Maailmalta kuulee joka päivä uutisia kauheista asioista. Medioihin tulee otsikoita ja päivityksiä jatkuvasti niin sodista, ilmastonmuutoksesta, ihmisoikeuksien rikkomisesta kuin henkilöistä, jotka aiheuttavat omilla teoilla pahaa muille. Ihmiset riitelevät keskenään ties milloin mistäkin, eikä tälle ilkeydelle ja pahan olon tuottamiselle näytä olevan loppua. Tämä korostuu siis erityisesti medioissa, mutta olen oman elämäni aikana myös nähnyt paljon pahaa, jota ihmiset ovat toisille aiheuttaneet.

Kirjan tarkoitus on siis koittaa kumota monien ihmisten uskoma väite siitä, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan ahneita, pahoja ja ilkeitä niin toisia ihmisiä kuin eläimiä ja luontoakin kohtaan. Vaikka negatiivisuuteen ja ikäviin asioihin tarttuminen onkin yleistä, sillä kautta aikojen olemme tarttuneet näihin asioihin helpommin selviytymisen kannalta, on kuitenkin muistettava, että maailma ei ole täynnä pelkkää negatiivisuutta ja ikäviä ihmisiä.

Kirjassa oli lukuisia esimerkkejä siitä, miten ihmisten käytös uhkaavassa tai epävakaassa tilanteessa saa ihmiset näyttämään itsestään parhaat puolet, vaikka asiantuntijat ovat sanoneet toisin. Tästä kerrottiin esimerkki heti kirjan alussa, jossa kerrottiin toisen maailmansodan aikaisesta Englannista ja sitä rieponeista Saksalaisten hyökkäyksistä. Saksa aloitti pommitukset, jotka kestivät yhdeksän kuukautta, ja tarkoituksena oli tietenkin sodan kannalta tärkeiden rakennusten ja armeijan kaluston tuhoamisen lisäksi heikentää englantilaisten moraalia. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka asiantuntijat ja kenraalit toisin uskoivat, vaan moraali ja usko säilyi. Tätä ihmeellistä rauhaa pommitusten keskellä selitettiin auttavan englantisaisille tyypillinen ”Stiff upper lip” -suhtautuminen. Esimerkiksi kahviloissa saattoi lukea pommien tippuessa ”Entistä enemmän auki” ja pubien seinässä ”Vaikka ikkunat meni, juomat ovat silti hyviä.” Yleinen ajatus pommituksista oli siis tietenkin harmillista, mutta siihen suhtauduttiin rauhallisesti, koska panikoiminen ei olisi auttanut. Toisin siis kävi kuin uskottiin joukkopaoista ja miljoonista psykiatrista hoitoa tarvitsivista, ihmisten moraalin kerrottiin vaan nousseen, kun kaikki puhalsivat yhteen hiileen selviytymisen ja muiden auttamisen kanssa. Kauheuksien aikana ei ihmisiä kiinnostanut oliko köyhä vai rikas, vasemmistolainen vai oikeistolainen, vaan keskityttiin siihen että kanssaihmiset selviytyvät.

Kirjassa kerrottiin myös mielenkiintoisia ajatuksia erinäisiltä tutkijoilta ja filosofeilta, joiden mielestä sivistys on ollut pahan alku monessa tapauksessa. Alkoiko pahuus silloin, kun joku henkilö teki päätöksen siitä, että omistaa tietyn alueen tai asian itse? Syntyikö silloin reviirejä puolustavat joukot, jotka olivat valmiita tappamaan vallasta? Kirja kertoi Jean-Jacques Rousseausta, ranskalaisesta yhteiskuntateoreetikosta ja filosofista, jonka mukaan ihmisten paha kumpuaa aloilleen asettumisen takia syntyneestä sivistyksestä. Tällä toteamuksella on myös jotain perää, sillä maailmassa on ollut kautta aikojen monen monta yhteiskuntaa eristyksissä muusta ”sivistyneestä” maailmasta, jotka eivät voi käsittää ajatusta muiden ihmisten satuttamisesta tai tappamisesta. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Kristoffer Kolumbus, joka Bahamalle noustessaan kohtasi saaren rauhalliset asukkaat, jotka eivät olleet ennen nähneet edes aseita. Hyvyys ei tässä esimerkissä kuitenkaan tullut Kristoferin puolelta esille, sillä hän näki tässä asukkaiden rauhanomaisuudessa vain mahdollisuuden vallata alueet ja tehdä asukkaista orjia. Tämä esimerkki ei ole suinkaan ainut, kirjassa kerrottiin tyynellämerellä olevasta Ifalikin saaresta. Kun amerikkalaiset tulivat saarelle aikeissaan lähestyä yhteisöä kulttuurien esittelemisen kautta, he näyttivät saarelaisille Hollywood -elokuvia. Niissä esiintyvä väkivalta oli heille niin tuntematonta ja älytöntä, että he järkyttyivät syvästi ja alkoivat tämän seurauksena jopa sairastelemaan.  

Jos väkivaltaisuus ei siis ole vaistonvaraisesti ihmisen piirre, miksi sitä on sitten niin paljon? Ahneus, kateus ja viha ovat tietysti aina olleet yksiä ihmisten piirteitä. Nämä ovat aiheuttaneet oletetusti paljon negatiivisuutta, ovathan nämä ihmisten pahoja puolia. Toimivan yhteistyön rakentamiseksi ihmiset ovat kuitenkin keksineet keinoja vähentää näiden tunteiden ilmenemistä ja niiden haittavaikutuksia. Kirjassa kerrottiin metsästäjä-keräilijöiden tavoista saada ryhmä toimimaan. Yhdessä päätösten tekemisen lisäksi on ryhmää rakentavia asioita, joista yksi oli häpeä. Jos joku alkoi käyttäytymään ahneesti, kuten hamstraamaan itselleen enemmän, häpeän ja ryhmästä karkoittamisen pelon avulla saatiin homma takaisin ruotuun. Eli keksittiin yhteisiä pelisääntöjä joiden mukaan oli toimittava. Osa samoista pelisäännöistä mitä on käytetty kauan aikaa sittenkin, käytetään vieläkin. Kuten yksi hyvinkin tunnettu sanonta: mitä et halua tapahtuvan itsellesi, älä tee  myöskään toiselle.

Näiden lukuisten esimerkkien pohjalta pystyy tulemaan siihen tulokseen, että maailman yhteisöt ovat aina suosineet yhteistyöhaluista, reilua ja muille ystävällistä yksilöä. Yleisesti ottaen rauhaa rikkovia ihmisiä ei haluta mukaan, sillä pohjautuuhan kaikki yhteistyö ihmisten välillä selviytymiseen ja ryhmän kehitykseen. Kirjassa nousi esille todella monesti ennakkoluulottomuus, hyväntahtoisuus ja yhteistyöhalukkuus. Nämä piirteet tukevat hyvin vahvasti myös näkemystäni tiimiakatemian toiminnasta, sillä ryhmä joka aidosti haluaa saada asioita eteenpäin yhdessä, tulee sen myös todennäköisemmin saavuttamaan.