”Exit 2” -kirja tarjosi minulle kiehtovan näkymän menestyksellisiin yrityskauppoihin ja yrittäjähenkilöihin, erityisesti Peter Vesterbackaan. Hänen innovatiivinen ajattelumallinsa ja kyky rikkoa perinteisiä ajatusmalleja ovat inspiroivia.

Peter Vesterbackan tapa kohdata perinteet ja haastaa vallitsevat käytännöt olivat erityisen mielenkiintoisia. Jos joku sanoo, että näin on aina tehty Vesterbacka sanoo, ettei sitten ainakaan tehdä niin, on oltava parempiakin tapoja. Mielestäni tuota ajattelumallia pitäisi tuoda enemmän esille omaan elämään ja ihan Tiimiakatemian arkeen. Jokainen aloittava tiimi menee aika pitkälti vanhempien tiimiyrittäjien neuvoilla ja tekevät asioita suht. saman kaavan mukaan. Mitä, jos haastettaisiin reilusti niitä toimintatapoja ja luotaisiin täysin omat toimintatavat. Kyllähän niitä jokainen tiimi muokkaa oman mallin mukaiseksi, osa enemmän ja osa vähemmän, mutta olisi hienoa nähdä millaisia uusia toimintatapoja luotaisiin, jos uudet tiimit eivät tietäisi nykyisistä.

Vesterbackan innovatiivinen ajattelumalli mahdollistaa yrityksien kehittymisen ja se on juuri sellainen ajattelumalli mikä pitäisi saada paremmin kaikkien yrittäjien päähän. Uskon, että nuoremmat yrittäjät helpommin haastavat toimintamalleja, kun taas vanhemmilla yrittäjillä voi ennemmin olla juuri sellainen näin on aina tehty ajattelumalli.

Vesterbacka mainitsee verkostoitumisen olleen aina todella helppoa hänelle, eikä hänellä ole koskaan ollut vaikeuksia ottaa puhelinta kouraan ja soittaa. Tämä on itselle yksi isoimmista haasteista näin introverttina, jolle kommunikointi ja ihmisten lähestyminen on usein haasteellista ja epämukavaa. Verkostoituminen on kuitenkin erittäin tärkeä osa yrittäjyyttä ja se saattaa mahdollistaa usein uusia asioita, kuten projekteja.

Olenkin joskus pohtinut, onko yrittäjänä oleminen oikea paikka henkilölle, joka ei ole taitava kommunikoinnissa, eikä esiintymisessä. Mielestäni stereotyyppinen yrittäjä on juuri sellainen, joka kaveeraa kaikkien kanssa ja osaa pitää hienoja esityksiä omasta yrityksestään. Silti yrittäjyys tuntuu vetävän minua puoleensa. Eikä tietenkään jokaisen yrittäjän tarvitse olla edellä mainittu supertyyppi, eikä olekaan.

Koen, että minulla on ihan hyvät verkostot, mutta uusien luominen luomalla luomalla on vaikeaa. Totta kai ne laajenevat pikkuhiljaa kuin itsestään, mutta minulle on vaikea yrittää tarkoituksella niitä luoda esimerkiksi verkostoitumis- tapahtumissa. Soittaminenkaan ei ole minulle koskaan ollut helppoa, mutta sekin on hieman helpottunut vuosien saatossa. Olen tietyllä tapaa kateellinen heille, joille kaikki tämä on aina ollut helppoa.

Peter Vesterbacka sanoi mielestäni hienosti, että epäonnistuminen on pikaoppimista.

Olen tuosta täysin samaa mieltä ja paljon puhutaan akatemiallakin siitä, miten epäonnistumalla oppii parhaiten. Silti tuntuu, että akatemialla ei oikein uskalleta ottaa riskejä.

Kirja tarjosi minulle paitsi kiehtovan katsauksen menestyksellisiin yrityskauppoihin myös pohdittavaa omasta yrittäjyydestäni. Vesterbackan ajattelumalli ja kokemukset toimivat inspiraationa haastaa vallitsevia käytäntöjä, kehittää innovatiivisia toimintatapoja ja kasvaa yrittäjänä. Vaikka kohtaan omat haasteeni verkostoitumisessa ja kommunikoinnissa, tunnen sisäisen vetovoiman yrittäjyyteen. Epäonnistumisen pelko ei saa estää minua ottamasta riskejä ja oppimasta nopeasti. Yrittäjyys on monipuolinen polku, ja aion kulkea sitä rohkeasti, omilla ehdoillani.