Ajatuksia sijoittamisesta

Kirjoittaja: Reetta Luukas

3 joulukuun, 2023

Lähdeteos: Sijoittajaksi seitsemässä päivässä

Lähdeteoksen kirjoittaja: Merja Mähkä ja Unna Lehtipuu

Teoriapisteet: 0

Oma sijoittajatarinani on toistaiseksi hieman surullinen. Vuonna 2020 avasimme yhdessä vanhempieni kanssa minulle osakesäästötilin, jonne siirrettiin tuhat euroa ylioppilaslahjarahaa sijoitettavaksi. Aluksi innostuin osakkeisiin sijoittamisesta kovastikin. Katselin pörssikursseja päivittäin ja yritin ymmärtää, mitkä yritykset voisivat olla potentiaalisia sijoituskohteita. Luin aiheesta myös joitakin kirjoja tavoitteenani ymmärtää enemmän korkoa korolle -ilmiöstä sekä yrityksistä, joihin rahansa kannattaa laittaa. Kirjatietoutta aiheesta omaankin melko paljon, mutta käytännön tason ymmärrys jäi heikoksi. 

Ajan myötä sijoitusinto hiipui. Tunnelmaa eivät myöskään kohentaneet pohjamutiin tippuneet pörssikurssit, vaikka sisimmässäni tiedän varsin hyvin, ettei niillä tulisi olla vaikutusta omaan ajatteluuni. Sijoittaminen kuitenkin jäi. Enää osakesäästötililläni on Nesteen ja Pfizerin osakkeita pienissä määrin, molemmat tappiollisina.

Tiedän kuitenkin, kuinka tärkeää sijoittaminen on. Ei vaadi suuria ponnisteluja ymmärtää osake- ja rahastosijoittamisen perusteita taikka, mitä arkisia toimenpiteitä sijoitussalkun kasvattamiseksi vaaditaan. Tietyssä tapaa minussa piilee myös sisäinen raha-ajattelija, jota haluan tosissani herätellä eloon horroksesta. Siksipä päätin antaa taas kerran uudelle sijoituskirjalle mahdollisuuden.

Sijoittajaksi seitsemässä päivässä esittelee aloittelevalle sijoittajalle ne vinkit ja neuvot, joihin alussa kannattaa keskittyä. Itselleni valtaosa asioista oli jo täysin tuttuja, joten en varsinaisesti oppinut kirjasta niinkään uutta tietoa. Sen sijaan kirjalla oli valtavan selkeyttävä vaikutus omille sekalaisille ajatuksilleni. Ei sijoittamisen tarvitse tosiaankaan olla niin haastavaa, kun muistaa mielessään tärkeimmät asiat.

Mitä sijoittamisessa sitten kannattaa ottaa huomioon?

Sijoittaessasi osakkeisiin ja rahastoihin muista sijoittaa säännöllisesti. Ole tarkka sen kanssa, että laitat joka kuukausi sivuun sen summan rahaa, jonka halua sijoituksiisi käyttää. Tämä vaatii erityisen paljon päämäärätietoisuutta ja tarkkuutta, sillä muutoin sijoitukset eivät lähde kasvamaan toivotulla tavalla. Jos kuukausittaisesta budjetista ei jää sivuun laitettavaa, tarkastele omaa kulutustasi tai mieti lisätienestien hankkimista. Sijoituspalvelut, kuten Nordnetin voit myös asettaa sijoittamaan valitsemasi summan kuukausittain puolestasi.

Sijoittaminen kannattaa aloittaa mahdollisimman nuorena. Sitä enemmän korkoa korolle -ilmiöllä on aikaa kasvaa ja suuriin säästettyihin summiin pääsee pienemmällä kuukausittaisella panoksella, kunhan tuottoprosentit ovat kohdillaan. Jos keski-iän kynnyksellä innostuu haaveilemaan massiivisesta sijoitussalkusta mittavin tuotoin, ollaan tässä vaiheessa usein jo myöhässä.

Kun sijoitussalkulle haetaan vakaata kasvua useiksi kymmeniksi vuosiksi, tulee sijoitukset hajauttaa huolellisesti. Valtaosa salkun arvosta tulisi olla vakaata kasvua tuottavia yrityksiä, jotka maksavat osinkoa sijoittajilleen. Riskillisempien sijoitusten osuuden tulisi olla suhteessa huomattavasti pienempi. Hajautettu salkku kestää paremmin pörssikurssien heilahtelut sekä talouden nousu- ja laskukaudet. Tärkeintä on, ettei kaikkia munia laiteta samaan koriin.

Olennaista on myös, että sijoittajana aidosti tunnet yrityksesi, johon rahasi laitat. Olet perillä yrityksen toimialasta sekä sen toimintaperiaatteista. Tällöin olet paremmin perillä siitä, miten valitsemasi yhtiö kestää talouden heilahtelut ja, mitä sillä on tuoda markkinoille niiden kehittyessä. Pitkäaikaisia sijoituskohteita valikoitaessa ei ole myöskään hassumpi idea omistaa yhtiötä, jonka arvomaailma vastaa omaasi.

Tiimiakatemialla sijoitusosaamisen kartuttaminen ei olisi ollenkaan hassumpi ajatus ja tätä ideaa pitäisikin viedä oman tiimimme keskuudessa eteenpäin. Sen lisäksi, että sijoittamista olisi hyvä hallita perustavanlaatuisella tasolla osakkaiden ja rahastojen näkökulmasta, on sijoittaminen yrittäjän arjessa paljon muutakin.

Yrittäjinä sijoitamme esimerkiksi liiketiloihin, irralliseen omaisuuteen, järjestelmiin, markkinointiin tai vaikkapa koulutukseen. Jokaisen sijoituksen perimmäisenä tarkoituksena olisi kehittää liiketoimintaa joko yrittäjän tai asiakkaan näkökulmasta ja täten tuoda lisää rahaa firman kassaan. Omaa sijoittajuusajattelua olisikin hyvä laajentaa ja kysyä usein itseltään ”mikä on tämän investoinnin tuotto omalle liiketoiminnalleni?”.

Sen lisäksi, että sijoittaminen liittyy vahvasti yrittäjyyteen, kehittäisi se myös paljon tiimiakatemialaisten raha-ajattelua sekä ymmärrystä nykypäivän taloudesta. Kun taloutta ymmärretään paremmin, heijastuu oma osaaminen myös omien liiketoimien ja projektien tekemiseen. Osakesijoittaminen on myös yksi varteenotettava keino rahoittaa omia liiketoimiaan, jos salkulle saadaan riittävää tuottoa. Korkoa korolle -ilmiön näkökulmasta, tämä on kuitenkin haitallista.

Roccerissakin on jo pitkään pyöritelty haaveita asuntosijoittamisesta. Ostaisimme remppakuntoisen asunnon, jonka yhteistuumissa kunnostaisimme ja möisimme voitolliseen hintaan. Ehkä talouden tilanne ei ole asuntosijoittamisen kannalta otollisin, mutta tiimillä tehtäessä jakautuisi riski pienempiin osiin. Halukkaat oppisivat myös valtavasti asuntomarkkinoista, ostamisesta ja myynnistä sekä asuntojen kunnostamisesta.

You May Also Like…

Strateginen ajattelu

Strateginen ajattelu on näkemistä Huippumenestyksen taustalla on aina strategia. Mutta millaista on strateginen...

Suojattu: Johda tunneilmastoa

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

0 kommenttia

Lähetä kommentti