Kirjassa käydään aluksi läpi syitä, joiden vuoksi on hankalaa muuttaa jo opittuja ajatusmalleja ja oppia ajattelemaan toisin. Näitä syitä ovat vaarojen välttely, kontrollin tarve, logiikan yliarvostus, itsensä toistaminen sekä mukavuuden halu. Omakohtaisilla kokemuksilla voin kertoa, että reppureissaaminen on oiva tapa lähteä haastamaan jo opittuja ajatusmalleja ja itseään, sillä reissatessa ovat läsnä monet näistä syistä, joita me tietoisesti välttelemme. Reppureissussa mennään kohti uutta ja tuntematonta, jolloin ei vältellä vaaroja vaan oikeastaan mennään niitä päin. Tämän lisäksi talsitaan +35 asteen helteessä jalat rakoilla ja 50 litran rinkka selässä, pitkiä tai ainakin noissa olosuhteissa pitkältä tuntuvia matkoja, jolloin ollaan hyvin kaukana mukavuuden halusta. Aluksi tuntuu siltä, että mikään ei kerta kaikkiaan toimi ja kaikki on niin hankalaa, vedenkin joutuu kantamaan kaupasta ja eksyttyä tulee joka toinen päivä. Mutta kun on kulunut muutama viikko kaikki alkaakin toimimaan ja on mahdollisesti oppinut jotain uutta sekä itsestään, että siitä miten asiat voisi tehdä toisin. Jotta omaa mieltään oppisi haastamaan ja ohjaamaan uusille raiteille kerrotaan kirjassa, kuinka sitä voi viedä kohti uutta ajattelumallia, ravistamista. Ravistamisfilosofia on jaettu kymmeneen kokonaisuuteen, jotka jakautuvat moniin osa-alueisiin. Kymmenen ravistamisen kohdetta ovat: ajankäyttö, tapa ajatella, vertailemisen pakko, epävarmuuden pelko, yksi totuus, monimutkaisuus, hyödyllisyys, epäonnistuminen, turhantärkeys ja itsetunto. Itselläni olisi ravistamisen tarvetta ainakin jossain määrin varmasti jokaisessa luetellussa kohdassa, mutta eniten kirjaa lukiessa tunsin ravistamisen tarvetta ajankäytössä, vertailemisen pakossa sekä hyödyllisyydessä.

Ajankäyttö

Ajankäytön ravistaminen alkaa siitä, että pääsee irti jatkuvasta kiireen tunteesta. Kirjassa sanotaan hyvin osuvasti, että ”Kalentereissa, ei saa olla ilmaa. Jos on, on valehdeltava. Kiireettömyys ei voi olla oma valinta. Siihen täytyy löytyä syy kuten työttömyys, muuten se on epäilyttävää. Kiireestä on tullut statussymboli. Merkittävä ihminen on kiireinen ihminen ja tehokas yritys on kiireinen yritys.” Itsekin olen aina suorastaan ihaillut todella kiireisiä ihmisiä. Jostain syystä se, että heillä on jatkuva kiire luo tunteen, että he ovat menestyneitä. Komppaan myös sitä, että kalentereissa ei saa olla ilmaa tai jos on, on valehdeltava tai ainakin pakolla keksittävä tyhjiin aukkoihin, jotain ”järkevää” sen sijasta, että vain olisi. Ajankäytön ravistaminen vaatii siis, että kyseenalaistaa oman ja lähiympäristön tavan käyttää aikaa. Kiireettömyys ja vain oleminen ovat luovan ajattelun ja uusien ideoiden syntymisen kannalta erittäin tärkeitä. Tämän vuoksi aion ottaa käyttöön neuvon, että kalenterissa olevat tyhjät aukot kannattaa varata tälle ihan vain olemiselle. Konkreettisesti siis merkata kalenteriin, että tällöin minä vain olen, jolloin siihen ei tule varattua mitään muuta kalenterin täytettä. Toinen hyvä neuvo, jolla toivottavasti pystyn vähentämään omaa kiirettäni, on näiden neljän asian hahmottaminen: mitä minun täytyy tehdä, mitä minä haluan tehdä, mitä minun ei tarvitse tehdä ja mitä minä en halua tehdä. Näistä kahta ensimmäistä tulisi järkeistää ja kahta jälkimmäistä minimoida. Tätä neuvoa pystyy myös soveltamaan tiimissä, ja voisi olla hyödyllistä käydä läpi tiimin kesken näitä kysymyksiä. Varsinkin se, että tiimin sisällä olisi tiedossa ainakin se mitä jokainen haluaa, ja ei halua tehdä auttaisi tulevaisuutta ajatellen projektien suunnitellussa ja osaisi vinkata tiimiläiselle, jos tietää tai tuntee jonkun, joka jakaa samat mielenkiinnon kohteet.

Vertailemisen pakko

Vertailemisen pakko on asia, jota olen yrittänyt työstää jo vuosia, jotta siitä pääsisi eroon mutta koen sen hyvin hankalaksi varsinkin nykyaikana, kun sosiaalinen media tuo arkeen koko ajan lisää asioita, joihin verrata itseään ja omaa elämäänsä. Sanoisin myös, että vertailemisen pakon tarve riippuu päivästä, jos on hyvä päivä, aurinko paistaa ja kaikki toimii, on itseensä ja elämäänsä helpompaa olla tyytyväinen. Kun taas huonona päivänä, jos loskaa sataa taivaan täydeltä ja mikään ei toimi, ei silloin välttämättä tunnu oma elämäkään kovin hohdokkaalta ja sortuu helposti vertailemaan itseään sosiaalisen median siloteltuihin kuviin. Kirjassa sanotaan ”Ainoa järkevä ratkaisu on ravistaa itsemme eroon vertailemisen pakosta. Meidän on ravistettava itsemme eroon jopa siitä, mitä me vertailemalla tavoittelemme. Useimmat ihmiset haluavat menestyä, mutta juuri kukaan ei kysy, mitä menestys on. Me olemme hyväksyneet menestyksen mittareiksi aseman, rahan, talon ja auton. Voisimmeko me ravistaa itsemme eroon myös tästä? Kun joku sanoo jonkun olevan menestynyt, voisimmeko me kysyä: kyllä, mutta missä?” Kuin luin tämän tuli ensimmäisenä mieleeni lyriikat Vesalan nyt on lähtö kappaleesta, jossa lauletaan ”mitä se on, että menestyy”. Sillä oikeastaan siitä lähtien kun kuulin tuon kappaleen, olen miettinyt ja kyseenalaistanut juuri sitä, että miksi menestyksen mittareina pidetään hyvinkin pinnallisia asioita kuten rahaa ja erilaisia statusta nostattavia asioita, joita rahalla voi ostaa. Pitäisin näiden pinnallisten asioiden sijaan, parempana menestyksen mittarina esimerkiksi kirjassakin ehdotettua, että menestyksessä tärkeämpää olisi se millaisiksi me itse tulemme kuin se mitä me saamme.

Hyödyllisyys

”Me olemme kiireisiä, stressaantuneita ja ahneita. Me haluamme menestyä ja mielellään nopeasti. Siksi me haluamme ”hyödyllisiä” asioita. Se kuulostaa järkevältä, mutta on sekä hyvän elämän että luovan ajattelun näkökulmasta vaarallista, koska me emme tiedä, mitä hyödylliset asiat ovat. Usein hyödyllisimmäksi osoittautuu juuri se asia, jota me pidimme etukäteen täysin hyödyttömänä.” Olen itse syyllistynyt tekemään asioita, sillä ajatuksella, että ne ovat minulle hyödyllisiä ja olen jättänyt tekemättä asioita koska olen tuntenut, ettei niistä ole minulle hyötyä, joten tämä on selkeästi alue, joka on ravistamista vailla. Vaikka usein sorrun, onko tästä minulle hyötyä vai ei ajatteluun, on joskus tullut lähdettyä tekemään myös asioita, joista ei ole ollut mitään selkeää hyötyä. Voin kyllä samaistua kirjan tekstiin siinä mielessä, että ensinnäkin todennäköisesti kaikesta mitä teet on jotain hyötyä joskus ja, että juuri se hyödyttömimmältä tuntunut asia osoittautuu myöhemmin hyödylliseksi. Esimerkiksi olen tehnyt useampia lyhyt aikaisia niin sanottuja keikkatöitä vuokrafirmojen kautta, ja aina se ei ole tuntunut kovin hyödylliseltä omaa tulevaisuutta ajatellen, mutta lähes poikkeuksetta niistä on ollut myöhemmin jotain hyötyä. On esimerkiksi saanut pidempi aikaisen työsuhteen tai työkokemusta, josta on ollut myöhemmin hyötyä. Täytyy siis jatkossa lähteä itse ja kannustaa tiimiläisiä lähtemään tekemään enemmän juttuja, joista ei välttämättä ole mitään selkeää hyötyä tiedossa.