloin on aika antaa taidon nousta esiin, ja milloin on parasta vain luottaa tuulen tuomaan tuuriin.