Olen pienestä asti miettinyt ja tuskaillut sen kanssa, mikä minusta tulee isona. Oma unelmahomma on vaihdellut vuosien mittaan. Ala-aste aikoina haaveilin olevani eläinlääkäri, kun taas yläasteen aikoihin Cocktail-elokuvan katsottuani päätin, että minusta tulee baarimikko, joka osaa heitellä shakeriä ja tehdä hienoja drinkkejä, kuten Tom Cruise kyseissä leffassa. Eläinlääkärin ja baarimikon ammatin lisäksi omiin haaveammatteihin on kuulunut kondiittori, eläintenhoitaja, sisustussuunnittelija, kosmetologi, maskeeraaja, yogan- tai tanssinopettaja, Madventuresin Rikun ja Tunnan kaltainen ammattireissaaja sekä kissakahvilan yrittäjä. Osa unelmista on tyssännyt todellisuuteen siitä, mitä ammatti pitääkin kuvitelmien sijaan sisällään. Esimerkiksi leipurikondiittorin tutkintoa opiskellessa kävi ilmi, että työ on paljon raskaampaa mitä ulkopuolisen silmin kuvittelisi, niin fyysisesti kuin todella aikaisten aamuherätysten vuoksi. Alalla on nimittäin normaalia, että työt alkavat aamu kolmen ja kuuden välillä ja monesti mietinkin voiko kukaan ikinä tottua siihen, että työt alkavat niin aikaisin. Myös baarimikon työt tyssäsivät todellisuuteen. Jatkuva yötyö ei sovi kaikille ja humalaisten asiakkaiden jaksaminen vaatii pitkää pinnaa. Tykkään kyllä tehdä baaritöitä satunnaisesti edelleen, mutta jatkuvasti en sitä jaksaisi. Eläinlääkärin haaveet kaatuivat huonon matikkapään lisäksi siihen faktaan, että alan voimaan pahoin nähdessäni verta. Omaa unelmahommaa on tullut etsittyä eri koulujen ja työpaikkojen kautta mutta en vieläkään tiedä mitä oikeasti haluan tehdä isona. Se onkin suurin syy, miksi itse hakeuduin Tiimiakatemialle, sillä täällä pääsee kokeilemaan monenlaista ja voi siten helpommin löytää sen oman juttunsa. 

Täytin viime vuonna 30 ja valehtelisin, jos väittäisin etteikö kolmenkympin kriisi kolkuttele ovella. Kriiseille tyypillisesti tekisi mieli tehdä jotain elämää mullistavaa kuten, myydä kaikki omaisuus ja lähteä kiertämään maailmaa pakettiautolla. Ikäkriisi on tuonut myös lisää paineita löytää itselleen mieluinen työ, koska ei enää jaksa tehdä seuraavaa kymmentä vuotta työtä, johon lähtemistä kiroaa joka ikinen maanantaiaamu. Joten vaikka en osaakaan vielä määritellä mitä unelmahommani pitää sisällään, varmaa on se, että työ ei saa tuntua pakkopullalta, vaan sen pitää tuntua seikkailulta, kuten hyvin osuvasti jo kirjan esipuheessa seuraavasti sanotaan: ”Herätyskello soi maanantaiaamuna. Mahtavaa. Ihanaa päästä taas töihin! Työviikon ei ole pakko alkaa torkuttamalla. Kun yhdistää intohimon ja ansainnan, töihin lähtö ei tunnu pinnistelyltä vaan seikkailulta, jonka toivoisi jo alkavan.” Tämä kohta kiteyttää tosiaankin sen, miten itsekin määrittelen unelmatyön ja mitä haluaisin sen olevan. Liian monessa työssäni olen jo sunnuntai iltaisin ahdistunut tulevasta maanantaiaamusta, ja seikkailu on ollut työnkuvasta kaukana. 

Kuinka sitten lähteä miettimään mikä oma unelmahomma voisi olla? Kirjassa neuvotaan oivaltavasti katsomaan omia unelmiaan pienen välimatkan päästä ja toimimaan seuraavasti, ”Jos pidät esim. elokuvista, unelmatyösi ei välttämättä tarvitse olla elokuvakäsikirjoittaja tai leffateatterin omistaja. Elokuvien pariin pääsee muitakin reittejä: järjestämällä elokuva festivaalin, perustamalla lasten elokuvakerhon tai tekemällä historiikin oman kotipaikkakunnan vanhimmasta elokuvateatterista.” Tämä on hyvä vinkki, koska oman unelmahommani löytämisessä suurimpana ongelmana on ollut se, että en oikeastaan tiedä mikä on se suurin intohimon kohteeni. Usein olen törmännyt myös siihen, että jonkin mielenkiinnon kohteeni perinteiset työt eivät tunnu omilta. Esimerkiksi leipomisesta pidän edelleen vaikken täysipäiväisesti haluaisikaan olla missään leipomossa töissä. 

Omien mielenkiinnon kohteiden ja jo olemassa olevien taitojen yhdistämistä olenkin jonkin verran tehnyt aikaisemmin, kun hoksasin, että kissakahvilassa pystyisin yhdistämään ravintola-alan työkokemukseni, leipurin taitoni sekä sen, että pidän kissoista ja haluan päästä auttamaan eläimiä. Toistaiseksi kissakahvila ajatuksen olen laittanut kuitenkin jäähylle, koska ajatus kivijalkaan sitoutumisesta ahdistaa, enkä ole täysin ratkaissut sitä, kuinka konseptista saa oikeasti sellaisen, että kahvilassa olevilla kissoilla on varmasti hyvä olla, sillä eläinten hyvinvointi on itselleni ensisijaisen tärkeää. 

Toinen tapa, jolla lähteä kartoittamaan omaa unelmatyötään on ”kolmen tien risteys”. Se koostuu sinusta, ostajista sekä sinun ja ostajan kohtaamisesta. Ensin kartoitetaan omat vahvuudet ja intohimonkohteet. Tässä on hyvä ottaa huomioon, että kuten omallakin kohdallani, ei haittaa vaikkei olisi sitä yhtä suurta intohimon kohdetta. Jos sen sijaan on useita asioita, joiden tekemisestä nauttii, on mahdollista, että oma työ voisi koostua useammista pienistä eri alojen asioista kuten esimerkiksi toisella kirjoittajalla Rämöllä, jolla on vähän kaikkea design kaupasta matkatoimittajan toimeksiantoihin. Tärkeintä on, että oppii tuntemaan omat vahvuutensa. Helppo tapa lähteä kartoittamaan niitä on miettiä minkä tekemisestä nauttii ja mikä on itselle helppoa. Toisena kohtana polulla on ostajat. Täytyy miettiä, onko omalle tuotteelle tai palvelulle markkinaa ja ostajia. Pitää myös muistaa, että harva idea tuottaa alkuun paljon ja on todennäköistä, että alkuun voi joutua tekemään tylsempiäkin hommia mutta nekin vievät eteenpäin ja kerryttävät kokemusta sekä kontakteja. Viimeinen tie on kahden edellä mainitun yhdistäminen: mistä löytää ne ihmiset ja yritykset, jotka ovat valmiita maksamaan siitä, mitä itse osaa ja haluaa tehdä?

Koen omien vahvuuksien miettimisen hankalaksi mutta myös pakolliseksi mikäli haluaa päästä eteenpäin ja löytää oman unelmatyön. Kirjassa mainittiin yhdeksi unelmatyön löytämisen tavaksi myös unelmakartat, jotka sivuutin, koska olen pitänyt niitä itse ehkä vähän lapsellisena ja aikaa tuhlaavana hömppänä. Nyt kuitenkin, kun pitäisi miettiä omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan kallistun siihen, että nuo unelmakartat voisivat olla oikein oiva keino siihen, että alitajuntaisesti tulisi leikeltyä lehdistä itseä inspiroivia kuvia ja jopa huomaamatta niiden avulla saada selkeytettyä itselleen mitä haluaisi tehdä. Kirjan lukemisen ja reflektion kirjoittamisen myötä itselleni selkeni, että minulle ei todennäköisesti ole olemassa yhtä tiettyä unelmahommaa vaan oma tulevaisuuden työni tulee koostumaan useammasta eri alan työstä. Voi olla, että keksin jonkin erilaisen toimintamallin omalle kissakahvilalleni kuin millä mallilla muut kissakahvilat toimivat tai en yritä edes yhdistää leipomista ja eläinten kanssa toimimista vaan etsin molemmilta aloilta jotkin itselleni toimivat ratkaisut. Myös alussa luettelemassani omien haaveammattien listassa kaikissa mainitsemissani on elementtejä, jotka kiinnostavat edelleen, joten ehkä ne ovatkin hyvä pohja, jolla lähteä kartoittamaan mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Seuraavana konkreettisena tekonani aion listoista pitävänä ihmisenä laittaa omalle to do- listalleni kohdat unelmakartan tekemiselle, sekä omien vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteideni listaamiselle. Sen jälkeen voin miettiä pystyisinkö vielä akatemian aikana kerryttämään jotain taitoja, joita nämä unelmat vaativat tai jopa aloittamaan projektia, jolla saisin konkreettisesti vietyä unelmiani eteenpäin.