Yrityskulttuuri on kuningas

Kirjoittaja: Ida Kwok

9 joulukuun, 2022

Lähdeteos: Yrityskulttuuri on kuningas

Lähdeteoksen kirjoittaja: Panu Luukka

Teoriapisteet: 3

”Yrityskulttuuri syö strategian aamupalaksi” on sanonta, jonka monet on varmasti kuulleet. Mitä yrityskulttuuri sitten on? Yrityskulttuuri on melko uusi käsite, ja tieto siitä lisääntyy jatkuvasti. Monelle käsite on vaikea ymmärtää ilman konkreettista käsin kosketeltavaa tai mitattavaa asiaa. Yrityskulttuuri on laaja kokonaisuus, jonka muodostumiseen vaikuttaa koko organisaation käyttäytyminen ja toimintatavat.

Panu avaa kirjassaan vahvan yrityskulttuurin kulmakivet

1. Organisaation ihmiskäsitys

Millaisena työntekijät nähdään, ja miten heitä ohjataan kohti täyttä potentiaalia ja saavuttamaan tavoitteet. Uskooko työntekijät johdon haluavan heille hyvää. 

2. Missio

Yrityksen olemassaololle on oltava selkeä suunta, vain liikevoitto ei riitä.

3. Suunta

Missä yritys nähdään tulevaisuudessa, mitä halutaan saavuttaa.

4. Arvot

Arvot ohjaavat kaikkea toimintaa ja ennen kaikkea ihmisiä. Ne luodaan ihmisiä varten ja niiden tulee olla selkeät.

Miten ja miksi sitä tulisi johtaa?

Kulttuuri syntyy ilman sen luomista, mutta jos kulttuurista halutaan tietynlainen, se pitää pystyä tunnistamaan, sanoittamaan ja johtamaan. Jos yrityskulttuuria ei johdeta, se johtaa yritystä. Hyvä yrityskulttuuri takaa organisaatiolle tehokkaamman, sitoutuneemman, intohimoisemman ja tuottavamman tulevaisuuden. Hyvä yrityskulttuuri on myös kilpailuetu, jonka avulla organisaatiot voivat erottua kilpailijoistaan. 

Kirjassa esitellään Scheinin yrityskulttuurin kerrokset, joka jakaa tämän kahteen osaan: sisäiseen ja ulkoiseen. Muutos edellyttää näiden kerrosten tunnistamisen ja muutoshalun. Ulospäin yrityskulttuurista välittyy sen ulkokuoren ilmentymät kuten palvelut, tuotteet ja toimintatavat. Sisäisesti yrityskulttuuriin voidaan vaikuttaa ydinviestin, arvojen, tavoitteiden, tunteiden ja strategian avulla. Yrityskulttuurin muutos vaatii johdonmukaisuutta molempien kerrosten kohdalla, mutta erityisesti sisäisesti. Ydinviestin kirkastaminen jokaiselle työntekijälle saa heidät sitoutumaan yritykseen, kulttuuri näyttää aina siihen vaikuttavilta ihmisiltä. 

”Yrityskulttuuri on kaikki se, mitä tapahtuu, kun kukaan ei ole katsomassa.” William Wolfram

Tiimiakatemian yrityskulttuuri

Tiimiakatemian yrityskulttuuri on viimevuosina ollut murroksessa. Muutokset eivät välttämättä ole huono asia, niinkuin moni siitä ajattelee. Maailma muuttuu ja organisaatioiden tulee muuttua sen mukana. Koronan vaikutukset tiimiakatemian kulttuurin on vieläkin havaittavissa, onnekseni pahimmat rajoitukset poistuivat siirtyessämme Rajakadulta Kankaalle. Etätyöskentely on yleistynyt, ja jokaisella on nykyään hallussa teknologiaa jonka avulla työskentely onnistuu toimiston lisäksi kotoa. Tiimiakatemian yhteisö on tiimeihin verrattuna hajanainen. Alumnit ja opiskelijat eivät hyödynnä toisiaan juuri yhtään, ja toivoisin paljon puhutun verkoston aktivoituvan lähiaikoina. Tulevana juhlavuotena tavoitteena on lisätä verkostojen aktiivisuutta ja voimaa. Tiedonkulku eri tiimien välillä on haastavaa, ja suurin osa projekteista, treeneistä ja yhteisistä tapahtumista pidetään oman tiimin kesken. Yrityskulttuurin rakentamisesta on vastuussa jokainen yhteisön jäsen, ja aion jatkossa kantaa korteni kekoon tehdäkseni Tiimiakatemiasta rohkean ja innostavan paikan opiskella.

Vengan yrityskulttuuri

Tutkimusten mukaan työntekijöillä kestää keskimäärin 2-4 kuukautta sopeutua organisaation kulttuurin, ja näin oli myös keväällä Vengan kohdalla. Etsimme selkeästi suuntaamme ja toimintatapojamme, ja ensimmäisen vuoden johtoryhmämme tehtävä oli muodostaa yhteistä yrityskulttuuria. Syksyn alussa kirkastimme Vengan arvoja, visiota ja missiota koko tiimin voimin, jotta kaikki pystyy niihin sitoutumaan. Keväällä luodut ydinajatukset eivät kuvanneet Vengaa, ja kulttuurin mukana myös ydinviestit saa muuttua. Halusimme uudesta suunnastamme ja arvoistamme realistisemmat ja erottuvat. Syksyllä pidimme treenit yrityskulttuurista, jossa analysoimme nykyistä kulttuuriamme ja toimintatapojamme. Treenit olivat hyödyllisiä ja nostivat monia keskustelunaiheita, joita emme olisi osanneet sanoittaa ilman treenejä. Keskustelimme myös siitä, miten haluamme jokainen lunastaa paikkamme tiimissä joka päivä toiminnallamme. Yksi kulmakivistä, organisaation ihmiskuva on vielä tiimissämme kehittymässä. Olemme kaikki rakentamassa tiimimme kulttuuria, jossa voimme auttaa toisiamme onnistumaan. Omalta osaltani haluan varmistaa kulttuurin olevan luova, innostava, merkityksellinen ja hauska. Haluamme auttaa toisiamme onnistumaan. 

Olen tämän vuoden aikana vasta ymmärtänyt yrityskulttuurin todellisen merkityksen ja sen vaikutuksen koko organisaatioon. Aion ehdottomasti perehtyä tähän mielenkiintoiseen aiheeseen lisää. Kirjasta innostuneena jatkoin perehtymistä Panu Luukan Yrityskulttuuri on kuningas-podcastin parissa. Jokaisen yritysjohtajan tulisi lukea tämä kirja, kulttuurin ymmärtämisen ja tiedostamisen vaikutus olisi suuri. Johtajat voivat johtaa vain asioita, jotka tiedostaa.

You May Also Like…

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

21 oppituntia maailmantilasta

Lukiessani Yuval Noah Hararin teosta ”21 lessons for the 21st century” Suomeksi 21 oppituntia maailmantilasta....

Fooled By Randomness

Aloitin lukemaan kirjaa Fooled By Randomness, jonka on kirjoittanut Nassim Nicholas Taleb, kun sain suosituksen...

0 kommenttia

Lähetä kommentti