Lukiessani Yuval Noah Hararin teosta ”21 lessons for the 21st century” Suomeksi 21 oppituntia maailmantilasta. Uppouduin useamman kerran vain ajattelemaan maailman menoa. Kirja herätteli ajattelemaan, miten maailma oikeasti toimii. Tämän oivaltaessa tuntuu kuin kulkisi välillä ”laput silmillä”, ajattelematta yhtään asioiden yhteyttä. Tästä olisi varmasti hyötyä, kun pysähtyisi ajattelemaan useammin.

Kuinka hullua on, että terrorismi voi aidosti olla toimiva väline? Harari pyrkii kirjassaan löytämään syitä siihen, miten maailma toimii. Haluan itse oppia maailmasta ja ymmärtää sitä paremmin. Uskon, että tämä kirja valaisi paljon oppeja maailman tilasta ja sen osien toiminnasta. Kuitenkin herättäen vain enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kysymys kuuluukin tarvitseeko kaikkeen löytyäkään vastausta?

21 oppituntia maailman tilasta tarjoaa neljä pääteemaa, jotka toimivat kriittisen ajattelun herättäjinä ja valmistavat meitä tulevaisuuteen. Tämä ajatus herättää monia kysymyksiä ja tekee Hararin teoksesta erityisen ajankohtaisen, vaikka kirja onkin tullut vuonna 2018 enne Koronaa tai Ukrainan sotaa. Joten paljon on myös muuttunut kirjan julkaisun ja tutkimisen jälkeen, mutta paljon on vielä myös ajankohtaista. Kirja ei kuitenkaan pyri antamaan vastauksia vaan ehkä enemmänkin herättämään niitä tärkeitä kysymyksiä itsellemme ja maailmalle. Uskon, että kirja herättäisi varmasti kaikille lukijoilleen ajatuksia omista toiminnoista ja vaikutuksista maailmaan.

Ensimmäisessä osassa, kun puhutaan terrorismista, Harari tarkastelee syvällisesti, miten se vaikuttaa globaaleihin valtasuhteisiin ja yksilöiden mielenmaisemaan. Pohdittaessa terrorismia ja sen vaikutuksia meidän on ymmärrettävä, että sen juuret ja seuraukset ovat monimutkaiset. Terrorismi ei ole vain väkivaltaista toimintaa, se on myös mielikuvien ja pelon hallintaa, mikä vaikuttaa syvällisesti politiikkaan ja yhteiskuntien rakenteisiin. Kysymys onkin, kuinka me voimme sopeutua ja vastata tähän haasteeseen yhteiskuntana antamatta pelon vallata meitä? sitähän terroristit haluavat.

Yksi mieleen jäävä pohdinta terrorismista, jota Harari käsittelee, on meidän suhtautuminen heihin ja heidän tekoihin. Pitäisikö meidän tosiaan yrittää ymmärtää terroristejakin? Meidän on syytä tutkia kriittisesti aihetta sen tavoitteista ja tarkoituksesta. Terrorismi syntyy usein kokemuksista epäoikeudenmukaisuudesta, syrjinnästä tai vieraantumisesta.

Terroristit pyrkivät välittämään viestiä äärimmäisin keinoin ja siksi sillä onkin merkittävä rooli, kuinka asiaan reagoidaan? Terrorismilla pyritään yleensä saavuttamaan poliittisia tavoitteita, kuten valtion vallankumous, itsenäisyys tai uskonnollisen lain käyttöönotto. Tavoitteena voi olla myös aiheuttaa pelkoa. Onko siis fiksua antaa heidän saamaan meidät pelon valtaan ja vaikuttamaan meihin? Ymmärrän, että emme voi asian vain antaa olla mutta voisimmeko löytää keinon, jolla jokainen ymmärtää roolinsa kyseisten tavoitteiden onnistumisessa.

Vaikka kirja on kirjoitettu ennen Koronaa tai Ukrainan sotaa. Kirjassa käsiteltävät aiheet avartavat kysymyksiä ja kriittistä ajattelua tulevaisuutta kohtaan. Emme voi ajatella pelkästään pelonsekaisin tuntein tulevaisuudesta, vaikka se olisikin pelottava. Me luomme tulevaisuutta joka päivä. Haluammeko pelon ja nationalismin täyttää tulevaisuus?

Kun Harari käsittelee ilmastonmuutosta, hän korostaa, että se ei ole yksinomaan ympäristökriisi vaan myös taloudellinen, poliittinen ja moraalinen haaste. Tässä yhteydessä Suomen kaltaisten maiden sopeutumista voidaan pohtia globaalissa kontekstissa, jossa jokaisen maan toimet vaikuttavat koko planeetan tulevaisuuteen. Ilmastonmuutoksen myötä maailmanlaajuiset epätasa-arvot saattavat kasvaa, ja tämä tuo esiin kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta ja solidaarisuudesta.

Tekoälyn nousu taas pakottaa meidät pohtimaan ihmisen paikkaa maailmassa, jossa koneet voivat korvata monet perinteiset työt ja toiminnot. Miten sopeutumme yhteiskuntana tilanteeseen, jossa ihmisen rooli ja identiteetti muuttuvat perustavanlaatuisesti? Tämä osa saa meidät pohtimaan mitä ihmisyys tarkoittaa teknologian aikakaudella ja kuinka meidän tulisi kohdata nämä muutokset. Aloin itse ainakin pohtimaan omia arvoja ja sitä, kuinka niitä yritetään muovata data talouden avulla.

Kehittyvät algoritmit pyrkivät koko ajan enenevissä määriin päättelemään meidän seuraavat liikkeet ja sopeutumaan niihin tarjoten algoritmien omistajille mahdollisimman mieluisimmat tulokset. Vai onko jo niin, että algoritmit ohjaavat meitä, eikä pyri arvioimaan meidän seuraavia liikkeitä?

Kansainvälisen yhteistyön hiipumisen teema haastaa meidät miettimään, kuinka sopeudumme yhä enemmän polarisoituvaan maailmaan, jossa nationalismi ja protektionismi nostavat päätään. Tämä on erityisen tärkeää ajatella nyt, kun olemme kohdanneet monia globaaleja haasteita, jotka vaativat yhteistyötä ja yhteisiä ratkaisuja.

Vaikka Hararin teokset ovatkin syvällisiä ja monitahoisia, ne eivät ole synkisteleviä. Hän rohkaisee meitä olemaan uteliaita, avoimia oppimaan uutta ja omaksumaan muutoksen mahdollisuutena, ei uhkana. Tässä kontekstissa Suomen tilannetta voidaan pohtia esimerkkinä siitä, kuinka globaalit haasteet vaikuttavat kansallisella tasolla ja mitä voimme tehdä toisin tai paremmin, ottamatta mallia naapurimaista kritiikittä.

Kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991 ajateltiin, että diktatuuri ja autoritäärinen hallitus ja politiikka eivät enää näe päivän valoa länsimaissa. Nopea kelaus vuoteen 2024… Maailmassa on jatkuvasti kasvava nationaalinen trendi. Yhteistyö ja globaalit ratkaisut hiipuvat. Näemme tämän itsekin Suomessa. Ajattelemmeko liian itsenäiskeskeisesti laajoja ongelmia?

Venäjän propaganda on vain yksi esimerkki siitä mitä diktatuuri tekee väestölle ja koko maailmalle. Tämä lisää polarisointia kansakuntien ja jopa kansan sisällä.

Yritämmekö vain näyttää osamme globaaleihin haasteisiin tavoitteilla ja ilmastonmuutoksen estämiseen osallistumalla? Korona oli pandemia, joka laittoi maat taistelemaan yhdessä. Kaikkien oli yhdistyttävä, jotta voittaisimme taistelun. Miksi emme tee tätä samaa ilmastonmuutokselle? Se on vielä isompi ongelma kuin korona. Olemmeko niin kiinteyneitä omiin tavoitteisiin, ettemme huomaa yhteisiä ongelmiamme?

”Tiedät vähemmän kuin luulet”. Tämä osui ja upposi. Haluamme vakuuttaa ja olla vaikuttavia. Kuitenkaan emme tiedä monestakaan asiasta oikeasti, joita kerromme totena. Mikä tieto on oikeasti sinun omaa? Vai onko sellaista? Kaverimme kertoo meille jonkun uuden faktan ja käsittelemme sitä saman tien omana tietona ja kerromme sen eteenpäin. Tänä päivänä tietoa on saatavilla loputtomiin. Se tarkoittaakin valitettavasti sitä, että on olemassa paljon myös virheellistä informaatiota. Harari pohtiikin kirjassaan, miksi kouluissa ei opetella kriittistä ajattelua, kommunikaatio- ja yhteistyötaitoja sekä luovuutta tiedon sijaan. Kaikki saavat tiedot hetkessä mutta kuka osaa tulkita niitä?

Monesti tietämällä lisää tuleekin vain olo, kuinka vähän oikeasti tiedämme. Huippu myyjät käyttävät tätä hyväksi. Lyheysti sanottuna he näyttävät niin yksityiskohtaisesti mitä asiakkaan tulee tehdä, jotta saa samoja tuloksia. Asiakas saa konkreettisen käsityksen, kuinka vaikea homma on tehdä ja ulkoistaa mieluummin palvelun. 

Harari siis avaa oven monimutkaiseen maailmaan, mutta tarjoaa samalla työkaluja tämän maailman ymmärtämiseen ja siinä navigointiin. Hararin kirjasta saa irti ajatuksen siitä, että tulevaisuudessa ei ole varaa vain katsoa sivusta. Meidän on otettava osaa ja vaikutettava, sillä maailma muuttuu, halusimme tai emme. Ja tämä on varsin hienoa, sillä jokainen haaste on mahdollisuus oppia ja kasvaa, eikö niin? Ymmärtääksemme paremmin toisiamme meidän on oikeasti keskityttävä pelkän kuuntelun sijaan ymmärtämiseen. Kun ymmärrämme aidosti toisiamme, miksi hankaloittaisimme tahallaan toistemme elämää, kun voisimme tehdä yhdessä meidän huomisesta paremman?